Heikki Venhola isoon rooliin EBT:n valmennuksessa

11.5.2020 14:35 Korona-epidemiankin keskellä EBT tekee kiivaasti valmistavia toimenpiteitä koriskautta 2020-2021 varten. Yhtenä merkittävänä tekijänä tulevan kauden toiminnassa tulee olemaan monelle koris-ihmiselle tuttu Heikki ”Hede” Venhola. Seura on tehnyt Heden kanssa sopimuksen, joka alkaa 1.5.2020 ja kattaa kaksi seuraava kautta.

39-vuotias Venhola kuuluu niihin ”koris-niiloihin”, jotka käytännössä hengittävät lajia. Sen lisäksi, että hän on aloittamassa nyt 20. kauttaan koripallovalmentajana, on hän ehtinyt vuosien varrella toimimaan mm. Koripalloliiton sarjavastaavana ja erotuomarinimeäjänä sekä helsinkiläisen Karhun Poikien toiminnanjohtajana. Vuosina 2011-2012 hän suoritti Huippukoripallovalmentajan tutkinnon (HKVT), joka on korkein mahdollinen Suomessa hankittavissa oleva koulutus korisvalmentajille.

Viimeksi Venhola on toiminut valmennustehtävissä usean vuoden ajan PuHu Junioreissa. Siellä hän saavutti erinomaisia tuloksia erityisesti pienimpien junioreiden toiminnan kehittämisessä ja rekrytoinnissa. EBT luonnollisesti odottaakin, että Heden innostava asenne saa tulevaisuudessa koris-kärpäsen puraisemaan myös lukuisia espoolaisia lapsia.

Tässä tuoreen EBT:läisen ajatuksia tulevasta: ”On ilo tulla EBT:n valmentajaksi. Olen kuullut monesta suunnasta, että seurassa on hyvä yhdessä tekemisen meininki, mistä kertoo erityisesti nais- ja tyttökoriksen jatkuvassa nosteessa viime vuosina ollut toiminta. Olen myös ymmärtänyt, että tässä seurassa valmentajia arvostetaan muutenkin kuin paperilla ja että seuran päättäjät ovat aidosti ja kannustavasti heidän työstään ja työpanoksestaan kiinnostuneita.”

”Viimeisen viiden vuoden aikana olen perehtynyt 5-10 -vuotiaiden valmentamiseen ja oppinut lasten valmentamisesta valtavasti. Haluankin tuoda tämän osaamiseni nyt kokonaisuudessaan EBT:n käyttöön”, jatkaa Venhola.

Venhola tulee ottamaan EBT:ssä vastuulleen Pojat-09 -joukkueen, vuonna 2012 syntyneiden tyttöjen ja poikien joukkueet sekä uudet aloittavat joukkueet 2013-2014 -syntyneille (tytöt ja pojat).

Siviilissä Hede työskentelee yrittäjänä ja koriksen lisäksi harrastuksiin kuuluu mm. basson soitto Queenin musiikkiin erikoistuneessa yhtyeessä.

 
26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

19.1.2024 12:25 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan vahva panostus juniorityöhön tuottaa tuloksia

Tapiolan Honka tukee pelaajien kehityskaarta vahvasti tarjoamalla huippuluokan valmennuksen ja harjoitusmahdollisuudet sekä mahdollistaa polun juniorijoukkueista aikuisten kilpa- ja huippukoripallosarjoihin. Timo Mannosen tekemät tilastotutkimukset naisten ja miesten koripallon maajoukkue- ja pääsarjapelaajien pelaajapoluista osoittavat, että Tapiolan Honka on onnistunut pitkäjänteisessä työssä kasvattajaseurana.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

Näytä lisää vastaavia