15.4.2009 Ruotsin liigan ”suomalaisfinaali” käynnistyi Pekka Salmisen valmentaman ja Juha Stenin tähdittämän Solna Vikingsin voitolla. Solna puolusti kotietuaan voitokkaasti Aki Ulanderin edustamaa Sundsvallia vastaan lukemin 71-57.
Ilman loukkaantunutta amerikkalaissentteriään Chaz Crawfordia pelaava Solna oli avausfinaalin ensimmäisellä puoliskolla hätää kärsimässä Sundsvallin rynniessä vahvasti hyökkäyslevypalloihin.
Toisella puoliajalla Solna ryhdistäytyi ja löysi taisteluasenteensa, jolla se on vääntänyt voitot täysmittaisissa ottelusarjoissa 08 Tukholmaa ja Uppsalaa vastaan. Solna voitti kolmannen neljänneksen 17-11 ja varmisti voittonsa päätöskympillä viemällä sen nimiinsä 21-12.
Suomen maajoukkuetakamies Juha Sten pelasi 28 minuuttia ennen virhetilinsä täyttymistä. Sten teki yhdeksän pistettä, antoi viisi koriin johtanutta syöttöä ja riisti kolmesti. Voittajien pistekuningas oli Jermaine Flowers, joka pussitti 18 pistettä.
Sundsvallin Aki Ulander pääsi finaalituoksintaan kuudeksi minuutiksi, joiden aikana maajoukkuesentteri nappasi yhden levypallon ja riiston sekä torjui yhden Solnan heiton.
Paras seitsemästä –menetelmällä pelattava finaalisarja jatkuu perjantaina Sundsvallissa.
Edon Maxhuni oli ilmiliekeissä, kun Gravelines-Dunkerque kaatoi Euroliigajoukkue Paris Basketballin. Olivier Nkamhoua avitti Varesen jälleen voittoon ja Lassi Nikkarinen sekä Touko Tainamo esiintyivät vahvasti Tshekin liigan suomalaiskohtaamisessa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n konferenssiturnaukset ovat päättyneet ja tällä viikolla alkaa valtakunnallinen lopputurnaus, March Madness, jossa Suomea edustavat Federiko Federiko (Texas A&M), Emil Skyttä (North Dakota State) ja Jayme Kontuniemi (NC State).
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
Olivier Nkamhoua palasi maajoukkuetauolta tehokkaana ja siivitti Varesen tärkeään voittoon pudotuspelitaistelua ajatellen. Lassi Nikkarinen tehoili tupla-tuplan Tshekissä ja Perttu Blomgren ylsi ennätyspisteisiinsä Bundesliigassa.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.