URHOtv-ennakko: Bisonsin ja Hongan kamppailu käynnistää vuoden 2014 URHO-pelit

8.1.2014 URHOtv palaa takaisin joulutauoltaan tänään keskiviikkona ja televisioi suoraan kotikatsomoihin tappiottomana Korisliigaa johtavan Nilan Bisonsin sekä vuodenvaihteen peleissä pirteästi esiintyneen Tapiolan Hongan kohtaamisen.

Frank Robinsonin Bisons hätyyttelee Korisliigan kaikkien aikojen alkukauden voittoputkiennätystä. Kuva: Kai Kilappa.

Bisonsin urhokas Eurocup-taival päättyi viikko ennen joulua kotivoittoon kreikkalaisesta Panioniosista, mutta eurourakan päättymisestä huolimatta hallitseva mestari ei ole ollut kallella kypärin, vaan kasvattanut ilmiömäistä kauden alun voittoputkeaan eleettömän varmasti.

 

Tällä hetkellä Bisons on nautiskellut huimat 18 perättäistä voittoa kauden alun kunniaksi ja hätyyttelee jopa kaikkien aikojen ennätystä kauden alkuun sijoittuvissa voittoputkissa.

 

Ennätyksen haltija on tällä hetkellä legendaarinen Helsingin Kisa-Toverit, joka kaudella 1963/64 avasi pääsarjakauden 21 perättäisellä voitolla ennen kuin hävisi runkosarjan viimeisen ottelunsa Torpan Pojille. Kisa-Tovereiden avainhahmoja kyseisellä kaudella olivat mm. Kari ja Martti Liimo, Pertti Laanti, Raimo Vartia sekä Teijo Finneman.

 

Loimaalaisten voittoputkea pyrkii horjuttamaan keskiviikon URHO-pelissä Tapiolan Honka, joka on saanut vuoristoratamaisen alkukauden ja ulkomaalaispelaajaosastolla tapahtuneiden muutosten jälkeen pelinsä rullaamaan.

 

Honka on voittanut viimeisestä neljästä ottelustaan kolme ja uusi pelinrakentaja Brady Morningstar on osoittautunut joukkueelle erinomaiseksi vahvistukseksi. Korisliigan vuoden tulokkaan tittelistä kamppaileva 206-senttinen, 18-vuotias Anton Odabasi on puolestaan yltänyt viimeisessä kuudessa ottelussa 16, 18 ja 19 pisteen saldoihin.

 

Pystyykö Jaraun Burrows haastamaan Tuukka Kotin ja John Williamsonin korin alla, saako Frank Robinson Ronnie Clarkin heitot kuriin? Viekö heittävien takamiehien taiston Mikko Koivisto vai Tuomas Iisalo, entä miten Villematti Kopio ja Joni Herrala suoriutuvat Antto Nikkarista ja Billy Keysiä vastaan?

Suora lähetys alkaa URHOtv:llä tänään keskiviikkona 8.1. klo 18:25.

 

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia