21.7.2023 16:19 Miesten Korisliigassa pelaava Tampereen Pyrintö on solminut kolmannen sopimuksensa ulkomaalaispelaajan kanssa, kun yhdysvaltalainen Sekou Sylla, 23, liittyy Pyrinnön vahvuuteen.
195-senttinen Sylla pelasi kaksi ensimmäistä yliopistovuottaan NCAA:n kakkostasolla Saint Rosessa, josta hän siirtyi Nova South Easternin kautta NCAA:n ykköstasolle, Towsonin yliopistoon. Viimeisenä kautenaan Sylla tilastoi keskimäärin 5,9 pistettä ja 4,4 levypalloa ottelua kohden.
Yliopistouransa jälkeen Sylla siirtyi välittömästi huhtikuussa 2023 Australian NBL1-sarjaan North-West Tasmania Thunderiin, jossa hän on tilastoinut 16 ottelun jälkeen 22,4 pistettä ja 11,9 levypalloa ottelua kohden.
Pyrinnön tiedotteen mukaan valmentajakaksikko Miikka Sopanen ja Tero Vasell uskovat, että Sylla tuo tarvittavaa kovuutta post-pelaamiseen ja hän on hyvä leikkaamaan korille. Lisäksi hän on erittäin vahva pelaaja. Puolustuksellisesti hän on tottunut puolustamaan eri pelipaikkojen pelaajia.
Syllan myötä Pyrinnöllä on voimassa olevat sopimukset Antero Lehdon, Justus Kilpisen, Chrysostom Chukwuman, Valtteri Leppäsen, Jordon Talleyn, Nighael Ceaserin, Roni Ahvenjärven, Arttu Pitkäsen ja Kion Williamsin kanssa.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.
Vilpas on solminut yksivuotisen sopimuksen 26-vuotiaan Vili Nymanin kanssa. Päättyneellä kaudella KTP-kasvatti tilastoi KTP-Basketille 10,6 pistettä ottelua kohti.
Päättyneellä kaudella Korihaita luotsannut Darko Mihajlovic on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa. Seura tiedotti samalla, että Michael Pounds toimii joukkueen apuvalmentajana.
Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi on nimitetty kahden vuoden sopimuksella viime syksynä Uuteenkaupunkiin saapunut montenegrolainen Ivan Ivanovic, 43.
Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.