Wright pyöritti ToPoa, Forssan cup-finaaliin

15.12.2010 Tiistaina naisten Suomen cup –finaaliin tiensä selvittänyt Espoo Team sai tammikuussa pelattavaan loppuotteluun seurakseen Forssan Alun. Pallotaituri Judy Wrightin johtama FoA nitisti keskiviikon välierässään Torpan Pojat tuloksella 77-51 (44-34).

Forssan Alun Judy Wright oli hurjassa vauhdissa Suomen cupin välierässä. Tuloksena oli paitsi finaalipaikka myös lähes ns. triplautpla. Kuva: Francois Perthuis.

Kentän ehdoton hahmo oli kotijoukkueen 172-senttinen amerikkalaispelintekijä Judy Wright, jolle ToPo ei löytänyt pitäjää. Wright pyöritti helsinkiläispuolustusta 31 pisteen edestä, jonka lisäksi hän haali 11 levypalloa ja antoi kahdeksan koriin johtanutta syöttöä. Iltansa Wright täydensi neljällä pallonriistolla.

Lopullisen irtiottonsa FoA aloitti kolmannen jakson lopulla, kun Lotta Aaltonen onnistui kahdesti peräkkäin kolmen pisteen kaaren takaa. ToPo taapersi forssalaispuristuksessa päätösjaksolla lähes seitsemän minuuttia pisteittä, jonka aikana FoA karkasi 69-46-johtoon.

Wrightin ohella kaksinumeroisiin pistelukemiin Alun riveistä nousivat Juta Jahilo (12/5), Kira Kojola (11/1) ja Aaltonen (10/8).

ToPon korinaluskaksikko Taru Tuukkanen – D’andra Moss vastasivat joukkueensa tehoista tehden yhteensä 30 pistettä. Helpoksi FoA-puolustus ei heidän iltaansa tehnyt, josta kertoo ToPo-duon pelitilanneheittojen sihti 11/37.

FoA kohtaa naisten Suomen cup –finaalissa Espoo Teamin. Ottelu pelataan 22.1.2011. Kotikenttäetu arvotaan.

Espoo Teamille tuleva finaali on jo neljäs peräkkäinen. Cup-mestaruutta espoolaiset juhlivat vuonna 2008. Forssan Alun viimeisestä cup-juhlasta on vierähtänyt hyvä tovi, sillä Alun kolmesta cupin voitosta tuorein on vuodelta 1997.

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

21.1.2024 12:01 Suomen Cup

ToPo ja PeKa naisten Motonet Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina klo 17:45

Naisten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa sunnuntaina, kun Torpan Pojat ja Peli-Karhut kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 22:07 Pääjuttu

Miesten Motonet Suomen Cup 2023 ratkesi – Seagullsille neljäs mestaruus

Helsinki Seagulls pääsi lauantai-iltana nostamaan ilmaan Motonet Suomen Cupin mestaruuspokaalin jo neljättä kertaa viiden vuoden sisällä. Finaalissa Seagulls päihitti hyvän vastuksen antaneen BC Nokian 83–76.

20.1.2024 17:52 Suomen Cup

Naisissa PeKa ja ToPo lunastivat paikat Motonet Suomen Cupin finaaliin

Naisten puolella Motonet Suomen Cupissa nähdään uusinta viime vuoden finaalista. PeKa eteni finaaliin kaatamalla Hongan. ToPo puolestaan pudotti Pyrinnön kyydistä. Urhea-hallissa pelattava finaali pelataan sunnuntaina 21. tammikuuta klo 17:45. Se on nähtävissä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

20.1.2024 11:55 Suomen Cup

Seagulls ja BC Nokia Motonet Suomen Cupin finaalissa lauantaina klo 19

Miesten Suomen Cupin mestari 2023 ratkeaa lauantai-iltana, kun Helsinki Seagulls ja BC Nokia kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä.

19.1.2024 22:29 Suomen Cup

Motonet Suomen Cup huipentuu lauantaina – Nokia ja Seagulls miesten finaaliin!

Motonet Suomen Cupin miesten välierissä kohtasivat BC Nokia ja Kataja Basket sekä Helsinki Seagulls ja Korihait.

19.1.2024 14:00 Suomen Cup

Pystyykö kukaan horjuttamaan voittamatonta ToPoa naisten Suomen Cupissa?

Naisten Suomen Cupin välierät pelataan lauantaina 20. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Välierien voittajat kohtaavat finaalissa sunnuntaina. Torpan Pojat lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

18.1.2024 10:53 Suomen Cup

Suomen Cup huipentuu viikonloppuna Helsingissä - perjantaina ohjelmassa kaksi jännittävää välierää

Miesten Suomen Cupin välierät pelataan perjantaina 19. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lauantaina ohjelmassa on puolestaan miehillä cup-finaali. Kataja Basket lähtee puolustamaan mestaruutta. YLE välittää Suomen Cupin Final Fourin kanavillaan.

15.1.2024 10:48 Pääjuttu

Motonet ja Suomen Koripalloliitto yhteistyöhön

Suomalainen perheyritys Motonet ja Suomen Koripalloliitto ovat sopineet yhteistyöstä. Motonet aloittaa koripallon juniorimaajoukkueiden toisena pääyhteistyökumppanina. Yhteistyön kohokohtiin kuuluvat heinä–elokuussa Tampereella pelattavat 18-vuotiaiden poikien EM-kisat.

18.12.2023 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti avattu

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyi tänään maanantaina klo 10.

Näytä lisää vastaavia