Stamper Järvenpäästä paikkaamaan repaleista Lappeenrantaa

2.12.2009 Loukkaantumisista kärsivä Korisliiga-joukkue Lappeenrannan NMKY on hankkinut vahvistusta harventuneisiin riveihinsä. Järvenpään I divisioonajoukkueessa alkukauden pelannut J’son Stamper siirtyy Lappeenrannan paitaan.

Korisliigan syöttötilaston ykkönen Matt Gibson (kuvassa) on yhdessä Robert Turnerin kanssa sairastuvalla. Kuvat: Rita Ojala & Kimmo Metsälä.

LrNMKY:n tehopelaajista sekä Robert Turner että Matthew Gibson ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi. Turner potee polveaan, kun Gibsonilla on puolestaan hermovamma jalassaan. Kummankaan paluuaikataulusta ei ole tarkkaa tietoa.

Laiturin paikalla viihtyvä Turner on ollut LrNMKY:n paras ja koko sarjan neljänneksi tehokkain korintekijä 21,9 pisteen keskiarvollaan. Gibson puolestaan johtaa Korisliigan syöttötilastoa keskiarvolla 4,42.

Tuuraajaksi hankittu J’son Stamper on 198-senttinen sisäpeluri, joka sijoittuu teholukemillaan I divisioonan kärkikymmenikköön niin pisteissä kuin levypalloissakin. Stamper ehti tehdä JKS:ssä pelaamissaan kahdeksassa ottelussa keskimäärin 19,3 pistettä ja poimia 10,4 levyriä ottelua kohden.

Stamperin sopimus kattaa toistaiseksi Lappeenrannan pelit tammikuun alkuun saakka.

- Muutama pääsarjavalmentaja kehui Stamperia. Lisäksi Järvenpään organisaation antamat positiiviset kommentit pelaajasta auttoivat päätöksenteossa. Tässä vaiheessa uuden tuntemattoman miehen lennättäminen olisi saattanut sekoittaa pakkaa entisestään, kertoi LrNMKY:n valmentaja Jarmo Laitinen seuran nettisivuilla.

Lappeenranta on Korisliigan sarjataulukossa neljäntenä. Seuraavan ottelunsa se pelaa lauantaina (5.12.) vieraissa Espoon Honkaa vastaan.

Lisätiedot: LrNMKY:n nettisivut
 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

Näytä lisää vastaavia