16.2.2014 Ilari Seppälä tykitti uraennätyksensä, 31 pistettä, kun Kouvolan Kouvot otti turvaväliä Uudenkaupungin Korihaihin Korisliigan tyvipäässä lyömällä Kauhajoen Karhun 96–85 (52–54). Kouvot upotti kauhajokiset päätösjaksolla, joka päättyi kotijoukkueen hyväksi 20–10.

Ilari Seppälä oli tulessa, kun Kouvot nitisti Karhun. Kuva: Matti O. Koskinen.
Liigan viidettä sijaa isännöivä Kauhajoen Karhu johti ottelua toisella neljänneksellä parhaimmillaan kymmenellä pisteellä, kunnes Kouvot löysi heittojyvänsä ja nousi tauolle kahden pisteen päähän.
Tasaisen kolmannen jakson jälkeen Kouvot alkoi karata kolmannen jakson puolivälin lähestyessä. Tilanteessa 80-77 Daniel Dolenc upotti kakkosen, Matt Gibson kolmosen ja illan hahmo Ilari Seppälä vapaaheitot, jonka jälkeen kouvolalaisjohto kasvoi kymmeneen pisteeseen.
Kouvot nappasi kauden kolmannen kotivoittonsa lopulta 11 pisteen marginaalilla.
– Meille tuli viimeisen vartin aikana 12 menetystä ja lisäksi annoimme vastustajan ottaa kymmenen hyökkäyslevypalloa. Peli kaatui siis pitkälti henkilökohtaisiin virheisiin, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara harmitteli.
Kouvot olikin korinalustoilla selvästi vastustajaansa edellä. Se voitti levypallot peräti 41-26.
Ilari Seppälä (31/1) onnistui kolmoskaaren takaa viisi kertaa. Matt Gibson (21/2/3 syöttöä/3 riistoa) ja Gregg Thondique (19/14/5 riistoa) olivat Seppälän ohessa voittajien tehopelaajat ja nuori Tuomas Hirvonen (5/2/3 syöttöä) rakensi peliä kypsästi.
Karhusta Jussi Eskola (17/2) ja Markus Molenius (12/4) pelasivat parhaat minuutit.
(STT)
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.