Catzin Roosa Kosonen: ”Luvassa on todella mielenkiintoinen ottelu”

18.4.2019 22:57 Catzin oma kasvatti Roosa Kosonen kertoo joukkueen ottavan kaiken irti finaalisarjan välipäivistä, jolloin aika menee pelaajilla pitkälti palautumiseen ja seuraavaan otteluun valmistautumisessa.

183-senttinen Roosa Kosonen on monipuolinen ja heittotaitoinen pelaaja. Kuva: Ville Vuorinen.

Lappeenrannan Catz kairasi tiistaina pakkovoiton naisten Korisliigan finaalisarjassa. Tappio olisi tarkoittanut automaattisesti Peli-Karhujen mestaruusjuhlia jo toista vuotta peräkkäin, mutta Catz osoitti kovaa henkistä kanttia vaikean paikan edessä venymällä voittoon vieraissa tiukan ottelun päätteeksi. Catzin oma kasvatti Roosa Kosonen kuvailee finaalisarjan olleen tähän asti tiukkaa vääntöä, jossa voitot olisivat voineet kääntyä kummalle tahansa:

Tiesimme jo etukäteen, että tiukkaa tulee olemaan ja molemmat haluavat voittaa. Kaikki kolme peliä olisivat voineet kääntyä kummin päin vaan, mutta onneksi saimme yhden voiton alle tiistaina, Kosonen ruotii.

Naisten Korisliigan finaalisarjan ottelutahti on ollut varsin tiuha, sillä joukkueet aloittivat urakkansa viime viikon perjantaina, jonka jälkeen pelejä pelattiin sunnuntaina ja tiistaina. Kolme peliä viiteen päivään on hurja tahti, mutta Kososen mukaan kaikki pelaajat puolin ja toisin ovat täysin samassa veneessä:

Sellaista se on, onneksi helpottaa ajatus siitä, että jos omissa jaloissa painaa, niin painaa varmasti myös vastustajalla.

Kosonen kertoo, että jokainen pelaaja saa kaiken hektisyyden keskellä valmistautua ja palautua yksilöllisellä tavalla.

Saatamme katsoa yhdessä esimerkiksi pelivideoita, mutta muuten jokainen saa tehdä sitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja luontevalta.  Osa saattaa ottaa heittoja, osa venyttelee ja osa vain huilaa. Tiuha pelirytmi on siitä toisaalta hyvä asia, että pelivire pysyy sopivan napakkana koko ajan.

19-vuotias lahjakkuus on kasvattanut jalansijaansa edustusjoukkueessa nousujohteisesti edelliskausiin verrattuna. Keskimäärin seuran kasvatti on saanut kuluneella kaudella reilut 30 minuuttia peliaikaa, pisteitä on syntynyt 8,1 ja levypalloja kertynyt 5,5. 183-senttinen Kosonen kuuluu eittämättä kokoonpanon suomalaistähtiin, jotka pystyvät tarvittaessa jopa ratkaisemaan pelejä.

 Ihan ok kausi on takana ja kaikki on sujunut oikein mukavissa merkeissä. On ollut erityisen mukavaa päästä pelaamaan ja opettelemaan uutta paikkaa. Aiemmin olin enemmän puhtaasti nelospaikan pelaaja, mutta nyt olen päässyt pelaamaan laidassa ja isona pelaajana.

Catz onnistui venyttämään ottelusarjaa selkä seinää vasten tiistaina, mutta moni oli jo valmis kaivamaan Peli-Karhujen mestarilippikset esiin, kun ilmeni, ettei joukkueen kapteeni ja tähtisentteri Aleighsa Welch pysty vamman takia pelaamaan. Päävalmentaja Mika Haakanan mukaan Welchin tilanne ja pelikunto jatkon kannalta on toistaiseksi vielä epäselvä.

Kosonen ruotii kapteenin puuttumisen parketilta vaikuttavan ennen kaikkea fyysisyyteen:

Totta kai Aleighsan puuttuminen joukkueen vahvuudesta vaikuttaa. Meillä on isoja pelaajia tällä hetkellä vain minä ja Lena (Reshetko), eikä meidän fyysisyytemme ole ihan samalla tasolla hänen kanssaan. Toisaalta Aleighsan puuttuminen viime pelistä toi kaikille lisäbuustia siihen, että nyt on pakko mennä kovempaa.

Nyt aiomme joka tapauksessa levätä hyvin ja valmistautua seuraavaan otteluun. Lähdemme neljänteen finaaliotteluun kovaa meidän omalla pelillämme.

Kosonen vinkkaa haastattelun lopuksi koriskansaa tulemaan sunnuntain vapaapäivänä korishallille täyttämään lehtereitä ja kannustamaan:

Nyt on luvassa todella mielenkiintoinen ottelu, johon tarvitaan paljon tukea kannattajilta. Kun saadaan hyvä tunnelma halliin, niin on mukavampi pelata, Kosonen päättää.

Naisten Korisliigan finaalisarja jatkuu sunnuntaina 21.4. klo 14:15 Lappeenrannan urheilutalossa, jolloin mestaruus on jälleen katkolla Peli-Karhuille. Yle TV2 aloittaa televisiolähetyksen klo 14:01.

 

 
12.8.2019 15:55 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ja divarien otteluohjelmat julkaistu kaudelle 2019-20

Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2019-20 on julkaistu. Naisten Korisliiga käynnistyy 26.9. Divisioonat starttaavat lokakuun ensimmäisellä viikolla.

31.7.2019 09:08 Susiladies

Kaisa Kuisma siirtyy Portugaliin, uusi osoite Vitória SC

Napolin universiadijoukkueen Kaisa Kuisma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille ammattilaiseksi, kun 180-senttinen Orimattilan Jymyn kasvatti on tehnyt sopimuksen Portugalin pääsarjaa pelaavan Vitória Sporte Cluben kanssa.

18.7.2019 08:57 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan tähtipelaaja Lena Reshetko siirtyy Peli-Karhuihin

Viimeiset 14 kautta naisten Korisliigassa Lappeenrannan Catzia edustanut Lena Reshetko on solminut vuoden mittaisen sopimuksen hallitsevan Suomen mestarin PeKan kanssa.

11.7.2019 12:27 Naisten Korisliiga

Mika Haakana vuoden jatkosopimukseen Catzin kanssa

Catzin päävalmentajana viisi kultaa, kolme hopeaa ja yhden pronssin saavuttanut Mika Haakana jatkaa päävalmentajana nyt jo kymmenettä kautta lappeenrantalaisjoukkueessa

8.7.2019 08:12 Naisten Korisliiga

Camille Zimmermanille jatkosopimus Kouvottariin

Kouvottaret sai parin päivän sisään lisää iloisia uutisia maailmalta, kun viime kaudella ammattilaisuransa juuri Kouvolasta aloittanut 23-vuotias Camille Zimmerman palaa tuttuun Kouvottaret-paitaan tulevaksi kaudeksi.

5.7.2019 10:31 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan tehopakkaus Claire Lamunu jatkaa Kouvottarissa

25-vuotias Claire Lamunu jatkaa Kouvottarissa myös tulevalla kaudella. Seura solmi ugandalaisen tehopelaajansa kanssa yhden kauden kattavan jatkosopimuksen.

3.7.2019 12:44 Naisten Korisliiga

Hartonen jatkaa Kouvottarien penkin päässä – tukku runkopelaajia jatkosopimukseen

Kouvot on solminut vuoden mittaisen sopimuksen päävalmentajana jatkavan Mika Hartosen kanssa. Vuoden mittaiset pelaajasopimukset ovat seuran kanssa allekirjoittaneet Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen ja Henriikka Vähäuski.

2.7.2019 08:39 Pääjuttu

Petra Noponen Forssan Alkuun – Vuoden tulokas Ella Salminen jatkaa

Tehokkaana kaukoheittäjänä tunnettu Noponen pelasi viime kaudella SM-hopeaa voittaneessa Catzissa. Vuoden tulokas -palkinnon päättyneellä kaudella voittanut Ella Salminen jatkaa Forssassa.

19.6.2019 20:58 Pääjuttu

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2019-20 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2019-20. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Tavoitetila seurojen määrän suhteen korkeimmilla sarjatasolla täyttyi, kun miesten divisioonissa pelaa 12 joukkuetta ja naisten 10.

19.6.2019 08:47 Susiladies

Roosa Lehtoranta Belgian pääsarjan Antwerp Giantsiin

Naisten Korisliigaa päättyneellä kaudella Tapiolan Hongassa pelannut Roosa Lehtoranta, 22, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Peli-Karhut-kasvatti on tehnyt sopimuksen Belgian pääsarjassa pelaavan Antwerp Giantsin kanssa.

6.6.2019 20:26 Naisten Korisliiga

HBA:n Sara Bejedi palkittiin arvokkaimpana pelaajana, Peli-Karhut rohmusi palkintoja

Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 18-vuotiaan huippulupauksen, Sara Bejedin, sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Suomen mestari Peli-Karhujen pelaajia palkittiin kolmessa kategoriassa.

14.5.2019 13:02 Naisten Korisliiga

Mäkelä jatkaa mestarijoukkue Peli-Karhujen päävalmentajana

Kaksi edellistä naisten Suomen mestaruutta voittanut Peli-Karhut jatkaa ensi kaudella tutulla valmennuskaksikolla.

21.4.2019 16:03 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut juhlii naisten Korisliigan mestaruutta toista vuotta peräkkäin

Naisten Korisliigan neljäs finaaliottelu tarjosi pääsiäisen ratoksi laadukasta naiskoripalloa, josta ei tunnelmaa ja jännitystä puuttunut. Catz taisteli viimeiseen asti, mutta lopulta trilleriksi venynyt ottelu kruunasi Peli-Karhut Suomen mestariksi toista kertaa peräkkäin ottelun päättyessä kahden pisteen erolla 71-73 (37-37). Suomen mestaruus on PeKalle viides.

16.4.2019 21:46 Naisten Korisliiga

Catz taisteli selkä seinää vasten ja nappasi ensimmäisen voiton finaalisarjassa

Lappenrannan Catz kykeni venymään vaikean paikan edessä finaalisarjan ollessa jo 0-2 kotkalaisille. Ryhdikkäästi ottelun aloittanut Catz oli vähällä jälleen menettää otettaan voitosta päätösjaksolla, mutta lopulta Elena Reshetkon ja Valencia McFarlandin vapaaheitot toivat joukkueelle voiton lukemin 77-83 (29-40).

14.4.2019 20:49 Naisten Korisliiga

Sinnikäs PeKa taisteli itsensä jatkoajan päätteeksi voiton päähän mestaruudesta

Peli-Karhut nappasi tiukan ja monivaiheisen ottelun päätteeksi voiton jatkoajalla lukemin 80-84 (40-35). Finaalisarja on katkolla PeKalle ensi tiistaina Karhuvuoressa ottelusarjan ollessa jo 2-0.

13.4.2019 20:09 Naisten Korisliiga

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti 2018-19

Hyvinkään Ponteva on naisten Korisliigan pronssimitalisti vuosimallia 2018-19. Hurjassa vireessä ollut Ponteva selätti Kouvottaret murskaavasti kotiyleisön edessä luvuin 104-59 (55-30).

12.4.2019 21:57 Naisten Korisliiga

Peli-Karhujen ehjä joukkuepeli takasi voiton kotiyleisön edessä

Naisten Korisliigan finaalisarja 2018-19 käynnistyi Kotkan Karhuvuoressa, jossa Peli-Karhut nappasi Catzista selvän voiton koriluvuin 76-61.

11.4.2019 10:53 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaaliennakko: PeKa puolustaa mestaruutta kotiedun turvin Catzia vastaan

Naisten Korisliigan fiinaalisarja vuosimallia 2018-19 käynnistyy huomenna perjantaina 12. huhtikuuta. Vastakkain asettuvat Kotkan Peli-Karhut ja Lappeenrannan Catz, jotka kohtasivat toisensa myös viime vuoden loppuotteluissa. Joukkueiden päävalmentajilla on edessään tuttu vastustaja, jossa pelaajat ja pelityylit ovat hyvin hallussa puolin ja toisin.

7.4.2019 20:05 Naisten Korisliiga

Kouvottarien puhti ei riittänyt kaatamaan Peli-Karhuja – hallitseva mestari jälleen finaaliin

Kymenlaakson paikallisvälieräsarja ratkesi tänään Peli-Karhujen voittoon. PeKa vei sarjan lopulta nimiinsä 3-1 ja otteluparin viimeisin koitos Jatke Areenalla oli jo selvää hallitsevan mestarin komentoa.

5.4.2019 22:13 Naisten Korisliiga

Valencia McFarland upotti Pontevan kolmen pisteen heitollaan ja vei Catzin finaaliin

Lappeenrannan Catz on varmistanut paikkansa naisten Korisliigan finaalipeleissä. Hyvinkään Ponteva pisti tiukasti kampoihin kotihallissaan, mutta joutui jälleen ottelun loppuminuuteilla taipumaan Catzille, joka jyräsi puhtaalla 0-3 saldolla loppuotteluihin. Illan toisessa välieräottelussa Kouvottaret puolestaan pelasi onnistuneesti selkä seinää vasten vieraissa voittamalla Peli-Karhut lukemin 76-82. Otteluparin sarja on nyt 2-1.

Näytä lisää vastaavia