13.5.2016 Korisliiga-pronssia päättyneellä kaudella napannut BC Nokia on solminut sopimukset Tampereen Pyrinnöstä siirtyvien 18-vuotiaiden Waltteri Mäkelän ja Ville Haapojan kanssa. Sopimukset ovat mallia 2+1.
Nokialaislähtöinen Waltteri Mäkelä siirtyy ensi kaudeksi takaisin BC Nokian riveihin yhdessä Ville Haapojan kanssa. Kuva: Tuomas Venhola.
Nokialaislähtöinen 185-senttinen Mäkelä viimeisteli viime kaudella 10,2 pistettä, 5,7 levypalloa ja 2,7 syöttöä ottelua kohden Tampereen Pyrinnön A-poikien SM-sarjajoukkueessa on esiintynyt myös Pyrinnön paidassa Divari A:ssa kahden kauden aikana kuudesti ja edustanut Suomea 16-vuotiaiden maajoukkueessa kuuden ottelun verran.
- Waltteri on Nokian oma poika ja on loistavaa saada hänet takaisin kotiin. Hän on atleettinen ja kovasti töitä tekevä nuori takapelaaja, jolla on asenne kohdallaan ja paljon potentiaalia, BC Nokian urheilutoimenjohtaja Ville Tuominen kertoo.
Kaksimetrinen Haapoja taas löi itsensä läpi aikuisten sarjoissa viime kaudella heittämällä Divari A:ssa keskimäärin 9,2 pistettä, hakien 3,0 levypalloa ja jakaen 1,2 syöttöä. A-poikien SM-sarjassa syntyi 16,7 pistettä, 6,9 levypalloa ja 1,5 syöttöä.
Nuorten maajoukkuetasolla Haapoja teki debyyttinsä tammikuussa Baltic Sea Cupissa, jossa hän pussitti kolmessa pelissä keskimäärin 12,3 pistettä. Haapoja on valittu myös Suomen 18-vuotiaiden poikien kesän maajoukkueryhmään, joka valmistautuu ikäluokan EM-kisoihin.
- Ville on pitkäraajainen kaksimetrinen pelaaja, jolla riittää taitoa ja erityisesti heittotaitoa. Hän on löytänyt viimeisten vuosien aikana kunnianhimonsa ja sen tavan, millä huippu-urheilijan pitää harjoitella. Kun vuosien aikana fysiikka nousee vielä taitojen tasolle, niin näkisin, että hän pelaa tulevaisuudessa todella korkealla tasolla, Tuominen kommentoi.
BC Nokialla on sopimukset ensi kaudesta Haapoja ja Mäkelän lisäksi Henri Hirvikosken kanssa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.
Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.