ToPolle kolmas peräkkäinen voitto

13.10.2010 Viime keväänä tiensä I divisioonasta naisten SM-sarjaan selvittänyt helsinkiläinen Torpan Pojat on aloittanut kauden mainiosti, sillä se otti keskiviikkona kolmannen peräkkäisen voittonsa. Sarjatulokas ja -kärki voitti kotikentällään jyväskyläläisen HoNsU:n 76–72 (16–18, 28–17, 18–10, 14–27). Tappio oli HoNsU:n kolmas peräkkäinen.

Taru Tuukkanen (kuvassa) ja Dandra Moss häärivät jälleen ToPon tehoparina.

Mikko Kurjen käskyttämän sarjanousija ToPon peli kulkee. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

ToPo on aiemmin voittanut Espoo Teamin kotonaan ja Keravan Energia Teamin vieraissa. HoNsU on hävinnyt nyt ToPon lisäksi Forssan Alulle ja Peli-Karhuille.

– Voitto tuli nyt vähän vaikeamman kautta. Vaihdoin ehkä liian ronskisti, ja kentällä loppui liike. Vastustaja sai sitten eroa kiinni. Onneksi voitimme, ja keväällä ei enää kukaan muista miten voitto tuli. Viimeistä ”kymppiä” lukuun ottamatta peli oli meiltä ihan hyvää, ToPon valmentaja Mikko Kurki sanoi.

ToPon kokoonpanosta puuttui edelleen flunssaa poteva Anette Juvonen.

– Emme halunneet ottaa minkäänlaisia riskejä peluuttamalla häntä, Kurki sanoi.

Töölön Kisahallissa pelatussa ottelussa tilanne oli puoliajalla 44–35. Kolmannen jakson alussa ToPo voitti muutaman minuutin jakson 9–0 ja karkasi jo 18 pisteen johtoon. HoNsU teki erässä vain kymmenen pistettä. Päätösneljänneksellä vierailijat olivat seitsemän pisteen päässä (68–61), kun ottelua oli jäljellä kolme ja puoli minuuttia. Minuutti ennen loppua ToPo johti enää vain kahdella pisteellä (74–72). Loppulukemat viimeisteli kaksitoista sekuntia ennen päätösvihellystä Taru Tuukkanen vapaaheittoviivalta.

Kokenut Tuukkanen oli taas amerikkalaisvahvistus Dandra Mossin kanssa ToPon tehokaksikko. Tuukkanen teki 23 pistettä ja otti kaksitoista levypalloa, Mossin saldo oli 24/7 ja kolme koriin johtanutta syöttöä.

ToPo voitti levypallot 50–36.

HoNsU:n ykkönen oli taas Dionne Pounds, joka nakutti 26 pistettä ja otti kymmenen levypalloa. Hänelle kirjattiin neljä koriin johtanutta syöttöä. Katja Summalan pistetahti paranee, sillä ensimmäisessä ottelussa hän teki kaksi pistettä, toisessa seitsemän ja nyt kuusitoista.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

Näytä lisää vastaavia