Seagullsille vuoden ensimmäinen voitto

21.1.2015 Tampereen Pyrintö ja Helsinki Seagulls tavoittelivat keskiviikon Korisliiga-pelissään vuoden ensimmäistä voittoaan, kun molemmat olivat hävinneet kaikki tammikuun pelinsä. Pisteet lähtivät Tampereelta Helsinkiin tuloksella 78-69 (35-30).

Seagullsin Melsahn Basabe väänsi 32 pistettä ja 14 levypalloa, kun helsinkiläiset voittivat Pyrinnön Tampereella.

Matti Nuutinen heitti 17 pistettä, kun Bisons voitti niukasti Korikobrat.

David Gonzalves taas johdatti Namika Lahden selvään voittoon Vilppaasta. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.


Seagulls hallitsi ensimmäistä puoliskoa, mutta Pyrintö nousi Antero Lehton johdolla edelle kolmannella jaksolla. Seagulls palasi johtoon ennen päätösjakson puoliväliä eikä luopunut enää asemastaan.
 

- Hieno taisteluvoitto, joka pohjustettiin hyvällä puolustuksella. Päästimme Pyrinnön kolmannella jaksolla peliin omilla hölmöilyillämme, mutta hienona henkisen vahvuuden osoituksena nousimme Pyrinnön kotisalissa uudestaan edelle, iloitsi Seagullsin valmentaja Mikko Larkas.
 

Vasta kolmannen vierasvoittonsa ottaneesta Seagullsin tehoparin muodostivat Melsahn Basabe 32:lla ja Deremy Geiger 20 pisteellä. Lehto jäi 27 pisteellään Pyrinnön yksinäiseksi tehomieheksi. Uusi takamies Bryan Hopkins aloitti seitsemällä pisteellä.

 

 

Korikobrat ahdisteli Bisonsia

 

Nousukuntoinen Bisons joutui Loimaalla yllättävän tiukoille sarjassa viimeisenä olevan Lapuan Korikobrien kanssa. Peli ratkesi vasta viime sekunneilla Bisonsille 79-74 (35-25).
 

Korikobrat johti kolme minuuttia ennen loppua kuudella pisteellä, mutta Bisons vei loppupelin 15-4. Bisons nakkeli voittopisteensä vapaaheittoviivalta päästyään heittämään viimeisen kolmen sekunnin aikana peräti seitsemän vaparia.
 

Ilman Tuukka Kottia pelanneesta Bisonsista Matti Nuutinen heitti 17 ja Anthony Hilliard 16 pistettä. Korikobrista Cole Dickerson teki 22 ja Austen Rowland 17 pistettä.

 


Namikalle roima voitto Vilppaasta

 

Salon Vilpas oli aseeton Lahdessa, jossa Namika otti reilun kotivoiton 80-55 (35-27).
 

Vilpas jäi voimattomaksi ilman ykkössentteriään Juan Pattilloa, jonka kausi katkesi edellispelissä polvivammaan. Vilpas etsii uutta sentteriä.
 

Vilpas rimpuili vielä päätösjakson alussa 12 pisteen päässä, mutta Namika vei viimeiset kahdeksan minuuttia 19-6. David Gonzalvez oli Namikan tehokkain 23 pisteellä. Vilppaan ykkönen oli William Walker 20 pisteellä.

 

 
9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia