WAC-konferenssin vuoden pelaaja Qua Grant saapuu Helsinki Seagullsiin

27.7.2023 09:51 Korisliigan hallitseva mestari Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen yhdysvaltalaisen takapelaajan Qua Grantin kanssa. Grant vaadittiin NCAA:n Western Athletic Conferencen (WAC) vuoden pelaajaksi viime kauden päätteeksi.

185-senttinen Grant pelasi viime kaudella 34 ottelua Sam Houston Staten yliopistojoukkueessa ansaiten 14,1 pistettä, 4,2 levypalloa, 4,1 syöttöä ja 1,4 riistoa ottelua kohden.

- Tämä on minulle ensimmäinen kerta, kun matkustan Yhdysvaltojen ulkopuolelle ja pelkästään se on jo hyvällä tavalla jännittävä tunne, jota en oikein vielä osaa edes tarkemmin kuvailla. Olen erittäin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta ja en malta odottaa, että pääsen tutustumaan uuteen kulttuuriin ja tapaamaan Seagullsin fanit, Grant kommentoi.

Teksasista lähtöisin olevalle Grantille tuleva kausi Korisliigassa on ensimmäinen askel hänen ammattilaisurallaan. Grant aloitti yliopistotaipaleensa NCAA:n kakkosdivisioonassa pelaavassa West Texasin joukkueessa kaudella 2018-2019, jossa kolmessa vuodessa hänelle kertyi kokemusta yhteensä 93 ottelusta.

Kaudelle 2021-2022 Grant siirtyi NCAA:n ykkösdivisioonassa pelaavaan Wichita Staten joukkueeseen, jossa avausviisikon paikka hänelle irtosi vain kahdessa ottelussa. Silti tehoja hänelle kertyi 28 ottelussa vakuuttavat 125 pistettä, 61 levypalloa, 49 syöttöä ja 29 riistoa.

Tämän jälkeen Grantin tie vei viime syksynä kohti Sam Houston Staten joukkuetta, jossa hän lunasti avausviisikon paikan heti ja oli merkittävässä osassa joukkueensa hyvin onnistunutta kautta. Valinta lopulta konferenssinsa vuoden pelaajaksi oli osoitus siitä, että hän on valmis ottamaan seuraavan askeleen juuri nyt nuorella urallaan Seagullsissa.

- Qua esiintyi viime kaudella yliopistokentillä vakuuttavasti. Hän tuo joukkueeseemme lisää heittovoimaa ja aimo annoksen osaamista palloscreen -pelaamiseen, Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio kommentoi.

Helsinki Seagullsin kokoonpano on nyt kymmenen pelaajan vahvuinen. Joukkueeseen kuuluvat: Qua Grant (USA), Timo Heinonen, Okko Järvi, Sakari Laakso, Elias Leskinen, Henri Mennander, Lassi Nikkarinen, Tomas Pihlajamäki, René Rougeau (USA) ja Ricky Waxlax.

Asiat

 
18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

Näytä lisää vastaavia