Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

30.6.2025 09:19 196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

Kuva: Ville Vuorinen

Tuukka Härsilä, 21, on Lapuan Korikobrien kasvatti ja hän pelasi kevääseen 2021 asti Lapualla. Toki nuorten sarjoissa nuorimies piipahti lyhyet stintit myös Äänekoskella ja Kauhajoella. Kobrien liigamiehistössä Härsilä pelasi kaudet 2019-21. Tuona aikana matseja Korisliigassa kertyi yhteensä 26 keskimäärin kahdeksan minuutin peliajalla.

Pohjanmaalla kasvanut nuorukainen siirtyi tämän jälkeen pääkaupunkiseudun sykkeeseen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kaksi ensimmäistä vuotta kuluivat opiskellen ja pelaten I divisioona A:ta HBA:ssa. Mäkelänrinteestä tie vei kaudeksi 2023-24 Helsinki Seagullsin miehistöön.

Seagullsin paidassa matseja kertyi kahden kauden aikana yhteensä 22 joissa sai peliaikaa keskimäärin pari kolme minuuttia matsia kohden. Samaan aikaan Tuukka pelasi kuitenkin I divisioona A:ssa Helsingin NMKY:n kokoonpanossa. Divarissa tehot olivat kaudella 2023-24 12,7/4,6/2,0/1,0r ja kaudella 2024-25 lähes identtiset 12,2/4,2/2,7/1,1r.

Tuukka Härsilä on voittanut Seagullsin paidassa Korisliigan mestaruuden (2025) ja hopeaa (2024). Lisäksi plakkarissa on 11 nuorten maaottelua, joista 8 matsia on 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

- Todella hyvällä fiiliksellä tulen Kouvolaan, mukava aloittaa työnteko mahtavassa ympäristössä. Koin Kouvojen paketin olevan minulle tässä vaiheessa paras viemään pelitaitojani eteenpäin. Kouvolassa harjoittelukulttuuri on hyvää ja se on kehittymisen kannalta tärkeätä, Härsilä sanoo seuran tiedotteessa.

- Vahvuuksiani ovat heittäminen ja pelin ymmärtäminen. Jätän myös aina kaiken kentälle. Tärkeimpänä kehitettävänä osa-alueena näen sen, että pystyn monipuolisemmin puolustamaan eri pelipaikan pelaajia. Henkilökohtaisena tavoitteena seuraaville kausille on ottaa pelaajana seuraava askel eteenpäin, Härsilä jatkaa.

Kouvojen päävalmentaja Kari Kurronen:

- Tuukka tuo meille lisää 3 pisteen heittotaitoa. Hänessä on ”peluria ja oveluutta”, jota aina koripallojoukkueessa tarvitaan. Meille on tärkeää, että Tuukka on valmis kehittämään itseään pitkäjänteisesti ja sopeutuu hyvänä joukkuekaverina varmasti helposti porukkaan mukaan.

Kouvojen sopimustilanne Korisliigakaudelle 2025-26: Tai Bibbs, Joona Heinonen, Aarni Korkiatupa, Teemu Kristeri, Rasmus Lindberg, Tuukka Härsilä, Patrik En, Joel Toikka, Lauri Liesmala ja Renne Ikäläinen.

Asiat

 
4.10.2025 21:06 Korisliiga

Vilpas avasi voitolla Bisonsin Tevaun Kokon vahvasta illasta huolimatta – Kauhajoki kaivoi voiton sitkeästi taistelleesta Pyrinnöstä

Kauden toisen Korisliiga-illan voittajiksi tiensä kaivoivat Salon Vilpas ja Kauhajoki. Vahvaa korintekoa nähtiin muiden muassa Kauhajoen Jaeden Zackerylta sekä tappiosta huolimatta Bisonsin Tevaun Kokolta.

3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

Näytä lisää vastaavia