Taru Tuukkanen varattiin WNBA:han

21.4.2001 Neljä viimeistä vuotta Xavierin yliopistossa viettänyt Taru Tuukkanen teki perjantai-iltana suomalaista koripallo- ja urheiluhistoriaa. Naisten NBA-joukkue New York Liberty varasi Tuukkasen neljännellä varauskierroksella numerolla 57.

23-vuotias Tuukkanen on ensimmäinen suomalaispelaaja WNBA:n historiassa, joka varataan liigaan.

- Olihan varaus aikamoinen shokki. Ennen varaustilaisuutta järjestetty katsastusleiri meni huhtikuun alussa omalta osaltani sen verran heikosti, etten osannut odottaa varausta. New Yorkilla oli vasta neljännellä kierroksella ensimmäinen varaus ja he käyttivät sen minuun, joka tuntuu tietenkin kivalta, kertasi puhelimitse tavoitettu Tuukkanen tuntojaan.

Tuukkanen pelasi yliopistojoukkueineen upean kauden, joka päättyi maaliskuussa. Xavier voitti kauden 34 ottelustaan peräti 31. Joukkue eteni yliopistojen mestaruusturnauksessa aina kahdeksan parhaan joukkoon, kunnes Purdue katkaisi Xavierin 21 ottelun mittaisen voittoputken.

Laiturin ja sentterin tonteilla viihtyvä 189-senttinen Tuukkanen oli läpi kauden joukkueensa tukipilari. Hän oli joukkueensa paras pisteidentekijä (keskiarvo 19,1) ja levypallojen kerääjä (8,4) ja sijoittui pelitilanneheittojen onnistumisprosentillaan 60,1 valtakunnallisten tilastojen kärkikymmenikköön.

Xavierin joukkueesta perjantaisessa varaustilaisuudessa napattiin kaksi muutakin pelaajaa Tuukkasen lisäksi. Los Angeles Sparks valitsi Nicole Levanduskyn numerolla 32 ja Charlotte Sting Jennifer Phillipsin numerolla 34.

Varaus muutti suunnitelmia

Varaus New Yorkiin pisti opinnoissaan loppusuoralla olevan Tuukkasen lähiaikojen suunnitelmat uusiksi.

- Minulle oli merkitty viimeiset tentit 11. päivälle toukokuuta. Nyt minun pitää matkustaa New Yorkiin viimeistään 1.5, joten useamman viikon opinnot pitäisi selvittää reilussa viikossa, kauhisteli Tuukkanen.

- New Yorkissa edessä on reilun kymmenen päivän leiritys, josta ensimmäinen viikko on tappotahtia. Viikon aikana katsotaan kuka on kunnossa ja kuka ei. Harjoituspelit alkavat 12.5 ja päivää ennen ilmoitetaan, ketkä joukkueeseen selviävät.

Tuukkasen tavoite on luonnollisesti ansaita paikka Libertyn vahvuudessa.

- Haluan pelata ammattilaisena. WNBA on ollut tavoitteena siitä lähtien, kun Yhdysvaltoihin neljä vuotta sitten tulin. Realistiseksi tavoite muodostui viimeisen yliopistokauden aikana.

Vaikka paikka jäisikin saavuttamatta, ei se Tuukkaselle olisi mikään katastrofi. Varasuunnitelma on nimittäin jo olemassa.

- Aina voi yrittää uudelleen, jos ensimmäisellä kerralla ei tärppää. Hyvä kausi Euroopassa edesauttaisi varmasti WNBA-pääsyä. Kyselyjä on Euroopasta tullut tosi paljon - Saksasta, Espanjasta, Turkista ja Italiasta, luetteli Tuukkanen.

New Yorkissa ollaan tyytyväisiä

Tuukkanen on pyrkimässä kovaan seuraan, yhteen maailman kovimmista. New York Liberty on esiintynyt neljänä viime vuonna kolmesti WNBA:n finaaleissa, joihin se on selviytynyt voittamalla itäisen konferenssin. Tuukkaselle Liberty ei vielä muutamia tunteja varauksen jälkeen ollut tuttu.

- Tiedän, että joukkueen nimekkäimmät pelaajat ovat Rebecca Lobo ja Terese Weatherspoon. Lisäksi listoilla näyttää olevan Peli-Karhuissa viime kaudella pelannut Shea Mahoney.

Yhtymäkohtia Suomeen löytyi yllättäen lisääkin, kun New York varasi Tuukkasen jälkeen numerolla 60 Tara Mitchemin. Mitchem oli Ohio State -yliopistossa Suomen maajoukkuepelaaja Michaela Mouan huonetoveri Mouan ensimmäisenä opiskeluvuonna, jonka jälkeen Mitchem siirtyi kuitenkin SW Missouri Stateen.

New York Libertyn ylin johto oli onnellinen molemmista varauksistaan.

- Olemme riemuissamme pelaajista, jotka saimme näinkin alhaisilla varausvuoroilla. Omissa veikkauksissamme sekä Taru että Tara olivat menossa muihin joukkueisiin ennen omia (varaus)vuorojamme, kommentoi Carol Blazejowski, New York Libertyn toimitusjohtaja.

Tyytyväisyyttään ei peitellyt myöskään Libertyn päävalmentaja Richie Adubato.

- Olen erittäin iloinen siitä, että saimme lisää syvyyttä joukkueesemme. Viime vuonna meillä oli hyvä aloitusviisikko ja kaksi pelaajaa penkiltä, mutta nyt saamme lisää apua ja joustavuutta kokoonpanojen kasaamisessa. Erityisesti saimme lisää heittovoimaa, josta meillä ei ole ikinä puutetta.

- Tarun low-post -pelaaminen on hyvää, hän pystyy päättämään hyökkäyksiä kummallakin kädellä. Hänen tilastot ovat parantuneet joka vuosi, ja hänen heittoprosenttinsa kentältä oli tänä vuonna 60 prosenttia. Me tarvitsemme lisää pelaajia joukkueeseen, jotka pystyvät korintekoon korin alla ja hakevat myös levypalloja.

"Kotiin terveisiä"

Tuukkasen suurin huoli varaustilaisuuden päättymisen jälkeen oli se, ettei hän ollut saanut vielä yhteyttä Suomessa asustaviin vanhempiinsa.

- Vanhemmille tosiaan terveisiä. New Yorkiin ollaan menossa, jossei vielä ole tiedossa. Kaikille topolaisille myös terveisiä, letkautti sympaattinen Tuukkanen viitaten kasvattajaseuransa "perhepiiriin".

Myös kiitoksia Tuukkanen halusi välittää ihmisille, jotka häntä ovat matkan varrella auttaneet.

- Erityisesti haluaisin lähettää kiitokset Malle Järvimaalle, joka valmensi minua koko urani ajan Suomessa ja ToPo:ssa. Ja tietenkin Tomi Kamiselle, joka kannusti minua lähtemään Yhdysvaltoihin sekä Alf Strömbergille, jonka kesäharjoitukset viime kesänä valmisti minut hyvin tähän kauteen.

WNBA-varauksensa juhlinnan Tuukkanen aikoi viettää erikoisella tavalla - pelaamalla koripalloa poikia vastaan.

- Pojat ovat nopeampia, vahvempia ja siksi heitä ottaa päähän, kun jäävät alakynteen. Sen takia heitä vastaan on kiva voittaa, päätti Tuukkanen naurahtaen.

Taru Tuukkanen pähkinänkuoressa

Syntymäaika: 30.12.1977
Pituus: 189 cm
Kasvattajaseura: Torpan Pojat
Yliopisto: Xavier University, USA

Valinnat

  • Atlantic 10 -konferenssin tähdistöviisikko 2000 ja 2001
  • Atlantic 10 -konferenssin Vuoden kehittynein pelaaja 2000
  • Suomen Koripalloliiton valinnoissa I divisioonan Vuoden pelaaja 1997

Saavutuksia ja merkkipaaluja

  • New York Libertyn 57. varaus WNBA Draftin 2001 neljännellä kierroksella
  • NCAA-turnauksessa 8 parhaimman joukkoon 2001
  • Xavierin historian yhden kauden ennätys tehdyissä pisteissä (648) ja levypalloissa (287) kaudella 2000-01
  • Xavierin kaikkien aikojen tilastossa toisena pisteissä (1.785) ja kolmantena levypalloissa (857)
  • Maaotteluita: 16 naisten maajoukkueessa, neljä 22-vuotiaissa, kolme 20-vuotiaissa
  • Ensimmäinen naisten maaottelu: 4.4.1998, Saksaa vastaan
  • Piste-ennätys naisten maajoukkueessa: 23 pistettä, Saksaa vastaan 1998
  • Naisten I divisioonan korikuningatar 1996 keskiarvolla 22,3 ja 1997 keskiarvolla 27,7
  • Naisten I divisioonan levypallokuningatar 1996 keskiarvolla 12,6
 
22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 10:19 WNBA

Wings ohitti Skyn toisella puoliajalla

WNBA:ssa Dallas Wings voitti toisen peräkkäisen pelinsä, kun Chicago Sky kaatui 99-89 (37-38). Awak Kuier pelasi viisi minuuttia ja tilastoi yhden levypallon.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

18.5.2026 22:59 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela siivitti Faenzan sarjanousuun

Lilli Onnela pääsi juhlimaan Faenzan kanssa sarjanousua. Onnela oli läpi kauden joukkueensa ehdoton ykköshahmo.

18.5.2026 22:45 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni heitti 20 pistettä, kun Gravelines-Dunkerque säilytti sarjapaikkansa

Edon Maxhuni oli jälleen tehokkaalla pelipäällä, kun Gravelines-Dunkerque päätti kautensa. Tappiosta huolimatta joukkue säilyi niukasti sarjassa. Mustapha Amzil on lähellä Kosovon mestaruutta ja pudotuspelit ovat käynnistyvät isoissa sarjoissa.

15.5.2026 06:53 WNBA

Lynx kalkkiviivoilla Wingsiä parempi – Kuierille kuusi minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings hävisi kotikentällään Minnesota Lynxille 90-86 (40-48). Awak Kuier haki Wingsille yhden levypallon kuuden minuutin peliajalla.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

Näytä lisää vastaavia