9.9.2010 Korisliigaan ja kansainväliseen VTB United-liigaan tähtäävä Espoon Honka on värvännyt riveihinsä 23-vuotiaan, 209-senttisen Joonas Suotamon. Suotamo pelasi edellisen kerran Hongassa kaudella 2004/05.
209-senttinen Joonas Suotamo palaa Honkaan Lappeenrannasta. Kuva: Kimmo Metsälä.
Suotamo on pelannut edelliset puolitoista kautta Korisliigaa Lappeenrannan NMKY:ssa. Viime kaudella Suotamo nosteli 4,1 pistettä ja haki 2,6 levypalloa 13,4 minuutissa ottelua kohden.
- Suotamo on meille erittäin hyvä lisä joukkueen isoon kaartiin. Tuo kaarti täydentyy vielä amerikkalaisella sentterillä. Sen jälkeen joukkueen rosteri alkaa olla valmis, sanoo Hongan puheenjohtaja Mika Sohlberg.
- Ehdin jo lopettaa koripallourani viime kauden jälkeen, kunnes mieli muuttui kesällä. Keho on ehjä, mutta kuntopuolessa on vielä parannettavaa. Lähden siitä näkökulmasta, että pelaan koripalloa nyt kauden kerrallaan, kuvailee Suotamo tuntojaan.
- Tarkoitukseni on auttaa joukkuetta parhaani mukaan etenkin puolustuspäässä. Näen siinä pääfokuksen ja tunnen, että minulla on paljon annettavaa puolustuksessa. Tietenkin minun pitää vielä tarkentaa rooliani yhdessä valmentajan (Mihailo Pavicevic) kanssa.
Suotamo debytoi pääsarjassa kaudella 2004/05 Hongan asussa. Ennen paluutaan Lappeenrantaan Suotamo pelasi kolme kautta USA:n yliopistoliiga NCAA:ta Penn Staten yliopistossa, jossa minuutit jäivät suunniteltua vähemmälle.
Suotamo on pelannut urallaan kolme miesten ja 52 nuorten maaottelua.
Hongalla on Suotamon lisäksi sopimukset Jukka Matisen, Tuomas Iisalon, Ville Mäkäläisen, Anselmi Vanjoen, Samuli Vanttajan, Corey Belserin, Jamar Wilsonin sekä 18-vuotiaiden poikien maajoukkueessa isoja minuutteja pelanneiden Daniel Dolencin ja Villematti Kopion kanssa.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.
Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.
Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.
Kauhajoen ja Kataja Basketin välieräsarja saapui päätökseen otteluvoitoin 4–0.