Vilpas huiman kirin päätteeksi kotivoittoon, Kouvot jatkaa edelleen voittamattomana

6.11.2015 Korisliigan perjantai-ilta piti sisällään kaksi hyvin erilaista ottelua. Salossa kotijoukkue Vilpas esitti kenties kauden parasta hyökkäyspelaamistaan ja nousi kuilun partaalta 95-94 (44-48) -voittoon päätösminuuttien huiman kirinsä ansiosta. Kotkassa isäntä KTP oli kotiyleisön harmiksi vain vastaantulija, kun sarjakärki Kouvot jatkoi vakuuttavien esitystensä sarjaa 89-67 (43-35) –vierasvoitolla.

Ville Hännisen hyökkäyslevy ja siitä seurannut syöttö johtivat Doug Wigginsin kolmen pisteen heittoon, joka toi Vilppaalle voiton huiman kirin päätteeksi.

Tuomas Hirvonen ja Kouvot jatkavat voittokulkuaan Korisliigan piikkipaikalla. Perjantain Kymenlaakson derbystä saavutettu voitto oli jo kahdeksas perättäinen. Kuvat: Erkki Hautaviita & Matti Koskinen

Kauhajoen Karhu on kivunnut miesten Korisliigan kärkipäähän kotivoitoillaan, sillä vieraissa se on hävinnyt kaikki neljä syksyn peliään. Salon Vilpas jatkoi perjantaina Karhun ankeita matkapelejä käännettyään tasaisen kamppailun lopussa voitokseen 95-94 (44-48).

Karhun voitto oli lähellä, kun se johti kolme minuuttia ennen loppua turvallisen tuntuisesti 12 pisteellä. Vilppaan huima kiri nosti sen tilanteeseen, jossa takamies Doug Wiggins (26 pistettä/6 levypalloa/9 syöttöä/3 riistoa) pääsi kuusi sekuntia ennen loppua nakkaamaan ratkaisevan kolmosen pussin pohjalle Ville Hännisen (6/4/3) hyökkäyslevypallon jälkeen. Näin Vilpas vei viimeiset minuutit 14-1.

- Hatun nosto joukkueelle, jolta ei loppunut usko missään vaiheessa. Lähdimme peliin passiivisella puolustustaktiikalla, kun kärkirotaatiosta puuttui kaksi pelajaa. Passiivisuus jäi päälle liiankin pitkäksi ajaksi, kun rytmin muutos onnistui vasta viimeisen aikalisän jälkeen, kertasi Vilppaan valmentaja Mikko Tupamäki.

Austin Dufaultin ja Ilmari Kallion poissaolojen vuoksi vain seitsemän miehen rotaatiolla pelanneesta Vilppaasta kovinta jälkeä Wigginsin takana tekivät neljä torjuntaa 19 pisteen ja 6 levypallon kaupantekijöiksi pyyhkinyt sentteri Cavell Johnson, sekä vakuuttavan kokonaissuorituksen esittänyt Juho Nenonen (18/7/2).

Vain vuorokausi ennen ottelua Saloon saapunut 2-3 paikkojen pelaaja Monyea Pratt oli debyytissään olosuhteisiin nähden vakuuttava, heittäen 11 pistettä, keräten 6 levypalloa ja jakaen yhtä monta koriin johtanutta syöttöä, sekä torjuen kaksi vastustajan korintekoyritystä.

Karhun riveistä Cade Davis kuritti korisukkaa viiden kolmosen edestä säkittäen yhteensä 25 pistettä, Antti Kanervon naulatessa pesään neljä yritystä bonuskaaren takaa saalistaen kokonaissaldokseen 22 pistettä. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Bojan Sarcevic (15/3 riistoa), sekä James Weatherspoon (10/6 levypalloa).

Ottelutilastot: Vilpas - Karhu

Kouvot Kymenlaakson kunkku

Kouvot jatkoi jo lähes mykistävää voittokulkuaan Kotkassa, jossa se vahvisti Kymenlaakson ja koko Korisliigan ykköspaikkaansa kukistettuaan KTP:n 89-67 (43-35).

Keskiviikkona Makedoniassa europelissä piipahtanut KTP pysyi Kouvojen kyydissä ensimmäisen vartin, jonka jälkeen vierasjohto alkoi väkisin kasvaa. Toisella puoliskolla Kouvot karkasi parhaimmillaan 26 pisteen johtoon.

Kouvoille ominaiseksi muodostuneet piirteet olivat läsnä myös perjantain ottelussa. Hyvin öljytyn koneen lailla jauhava hyökkäys tuotti 18 koriin johtanutta syöttöä KTP:n 9:ää vastaan, ja samalla Kouvojen aktiivinen ja kotkalaisia aggressiivisempi puolustus pakotti isännät 17:ään menetykseen.

Kahdeksannen peräkkäisen voittonsa ottaneesta Kouvoista vakuuttavinta jälkeä tekivät joukkueen pistekuningas Kyle Shiloh (21/8/4 syöttöä/3 riistoa), D.J. Richardson (18/5/3/3 riistoa), sekä 13 pistettä ja 4 koriin johtanutta syöttöä tehtaillut takamies Tuomas Hirvonen.

KTP:n parhaimmistoon kuuluivat joukkueen tuore takamieshankinta Parrish Brown (19), sekä härkämäinen laituri-sentteri Devonne Giles (15/7).

Ottelutilastot: KTP-Basket - Kouvot
 
17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 21:14 Korisliiga

Ville Tahvanainen ja Tevaun Kokko johtivat joukkueensa voittoihin kovilla piste-esityksillä – Joensuussa Katajan ja Kouvojen vääntö venyi jatkoajalle

Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.

7.10.2025 21:25 Korisliiga

Samu Adlerilta nähtiin hurja pisteilta – Vilppaan ja Hongan kohtaaminen äityi hyökkäyksen juhliksi

Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.

Näytä lisää vastaavia