Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

2.10.2025 13:35 Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

Kuva: Samira Lee

Osku Heinonen palasi keväällä parin vuoden Euroopan-reissulta. Ennen sopimuksen tekemistä Helsinki Seagullsin kanssa Tampereen Pyrinnön kasvattama heittävä takamies pelasi ensin Islannissa ja sen jälkeen Italiassa.

Nyt hänellä on hetki aikaa pohtia kaikkea näkemäänsä, kokemaansa ja oppimaansa.

– Islantiin oli helpompi sopeutua, vaikka se olikin ensimmäinen ulkomaansopimukseni, koska kulttuuri on hyvin Suomen kaltainen. Pelin tasokin yllätti positiivisesti, sillä liigassa pelaa paljon ulkomaalaisia, hän kertoo.

Kun Heinonen sitten lähti viime vuoden keväällä kesken kauden Italiaan ja Serie A2:een, siitä muodostui hänelle upea kokemus niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

– Siellä pelattiin hieman samankaltaisella filosofialla kuin muistan pelanneemme Suomen juniorimaajoukkueissa. Oli tietyt tiukat säännöt, mutta kun niitä noudatti, sai toteuttaa itseään.

Oli pelaajan mukaan oikeastaan vain hyvä asia, että lähtö Italiaan tuli tuolloin äkkiarvaamatta.

– Siirtymä olisi voinut olla vaikeampi, jos olisi ehtinyt yhtään mitään miettiä, mutta kun ei ehtinyt. Luojan kiitos vaimoni äiti oli juuri perheemme luona kylässä Islannissa, kun sopimustarjous tuli eteeni. Sanoin anopille, että se on nyt sellainen homma, että muutan huomenaamulla Italiaan, joten lomailkaa yhdessä aikanne mutta pakkailkaa samalla tavarat siihen malliin, että voitte jättää asunnon.

Pelaaja ehti viettää viikon verran Chiusissa ennen kuin vaimo ja lapset saapuivat perässä saatuaan turhat toppavaatteet Suomeen.

– Minulla oli siinä se helpoin osuus, kun lähdin vain pelaamaan. Vaimolle isoin kiitos, että sai sen rumban järjestettyä! Heinonen nauraa.

Nyt Heinonen harjoittelee kauden alkua varten Helsingissä. Hän on tehnyt sopimuksen Korisliigan hallitsevan mestarin kanssa ja päässyt tutustumaan joukkuetovereihinsa jo hyvän tovin. Kokemukset Euroopassa jäävät mieleen kallisarvoisina mutta tuskin enää toistuvat.

– En millään usko, että enää tulee reppua pakattua. Kyllä se oli tässä. Vanhin lapseni aloittaa pian esikoulun, ja perhe haluaa asettua aloilleen. Koen kuitenkin ylpeyttä siitä, että olen päässyt sen vaiheen kokemaan ja olen nähnyt, miten asiat tehdään muualla. Pallon pelaaminen on pohjimmiltaan pallon pelaamista, mutta uusien kulttuurien oppiminen on aina oma lukunsa.

Aloillaan tai ei, Seagullsissakin Heinosella on toki kova työ edessään. Seurassa havitellaan menestykselle jatkoa, sillä vajaan kymmenen vuoden ajalta on koossa kaksi Suomen mestaruutta, yksi hopeasija sekä peräti neljät pronssimitalit. Yleisö on tottunut odottamaan menestystä. Sellainen on kokoonpanon uudelle jäsenelle aina kutkuttava asetelma.

– Aluksi oli kaikki vähän kysymysmerkkiä, erityisesti sen osalta, minkälaista joukkuetta saadaan kasaan, mutta keskusteltuani päävalmentaja Timo Saukkolan kanssa sain luottamusta tilanteeseen. Alun jännitykseen nähden meillä on koossa todella hyvä kokoonpano, ja omaltani kannaltani on hienoa, että pääsee näin kilpailukykyiseen joukkueeseen.

Heinonen mainitsee erityisesti Seagullsin pitkäaikaisen tähden Rene Rougeaun sekä tuoreen hankinnan Kahron Rossin, joilla molemmilla on kokemusta voittamisesta ja joiden kanssa pelaamista hän odottaa innolla.

Tilanne kentällä vaikuttaa kaikin puolin hyvältä, joten herääkin enää kysymys, miten Heinosen kaltainen tamperelaiskasvatti sopeutuu Helsinkiin.

– Ei kai siinä. Menen omana itsenäni, ja muut ympärillä saavat hoitaa sopeutumisensa, hän vastaa.

Helsinki Seagulls 25-26 pähkinänkuoressa

 
14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

10.2.2026 20:39 Korisliiga

KTP paineli Seagullsin edelle ylemmässä jatkosarjassa tiukalla otteluvoitollaan

Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.

8.2.2026 18:55 Korisliiga

Lohkojohtaja Katajan etumatka kapenee – isännät vetivät pidemmän korren Kouvolassa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kataja Basket johtaa lohkoa mutta kärsi kirvelevän tappion taulukon toiseksi viimeistä sijaa pitävälle Kouvoille.

7.2.2026 19:38 Korisliiga

Bisons tarrasi pudotuspelipaikkaan rajulla otteluvoitolla – ylemmässä lohkossa hait karhua vahvempia

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.

6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

Näytä lisää vastaavia