3.12.2021 20:42 Lahti Basketballin vierailu Lapualla päättyi voiton juhliin seitsemän pisteen turvin. Pistekuninkaan roolia hoiti joukkueen tuorein vahvistus.
Erik Sajantila oli kentän kovimpia työmyyriä Lahden voitossa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Miesten Korisliiga palasi ottelutauolta, ja yleisö pääsi heti nauttimaan tiukasta väännöstä. Lahti Basketball teki kovan työn mutta haki lopulta Lapualta mukaansa vierasvoiton. Vaikka ensimmäinen puoliaika eteni erittäin tasaisissa merkeissä, isäntäjoukkue Kobrat joutui taipumaan 84–91.
Ottelussa pääsi välittömästi loistamaan Lahden tuorein ulkomaalaishankinta Zackery Bryant. Penkiltä aloittanut takamies tykitteli tauluun 26 pistettä ja jakoi ohessa viisi koriin johtavaa syöttöä. Tehokkuuslukemaksikin merkittiin 25.
– Nautin olostani täällä toistaiseksi. Hyökkäyksemme on erittäin vapaata. Näen joukkueessamme potentiaalia ja erityisesti nuorissa kavereissa, sillä meillä on paljon pelaajia, jotka todella osaavat heittää palloa, kommentoi Bryant ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa.
Muuan nuorista, joihin Bryant kommentillaan viittasi, oli jälleen taitojaan todistanut Erik Sajantila. 20-vuotias kasvava lupaus räimi tilastokorttiin 19 pistettä ja osui matkan varrella viisi kertaa kaaren takaa yhdeksällä yrityksellä. Korin alla selustoja turvasi Antonio Ballard, jolle merkittiin 16 pistettä ja 14 levypalloa.
Vaikka Kobrien työ ei voittoon riittänytkään, oli yksilösuorituksissa sentään ihailemista. Christian Lutete IV osui heittojaan niin ahkerasti, että pelaaja keräsi lopulta nimiinsä peräti 36 pistettä. Pelinjohtaja Antto Nikkarinen jäi vain kolmeen mutta jakoi sen sijaan kiitettävät yhdeksän syöttöä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.