7.7.2023 11:27 Tulevana viikonloppuna pelataan taas, kun 3x3 SM-kiertue saapuu lauantaina Tampereen Kauppi Sport Centeriin ja sunnuntaina Vimpelin Saarikentälle.
3x3 SM-kiertue saa jatkoa, kun tulevana viikonloppuna pelataan peräti kaksi osakilpailua. Kiertueen kolmas osakilpailu pelataan lauantaina Tampereella ja neljäs sunnuntaina Vimpelissä.
Lauantain sääennuste näyttää synkältä, joten Tampereen tapahtuma on päätetty siirtää jo viime vuonna tutuksi tulleeseen Kauppi Sport Centeriin. Tampereen Yökoriksen järjestämässä tapahtumassa on panoksena kaksi paikkaa elokuussa järjestettävään SM-lopputurnaukseen. Miesten PRO-sarjassa paikasta taistelee 12 joukkuetta, naisten PRO-sarjan paikkaa puolestaan havittelee viisi joukkuetta. PRO-sarjojen lisäksi Tampereella pelataan myös Helsingissä debytoinut pyörätuolisarja, johon on ilmoittautunut neljä joukkuetta. Pelit alkavat tuttuun tapaan klo 10. Finaalit ovat pyörätuolisarjassa klo 12:40, naisten PRO-sarjassa klo 13:40 ja miesten PRO-sarjan osalta klo 17. Pelejä on tarjolla siis koko päivä! Tampereen tarkempi otteluohjelma löytyy täältä.
Sunnuntain osakilpailu järjestetään Vimpelin Saarikentällä pesisfestivaalien yhteydessä. Myös Vimpelin Vedon järjestämässä tapahtumassa paikkoja elokuun lopputurnaukseen on jaossa kaksi. Paikkaa tavoittelevat miesten PRO-sarjassa viisi joukkuetta, sekä naisten PRO-sarjassa neljä joukkuetta. PRO-sarjojen lisäksi Vimpelissä pelataan U14-sarja. Muista osakilpailuista poiketen pelit alkavat vasta klo 11, ja viimeinen peli (miesten PRO-sarjan finaali) alkaa klo 14:40. Vimpelin tarkempi otteluohjelma löytyy täältä.
Nähdään siis viikonloppuna Tampereella ja Vimpelissä! Kannattaa ottaa seurantaan Instagramissa käyttäjä @3x3finland jotta pysyt ajan tasalla kiertueen tunnelmista!
Naisten sekä miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa mestareiksi kruunattiin Kisumisut, miehissä voiton kotiin jo toisena vuonna peräkkäin vei Tarmo no Porvoo.
3x3 SM-kiertueen loppuhuipennus nähdään lauantaina Helsingin Pasilassa, kauppakeskus Triplassa. Ketkä kruunataan suomenmestareiksi?
Viimeinen osakilpailu 3X3 SM-kiertueella ennen lopputurnausta pelattiin lauantaina Jyväskylässä.
Jyväskylässä pelataan lauantaina tämän kesän viimeinen 3x3 SM-kiertueen osakilpailu.
Jyväskylässä järjestetään tulevana lauantaina 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu - mukaan ehtii vielä ilmoittautua!
3x3 SM-kiertueen toiseksi viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina Kotkassa meripäiväkoriksen yhteydessä.
Lauantaina 3x3 SM-kiertueen seuraava osakilpailu järjestetään Kotkassa meripäivien yhteydessä.
3x3 SM-kiertueen Klaukkalan osakilpailu oli samalla Suomen NMKY:n Urheiluliiton 100-vuotis Juhlaturnaus.
Huomenna lauantaina Klaukkalassa pelataan 3x3 SM-kiertueen kuudes osakilpailu.
3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestettiin lauantaina Heinolan satamassa - kaksi uutta joukkuetta lunasti paikkansa elokuun lopputurnauksessa.
3x3 SM-kiertueen viides osakilpailu järjestetään lauantaina Heinolassa.
Viikonloppuna oli tarjolla rutkasti paikkoja elokuun lopputurnaukseen, kun 3x3 SM-kiertueen osakilpailuja pelattiin kaksin kappalein.
Lahdessa pelataan lauantaina 3x3 SM-kiertueen toinen osakilpailu. Paikasta elokuun lopputurnaukseen taistelee tällä kertaa kahdeksan naisten joukkuetta.
Helsingin Narinkkatorilla päästiin taas nauttimaan koriksesta, musiikista ja hyvästä fiiliksestä - 3x3 SM-kiertueen ensimmäisestä osakilpailusta paikkansa miesten PRO -sarjan finaaliin lunasti Tarmo no Porvoo.
Kesän 3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu pelataan sunnuntaina Helsingin Narinkkatorilla.
Alkukesästä Eurooppaa kiertänyt Kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n järjestämä MM-pokaalikiertue pysähtyy sunnuntaina 11.6. Helsinkiin. Tule katsomaan MM-pokaalia ja tapaamaan Susijengin pelaajia.
Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo kuudetta kertaa. 3x3-kiertue huipentuu jälleen tänä vuonna Mall of Tripla -kauppakeskuksessa järjestettävään finaaliin Helsingissä.
Susijengin ja Susiladiesin pääyhteistyökumppanina toimiva PostNord on jatkossa olympialaji 3x3-koripallon SM-kiertueen yhteistyökumppani. PostNord on merkittävä toimija We deliver -rahastossa, jonka avulla autetaan vähävaraisten perheiden pysymistä koripalloharrastuksessa.
Naisten ja miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa voiton vei toisena vuonna peräkkäin JutiC, miehissä mestariksi kruunattiin Tarmo no Porvoo.
SM-kiertueen kahdeksan osakilpailua on pelattu kesän aikana ympäri Suomea, ja lauantaina ratkotaan Suomen Mestarit niin miesten, kuin naisten sarjoissa.