Sara Bejedi ja Florida State ovat aloittaneet NCAA-kauden voittamattomina

21.11.2023 10:36 Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State voittivat viimeisen viikon aikana kaksi ottelua. Jokaisen neljästä pelistään voittanut Florida State on valtakunnallisesti rankattu sijalle 13.

Sara Bejedin edustama Florida State on saanut alkukaudestaan tunnustusta. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime perjantaina Florida State nappasi maukkaan vierasvoiton Floridan yliopistosta loppulukemin 79-75 (35-36). Florida Staten sankaritar oli 35 pistettä säkittänyt Ta'Niya Latson, jonka pisteistä 17 syntyi päätösneljänneksellä.

Bejedi oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa, kun Leppävaaran Pyrinnön kasvatti tilastoi 10 pistettä, kaksi levypalloa, kolme syöttöä ja kolme riistoa 33 minuutin peliajalla.

> Ottelutilastot

Sunnuntaina Florida State oli tyly emäntä South Alabamalle, joka kaatui Seminolesin toimesta 45-80 (19-37). Bejedi pelasi aloitusviisikossa 25 minuuttia, joiden aikana hän keräsi nimiinsä 10 pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston.

Florida State on alkukaudesta ansainnut korkean rankingin Associated Pressin valtakunnallisessa rankingissa. Viime viikolla Florida State oli 12. sijalla. Eilen maanantaina julkaistussa rankingissa joukkue taas oli 13.

> Ottelutilastot


Teresa Seppälä, Siena

Penn – Siena 85-79 (39-30)
Seppälä: 14 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 34 minuuttia*
> Ottelutilastot


Saga Ukkonen & Elina Arike, Texas Tech

Texas A&M-Commerce – Texas Tech 45-91 (10-44)
Arike: 6 pistettä, 5 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 16 minuuttia
Ukkonen: 5 pistettä, 1 syöttö, 14 minuuttia
> Ottelutilastot

UTSA – Texas Tech 58-63 (25-35)
Arike: 3 pistettä, 3 levypalloa, 1 torjunta, 1 riisto, 25 minuuttia
Ukkonen: DNP
> Ottelutilastot


Kati Ollilainen, Wyoming

Wyoming – Denver 58-41 (23-16)
Ollilainen: 0 pistettä, 7 minuuttia
> Ottelutilastot

Wyoming – Gonzaga 64-80 (33-43)
Ollilainen: 10 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 28 minuuttia
> Ottelutilastot


Henna Sandvik, Indiana

Murray St. – Indiana 79-112 (35-52)
Sandvik: 0 pistettä, 2 syöttöä, 1 torjunta, 13 minuuttia
> Ottelutilastot

Lipscomb – Indiana 44-77 (18-39)
Sandvik: 0 pistettä, 1 syöttö, 6 minuuttia
> Ottelutilastot


Emerita Mashaire, Pepperdine

Pepperdine – Fresno St. 55-74 (27-30)
Mashaire: 4 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 29 minuuttia*
> Ottelutilastot

Pepperdine – Nevada 41-64 (19-26)
Mashaire: 8 pistettä, 4 levypalloa, 2 riistoa, 24 minuuttia
> Ottelutilastot

Pepperdine – Boise St. 47-63 (22-30)
Mashaire: 0 pistettä, 2 minuuttia
> Ottelutilastot


Annukka Willstedt, Texas A&M-Corpus Christi

UTSA – Texas A&M-Corpus Christi 66-59 (20-33, 53-53) OT
Willstedt: 6 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto, 37 minuuttia*
> Ottelutilastot


Janette Aarnio, South Florida

South Florida – Alabama 41-70 (16-33)
Aarnio: 0 pistettä, 1 levypallo, 8 minuuttia
> Ottelutilastot


Liisa Taponen, Akron

Akron – Robert Morris 63-58 (29-26, 55-55) OT
Taponen: 6 pistettä, 6 levypalloa, 17 minuuttia
> Ottelutilastot


Latifa Amzil, Detroit Mercy

Detroit Mercy – Michigan State 44-105 (27-53)
Amzil: 3 pistettä, 1 riisto, 10 minuuttia
> Ottelutilastot


Cia Eklöf, Washington State

Washington State – Prairie View 81-43 (41-21)
Eklöf: 0 pistettä, 1 levypallo, 5 minuuttia
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

 
25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

Näytä lisää vastaavia