Tuttu mies upotti Katajan Romaniassa – ”Tänään oli liikaa Zenoa”

18.1.2017 Kataja ei onnistunut varmistamaan jatkopaikkaansa Mestarien liigassa, vaan taipui romanialaiselle CSM CSU Oradealle jatkoajan jälkeen 101-91 (45-40). Oradean sankari oli peräti 42 pistettä heittänyt Martin Zeno.

- Tänään oli liikaa Zenoa. Olen nähnyt sitä kolme vuotta, kun valmensin häntä Bisonsissa ja hän oli suuri syy kahden mestaruutemme takana. Hän näytti tänään, miksi hän on yksi Euroopan parhaista pelaajista, Katajan päävalmentaja Greg Gibson joutui toteamaan.

- Tämän sanottuani annan tunnustusta omilleni, sillä emme olleet ottelun alussa kovin hyviä. Puolustuksessa olimme koko ajan askeleen jäljessä emmekä pysyneet mukana missään. Toisella puoliajalla nousimme kuitenkin useamman kerran mukaan otteluun.

Oradea hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa hurjassa heittovireessä olleen Martin Zenon johdolla. Entinen Bisons-laituri upotti 14 minuutissa 20 pistettä ilman ohiheittoja ja siivitti romanialaiset karkumatkalle.

Katajan pelaamista varjostivat epävarmat suoritukset ja lukuisat pallonmenetykset, mutta vierasjoukkue onnistui silti pitämään eron siedettävänä ja Oradean taukojohto pysyi viidessä pisteessä.

Viimeinen oljenkorsi kotiottelussa

Oradea jatkoi niskan päällä myös tauon jälkeen, mutta kuin varkain Kataja sinnitteli iskuetäisyydellä viimeisille minuuteille asti. Ottelun ratkaisun näytti jo iskevän Martin Zeno, mutta Rion Brownin kolmonen vei pelin jatkoajalle vain sekunti ennen päätössummeria.

Jatkoajalla kotijoukkue sai nopeasti pelinsä kulkemaan ja Kataja sortui ratkaiseviin virheisiin. Zeno ja Sean Denison nostivat onnistumisillaan Oradean jo kuuden pisteen karkumatkalle, eikä virhevaikeuksien myötä kaventunut Kataja-miehistö kyennyt vastaamaan romanialaisten rynnistykseen.

- Lopussa meiltä ehkä vähän loppui bensa. Olen pettynyt, mutta en voi olla liian ankara pelaajiamme kohtaan. Hävisimme hyvälle joukkueelle. Nyt pitää vain keskittyä ensi viikon otteluun kotona, Gibson sanoi.

Katajan tehomiehet olivat Rion Brown (23/4), Jarekious Bradley (21/4), Teemu Rannikko (17/4/8 syöttöä) sekä Joey King (16/2). Lisäksi Vesa Mäkäläinen toi tärkeitä tehoja etenkin puolustuspäähän.

Mestarien liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Kataja kohtaa kotikentällään turkkilaisen Pinar Karsiyakan. Edetäkseen pudotuspeleihin Katajan on voitettava ottelu, ja lisäksi tasapisteissä olevista joukkueista Avtodor Saratovin tai Oradean on hävittävä oma ottelunsa. Viimeisen kierroksen ottelut pelataan tiistaina 24.1. kello 21.30.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

21.1.2026 20:31 Korisliiga

Kobrat vierasvoittoon Efton Reidin järjettömän tehoillan avulla – Kataja yllätti sarjakärjen Joensuussa

Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.

20.1.2026 20:49 Korisliiga

Seagulls pyrkii takaisin kärkikahinoihin – Honka ylettyi taas kiinni jaettuun paalupaikkaan

Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.

16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

Näytä lisää vastaavia