Yllätysvoitto toi Suomen naisille teoreettiset mahdollisuudet jopa lohkovoittoon

23.9.2004 Naisten koripallomaajoukkueen EM-karsintaurakka päättyy kuluvan vuoden osalta tulevana lauantaina (25.9.), kun Suomi saa Lappeenrannan Urheilutalolle vieraakseen Puolan. Suomi jahtaa ensisijaisesti vähintään neljän pisteen voittoa, joka takaisi joukkueelle karsintalohkon kakkossijan. Jopa lohkovoitto on Suomelle keskiviikkoisen Serbia & Montenegro –voiton myötä mahdollinen, tosin hyvin teoreettinen.

Suomi ylsi keskiviikkona Novi sadissa sensaatiomaiseen 80-71-vierasvoittoon karsintalohkon kärkijoukkue Serbia & Montenegrosta oltuaan lähes 20 pisteen tappioasemassa. Lohkon toisessa ottelussa Puola voitti vieraissa Bulgarian lukemin 75-67.

Tulosten myötä lohkon tilanne on ennen lauantaisia päätösotteluita kimurantti. Piikkipaikalla on edelleen Serbia & Montenegro voittosuhteella 3-2. Tasapisteissä sen kanssa on Puola (3-2) ja voiton perässä Suomi (2-3) sekä Bulgaria (2-3). Suomi-Puola –ottelun lisäksi jäljellä on kamppailu Serbia & Montenegro–Bulgaria.

Suomelle mikä tahansa loppusijoitus aina ykkösestä neloseen on mahdollinen. Ykköseksi selvitäkseen tarvittaisiin hurjia suorituksia niin Suomelta kuin Bulgarialtakin. Mikäli Suomi ja Bulgaria voittaisivat lauantaiset pelinsä, päätyisivät lohkon kaikki joukkueet tasapisteisiin (voittosuhde 3-3). Tällöin joukkueiden keskinäinen paremmuus mitattaisiin joukkueiden korisuhteen perusteella (tehdyt pisteet/päästetyt pisteet). Osviittaa korisuhteeseen antavat korierot, joissa Serbia & Montenegro on ennen päätöskierrosta ylivoimainen ykkönen. Serbia Montenegron koriero on +44 pistettä. Suomi on toinen joukkue plussan puolella (+4), kun sekä Puolan (-7) että Bulgarian (-41) korierot ovat pakkasella. Lohkon ykkössijan Suomi saisi ainoastaan pääsemällä korierossa Serbia & Montenegroa parempiin lukemiin. Yksi tällainen vaihtoehto olisi Suomen 21 pisteen voitto Puolasta ja Serbia & Montenegron 20 pisteen tappio Bulgarialle.

Revanssi Puolasta hakusessa

Suomen lohkovoittoon johtava skenaario ei ole kovinkaan todennäköinen. Vaikka sen toteutuminen Suomelle kelpaisikin, on todennäköisempi tähtäin kakkossijassa. Sen Suomi saavuuttaa voittamalla Puolan vähintään neljällä pisteellä. Suomi hävisi harmittavasti Puolassa kolmella pisteellä joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen, joka Suomen on kuitattava edukseen päästäkseen ohi Puolasta.

Puolan voitto Suomesta toimii suomalaisleirissä sellaisenaan motivaationa. Suomi johti ottelua pitkään, kunnes Puola vääntäytyi väkisin 63-60-voittoon kymmenen sekuntia ennen loppua. Voitto ilmeisestikin vapautti Puolan pelin, sillä parhaillaan sillä on käynnissä kolmen ottelun voittoputki. Keskiviikkona Bulgarian kaadossa kunnostautuivat Agnieszka Bibrzycka (24/4), yllätysnimi Paulina Pawlak (15/9) sekä korinalusjyrät Anna Wielebnowska (10/10) ja Elzbieta Trzesniewska (10/7).

Jos on Puola ollut viime peleissään vedossa, niin samaa voi sanoa Suomen joukkueesta. Ennen Serbia & Montenegroahan Suomi kaatoi hienosti Bulgarian lauantaina Espoossa 81-67.

Suomen maajoukkue on vuosien varrella oppinut pelaamaan Euroopan kärkijoukkueita vastaan. Käynnissä olevien karsintojen perusteella voidaan jo sanoa, että joukkue on oppinut myös voittamaan pelejään. Voitot ovat kasvattaneet itseluottamusta ja joukkueella on juuri nyt hyvä henki päällä.

- Näin jälkikäteen voisi aloittaa voivottelun sillä, että missä tilanteessa olisimmekaan nyt, jos olisimme pystyneet pelaamaan samanlaisella itseluottamuksella (kuin kahdessa viime pelissä) karsintojen alussa, kertoi maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari viitaten Suomen kolmen pisteen tappioihin Puolalle ja Bulgarialle.

- Iloinen fakta kuitenkin on, että olemme ottaneet monta askelta eteenpäin, kehittyneet joukkueena ja onnistuneet nappaamaan muutaman hienon voiton. Nyt keskitytään Puola-otteluun. Lohkon kakkossija olisi meille erittäin tärkeä ajatellen ensi vuotta. Se olisi myös aikamoinen yllätys meiltä yleisiin ennakko-odotuksiin nähden, Piipari jatkoi.

Naisten A-divisioonan EM-karsinnoissa lohkoja on kaikkiaan neljä. Kunkin lohkon voittaja sekä kaksi parasta lohkokakkosta etenee suoraan vuoden 2005 EM-kisoihin. Suomen D-lohkon kimurantin ja tasaisen tilanteen vuoksi on jo ennen päätöskierrosta selvää, että lohkon kakkonen ei ole kahden parhaan lohkokakkosen joukossa.

Lohkon kakkossijalla on kuitenkin suuri merkitys myös Suomen D-lohkossa. Joukkueet, jotka tänä vuonna jäävät vaille EM-kisapaikkaa, pelaavat lisäkarsinnan elokuussa 2005 yhdestä EM-kisapaikasta. Lisäkarsinnan lohkojaot määräytyvät pitkälti käynnissä olevassa karsinnassa saavutettujen sijoitusten perusteella. Näin ollen kakkossija on kirjaimellisesti tavoittelemisen arvoinen.

Suomen tämän vuoden viimeinen EM-karsintaottelu Puolaa vastaan käynnistyy lauantaina (25.9.) Lappeenrannan Urheilutalolla klo 16. YLE24-digikanava näyttää ottelun suorana lähetyksenä ja valtakunnallinen YLE2-kanava näyttää koosteen klo 17.10 alkaen.

Sarjatilanne, naisten A-divisioonan EM-karsinnat, lohko D

Serbia & Montenegro

5

3

2

371-327

6

Puola

5

3

2

309-316

6

Suomi

5

2

3

367-363

4

Bulgaria

5

2

3

324-365

4

Sarjaohjelma, naisten A-divisioonan EM-karsinnat, lohko D

08.09.

Bulgaria – Suomi

76 – 73

Varna, BUL

08.09.

Serbia & M. – Puola

75 – 56

Vrsac, SCG

11.09.

Suomi - Serbia & M.

73 – 86

Kotka

11.09.

Puola – Bulgaria

55 – 56

Jaworzno, POL

15.09.

Puola – Suomi

63 – 60

Jaworzno, POL

15.09.

Bulgaria - Serbia & M.

58 – 81

Sofia, BUL

18.09.

Suomi – Bulgaria

81 – 67

LänsiAuto Areena, Espoo

19.09.

Puola - Serbia & M.

60 – 58

Jaworzno, POL

22.09.

Serbia & M. – Suomi

71 – 80

Novi sad, SCG

22.09.

Bulgaria – Puola

67 – 75

Varna, BUL

25.09.

Suomi – Puola

16:00

Lappeenrannan Urheilutalo

25.09.

Serbia & M. – Bulgaria

20:00

Vrsac, SCG

Miten pelataan naisten A-divisioona?

Pelitapa

  • 16 joukkuetta 4 lohkossa, jossa kussakin 4 joukkuetta.
  • Lohkoissa pelataan 2-kertainen sarja syyskuussa 2004 eli koti- ja vierasottelut.
  • 4 lohkovoittajaa sekä 2 parasta lohkokakkosta selviytyy EM-kisoihin, jotka pelataan 9.-18.9.2005 Turkin Ankarassa, Bursassa ja Izmirissä.
  • Joukkueet, jotka eivät ensivaiheessa selviydy EM-kisoihin, pelaavat lisäkarsinnan elokuussa 2005.
    • 10 joukkuetta jaetaan 2 lohkoon, joissa 3 joukkuetta ja yhteen lohkoon, jossa 4.
    • Lohkoissa 2-kertainen sarja eli koti- ja vierasottelut.
    • 3 lohkovoittajaa ja 3 lohkohäviäjää jatkoturnauksiin, jotka pelataan Turkissa 3.-5.9.2005. Voittajien turnauksen paras selviytyy EM-kisoihin. Häviäjien turnauksen paras säilyttää paikkansa A-divisioonassa, 2 huonointa putoaa B-divisioonaan.

Lohkojako

  • Lohko A: Italia, Liettua, Ranska, Unkari
  • Lohko B: Kroatia, Latvia, Slovakia, Ukraina
  • Lohko C: Belgia, Israel, Romania, Saksa
  • Lohko D: Bulgaria, Puola, Serbia & Montenegro, Suomi


Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/

Henkilöt

 
2.2.2016 Maaottelu

Ennakkolipunmyynti naisten EM-karsintaotteluun Suomi-Ruotsi käynnistynyt

Naisten koripallomaajoukkue, Naarassudet, kohtaa seuraavassa EM-karsintaottelussaan länsinaapuri Ruotsin. Ottelu pelataan Töölön Kisahallissa lauantaina 20.2. Ruotsalaisten kannattajaryhmä Moose Nation kaavailee tuovansa otteluun satoja ruotsalaiskannattajia. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt Ticketmasterissa (Lippupalvelu).

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

8.6.2012 12:00 Video

Suomen korismaajoukkueen kannustusbiisin musiikkivideo julkaistu

Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

13.3.2012 06:57 Pohjoinen alue

EM-karsintojen ennakkolipunmyynti käynnistynyt

Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.

3.2.2012 EM-karsinnat

Suomen miehet pelaavat Helsingin Jäähallissa, naiset Tikkurilan Valtti Areenalla

Suomen Koripalloliitto on valinnut aikuisten maajoukkueiden pelipaikat ensi kesän EM-karsintojen kotiotteluille. EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneen Suomen miesten maajoukkueen eli ”Susijengin” kotiluolana säilyy Helsingin Jäähalli. Korisnaiset pelaavat puolestaan kotiottelunsa Tikkurilan Valtti Areenalla, Vantaalla. Myös kotiotteluiden ajankohdat ovat tarkentuneet.

5.12.2011 EM-karsinnat

Suomen miesten ja naisten alustavat EM-karsintaohjelmat selvillä

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueille arvottiin sunnuntaina ensi kesän EM-karsintavastustajat. Maajoukkueita odottaa tiiviit kuukauden mittaiset karsintarupeamat, joissa seulotaan joukkueet vuoden 2013 EM-kisoihin. Suomen alustavat otteluohjelmat on julkaistu.

30.4.2010 EM-karsinnat

Basket.fi-sivut avattu Facebookissa – osallistu kisaan!

Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.

Näytä lisää vastaavia