Tomi Kaminen jatkaa ToPo:ssa seuraavat neljä vuotta

14.1.2008 Korisliigassa kärkipaikalla majaileva ToPo Helsingistä ja seuran nykyinen päävalmentaja Tomi Kaminen ovat solmineet neljän vuoden jatkosopimuksen. Sopimus allekirjoitettiin Töölön Kisahallissa lauantaina. Uusi sopimus jatkuu kesään 2012 saakka.

Sopimusjakson puolivälissä molemmilla osapuolilla on mahdollisuus tarkastella sopimuksen jatkoa.

 

ToPo:ssa on meneillään voimakas seuratoiminnan kehittämisen jakso. Seurassa halutaan vaalia ja hyödyntää niitä perusarvoja, joilla menestystä on vuosikymmenten saatossa onnistuttu luomaan.

 

Kaiken perustana on ollut selkeä toiminnan ydinalue, voimakas juniorityö, vastuu toimintaympäristöstä ja sidosryhmistä sekä iloinen, luova, yritteliäs ja vauhdikas pelityyli. ToPo:n nopea hyökkäys on ollut tavaramerkkimme lähes aina ja tiukka puolustusasenne on tukenut kokonaisuutta.

 

- Tomi Kaminen on saanut edustusjoukkueemme menestymään juuri sellaisella pelityylillä, mikä on ollut ToPo:lle ominaista monina menestyksen vuosina. Sen lisäksi hän on onnistunut luomaan aivan ennen kokemattoman hengen joukkueen sisälle. Osittain se on seurausta oikeista pelaajavalinnoista, mutta pääkunnia on kyllä valmennustaidossa ja –tyylissä, kuvailee päävalmentajaa ToPo:n toiminnanjohtaja Antti Kaihovaara.

 

- Haluamme rakentaa ilmettä ja menestystä pitkällä tähtäimellä. Juuri siihen tehtävään Kaminen on juuri oikea henkilö. Emme keskity pelkästään edustusjoukkueeseen, vaan vähintään yhtä tärkeää on menestyä juniorityössä - kaikissa ikäluokissa tytöissä ja pojissa, kentällä ja kentän ulkopuolella. Tämän työn onnistumisessa Tomppa (Kaminen) on aivan keskeisessä asemassa, jatkaa Kaihovaara.

 

- Erityisesti pidän ToPo:ssa aina olleesta rentoudesta ja toiminnan vapaudesta. Sen lisäksi tuntuu sille, että taustat ja sitä kautta menestymisen mahdollisuudet tulevaisuudessa ovat hyvällä mallilla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, totesi Tomi Kaminen. 

Henkilöt

 
14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 09:58 Korisliiga

Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

Näytä lisää vastaavia