1.10.2025 19:04 Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

Kuva: Tomin urheilukuvat
Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie valmistautuu parhaillaan alkavaan kauteen Korisliiga-nousijan peräsimessä. Ja ennen kuin asiaan mennään syvemmälle, useampikin lukija saattaa tässä kohtaa kysyä: hetkinen, Palotie? Valmentaja?
Totta. Palotie on epäilemättä useammalle suomalaiselle tutumpi jonakin aivan muuna kuin valmentajana. Hän on jo pitkään selostanut niin Korisliigaa, NBA:ta kuin Susijengin maaotteluitakin Nelosen kanavilla ja tehnyt itsestään persoonallisella tyylillään erittäin tunnistettavan äänen mediassa.
Tämän tunnettuuskysymyksen hän kyllä tiedostaa itsekin mutta näkee päätyö-sivutyöasetelmansa silti aivan toisinpäin.
– Panostan tuntimäärällisesti ja ajatuksellisesti huomattavasti enemmän valmentamiseen. Harjoitusten suunnittelussa ja vetämisessä sekä hallinnollisissa tehtävissä on kokopäivätyön edestä tekemistä, kun taas tv-ottelu tai podcast vie päivästä yhdestä kolmeen tuntia, hän kertoo.
Samalla hän kuitenkin mainitsee, että selostamisessa on hyvät puolensa myös päätyön kannalta. Se auttaa avartamaan ajatuksiaan ja poimimaan käyttöönsä ideoita siitä, minkälaiset taktiset trendit ovat koripallossa milloinkin vallalla ja miten niihin varaudutaan.
Kumpi rooleista sitten tuli ensin? Mistä tällainen selostaja-valmentaja suomalaiseen koripallomaailmaan alun perin pölähti?
– Pelaajana en ollut koskaan kummoinen, Palotie toteaa.
– Se polku rajoittui alueellisiin sarjoihin. Rakastuin alun perin korikseen asuessani yläasteikäisenä Yhdysvalloissa, ja myöhemmin Suomessa kävin mediakoulun, jonka kautta pääsin selostamaan kisoja. Niihin samoihin aikoihin heräsi ajatus, että koutsaus voisi olla hieno laji, ja aloitin sen hyvin pian Sykissä. Sitä kautta innostus kasvoi, kävin kaikki Koripalloliiton koulutukset ja etenin askel kerrallaan.
Tarina todella on poikkeuksellinen. Tyypillisin polku fläppi kädessä penkin reunalle on nimittäin tavannut olla se, että ensin tehdään ura pelaajana ja iän kartuttua siirrytään valmentamiseen.
– Se on tärkeä pointti, ja se minun täytyy valmentajana aina tiedostaa. Koska en itse ole ex-pelaaja, on varmasti asioita, joita en kentällä pysty havainnoimaan samalla tavalla kuin sellainen valmentaja, joka on itse ollut kentällä. Mutta toisaalta olen erittäin analyyttinen persoona, ja se on antanut toisenlaisena luontaisen valmiuden luotsata joukkuetta.
Analyyttisyyttä ja luovaa ongelmanratkaisua nyt myös tarvitaan. Lahti Basketball on kokenut myrskyisiä kausia, mutta valo tunnelin päässä on kirkas: edustusjoukkue nousi viime vuoden divarikauden päätteeksi takaisin Korisliigaan.
Palotie toteaa, että on nähnyt historiassa paljon tilanteita, joissa nousu on tehty yhdellä joukkueella, joka sen jälkeen on romutettu, ja aloitettu taas kaikki alusta. Sellaiseen ei Lahdessa haluttu lähteä, koska Susijengi-pelaajilla tai isolla jenkkibudjetilla ryyditettyjä seuroja vastaan kilpailu niiden omilla aseilla ei yksinkertaisesti ollut realistinen haave.
– On panostettava yhteneväisyyteen ja jatkuvuuteen, jotta saavutamme kilpailuetua. Kuten yleisesti tiedetään, nousijajoukkueelle sarjapaikan säilyttäminen on aina vaikeaa. Osasimme huomioida haasteen ennakkoon, ja rakensimme joukkueen jo viime kaudelle ennen nousua niin, että pystyisimme tuomaan samoja jätkiä takaisin ja rakentamaan pitkän tähtäimen suunnitelman Korisliigaa varten.
Mitä taktiseen puoleen tulee, Palotie myöntää, ettei tarvitse olla ekspertti päätelläkseen, minkälaista palloa Lahden kasaamalla joukkueella tullaan pelaamaan.
– Melkein kaikki valmentajat sanovat, että haluavat kokoonpanon, joka on kentällä aktiivinen ja nopea, ja niin se on meidänkin kohdallamme. Olemme parhaimmillamme avoimella kentällä, ja meillä on mahdollisuus olla puolustuspäässä erittäin aloitteellinen joukkue, hän tiivistää.
Korisliiga-kausi 2025-26 pyörähtää käyntiin perjantaina 3. lokakuuta kolmen ottelun voimin! Kaikki joukkueet nähdään parketilla avausviikonlopun aikana 3.-5.10. Ruutu-palvelu välittää kaikki Korisliigan ottelut kotikatsomoihin.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.