Kokenut Shavon Coleman Seagullsiin

17.8.2023 09:12 Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 31-vuotiaan yhdysvaltalaisen laitapelaajan Shavon Colemanin kanssa.

196-senttinen Coleman edusti viime kaudella Puolan pääsarjajoukkue Grupa Sierleccy Czarni Słupskia. Puolan pääsarjassa tehoja hänelle kertyi 6,5 pistettä, 4,7 levypalloa, 1,2 syöttöä ja yksi riisto ottelua kohden.

- Pelillisesti Shavon on erittäin monipuolinen. Hän pystyy puolustuspäässä vaihtamaan screen-tilanteita ja puolustamaan isoja sekä pienempiä pelaajia. Shavon on nopea, urheilullinen ja ulottuva. Hän on kova levypallopelaaja, joka kykenee heittämään ja ajamaan raudalle. Hän pystyy myös postaamaan pienempiä puolustajia vastaan, Helsinki Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio kuvailee seuran tiedotteessa. 

Louisiana Staten yliopiston kasvatti on pelannut Luxemburgissa, Hollannissa, Belgiassa, Israelissa, Saksassa sekä Puolassa.

- Ammattilaisurani aikana olen päässyt pelaamaan jo kahdeksassa eri maassa. Jokainen liiga on ollut pelitavaltaan hyvinkin erilainen. Jotkut ovat olleet pelityyliltään todella fyysisiä, toisissa puolestaan otteluiden tempo on ollut korkealla koko ajan ja pelaajat ovat olleet erityisen atleettisia. Olen päässyt kohtaamaan urani aikana myös todella taitavia pelaajia, joita erityisesti Saksan pääsarjassa riitti. Viime kaudella Puolassa puolestaan pääsin pelaamaan ja tottumaan huomattavasti fyysisempään koripalloon, Coleman taustoittaa.

Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >

Asiat

 
7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia