19.8.2005 Helsinkiläinen Torpan Pojat on vahvistanut rivejään 203-senttisellä pelurilla, jolla on sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kansalaisuus. ToPo ja 22-vuotias Michael Lindh ovat solmineet syyskauden mittaisen sopimuksen.
Lindh on syntynyt Ruotsissa ja on näin myös Ruotsin kansalainen. Yhdysvalloissa lähes koko ikänsä viettänyt Lindh liittyi ToPon riveihin viime viikolla. Ennen Torppaan liittymistään Lindh on pelannut mm. Cameronin yliopistossa sekä Yhdysvaltojen kesäliigoissa.
- Lindh otti itse meihin yhteyttä ja halusi tulla try-outille. Suomesta ja ToPosta hän oli kuullut harjoittelutoveriltaan Darrell Watersilta, joka edusti vuonna 2001 Pyrbasketia. Lindh vakuutti valmennusjohtomme urheilullisuudellaan ja teimme hänen kanssaan syyskauden kattavan sopimuksen, kommentoi ToPon toiminnanjohtaja Aleksi Valavuori.
ToPo on hakenut EU-statusta myös sentterilleen, kuusi vuotta Suomessa pelanneelle Phil Hickeylle. Asiaan saadaan lisäselvyyttä lähiaikoina. Toisen amerikkalaispelaajan paikan täyttää joka tapauksessa tiistaina Suomeen saapuva Jordan Harris.
Lisäksi ToPo järjestää maanantaina tiedotustilaisuuden koskien Dennis Rodmanin sopimusta.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.