Pelipaikkoja auki 3. dirreen Eteläisellä alueella

20.8.2018 12:44 Jos joukkuekoris, 3. divari ja mukava porukka kuulostaa sinun jutultasi, lue lisää

Haemme Kuhiin vikkeläjalkaista takamiestä pelaamaan ykkös- ja kakkospaikkaa. Yksi runkopelaajamme on loukkaantunut, ja poissa pelistä koko kauden. Muillekin pelipaikoille tilaa joukkueessa olisi.

Kuhat on miesten 3. divisioonan joukkue, johon on kerääntynyt samanhenkinen, yhteen hiileen puhaltava porukka. Kuhissa on rento meininki, mutta pelaamme kuitenkin hyvällä sykkeellä. Kuhista löytyy hyviä pelaajia joka pelipaikalle sekä myös valmentaja, joka auttaa rytmittämään peliä ja tuo selkärankaa touhuun. Pyrimme pelaamaan rohkeasti ja energisesti, mutta epäitsekkäästi joukkueelle. Pallo liikkuu, eikä “iso ygy-ygyä” juuri harrasteta, jos ei ole päivänselvää saumaa.

Matsien lisäksi harjoittelemme yhdessä Pirkkolassa = pelaamme kerran viikossa, minkä lisäksi aika moni vetää omaa kunto- ja tekutreeniä – jopa uusia skillejä ilmaantuu aina mystisesti pöytään kesän lopulla! Alkukaudesta treeneissä hinkataan myös jonkin verran pelityyliä, jota sitten opetellaan soveltamaan matseissa. Treeneissä on poikkeuksellisen hyvä osallistuminen ja hyvät matsit, pelaamme käytännössä Kuhien toista 4. divisioonan joukkuetta vastaan.

Jengi on pysynyt lähes samana viime vuodet, koska viihdymme hyvin yhdessä. Mukaan mahtuu erilaista persoonaa, mutta yhdistävänä tekijänä on kova keskinäinen luottamus; tuemme toisiamme sekä kentällä että kentän ulkopuolella.

Tsekkaa joukkue ja tutustu seuraan täältä https://www.kuhat.com/kuhat-1/

Jos joukkuekoris, 3. divari ja mukava porukka kuulostaa sinun jutultasi, ota yhteyttä Pasi Kärkkäinen pasi@kuhat.com tai p. 045 110 6838

 
3.8.2023 10:21 Seura tiedottaa

LePy tarjoaa aikuisten harrastekorista ammattivalmentajien opastuksella

LePy järjestää ohjattua harrastekorista naisille ja miehille neljänä iltana viikossa. Harjoituksissa opetetaan koripallon perustaitoja ja tietenkin pelataan. Osallistujien kuntotasolla ei ole merkitystä, sillä harjoituksissa kukin pystyy itse määrittelemään rasitustasonsa. Kunto myös kehittyy treenatessa.

9.1.2023 10:19 Seura tiedottaa

LePy tarjoaa aikuisten harrastekorista ammattivalmentajien opastuksella

Harrastekorista järjestetään neljänä iltana viikossa. Harjoituksissa opetetaan koripallon perustaitoja ja tietenkin pelataan. Osallistujien kuntotasolla ei ole merkitystä, sillä harjoituksissa kukin pystyy itse määrittelemään rasitustasonsa. Kunto myös kehittyy treenatessa.

15.11.2022 10:38 Seura tiedottaa

Aikuisten joulupalloturnaus Espoossa - Tervetuloa

LePy järjestää aikuisten harrastekoripalloturnauksen Karakallion koululla lauantaina 10. joulukuuta. Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät osallistu koripallon sarjatoimintaan tai pelaavat alueen alimmissa sarjoissa. Kokoa joukkueesi kasaan ja ilmoittaudu nopeasti toimisto#lepy.fi

3.3.2022 10:31 Seura tiedottaa

Aikuisten harrasteturnaus huhtikuussa Espoossa

LePy järjestää Rantapalloturnauksen lauantaina 23.4.2022. Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät pelaa ja harjoittele kilpatavoitteisesti.

22.10.2019 17:18 Seura tiedottaa

Ilmoittautuminen LePyn Joulupalloturnaukseen on avattu!

LePy järjestää aikuisten harrastekoripalloturnauksen Karakallion koululla joulukuussa 2019! Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät osallistu koripallon sarjatoimintaan tai pelaavat alueen alimmissa sarjoissa.

16.5.2019 09:49 Seura tiedottaa

Aikuiskoriskerho ToPo Rookies myös kesäsunnuntaisin

Suosittu Rookies Summer Sundays -kesäkoris pyörii kesän jokaisena sunnuntaina klo 18-19:30 Munkkiniemen ulkokoriskentällä "Paltsilla".

25.4.2019 11:15 Seura tiedottaa

Aikuisten valmennettua kuntokoripalloa tarjolla myös läpi koko kesän Malmilla Helmi Centerissä

Helmi Basket järjestää myös kesäkauden ajan Suomen laajinta kuntokoripallotoimintaa erinomaisissa olosuhteissa Helmi Centerissä Malmilla toukokuun alusta elokuun puoleenväliin.

30.10.2018 14:15 Seura tiedottaa

Aikuisten harrasteturnaus, Joulupalloturnaus 15.12.

LePy järjestää jo perinteeksi muodostuneen aikuisten harrastekoripalloturnauksen Karakallion koululla lauantaina 15.12. Turnaus on tarkoitettu nais- ja miespelaajille, jotka eivät osallistu koripallon sarjatoimintaan tai pelaavat alueen alimmissa sarjoissa.

1.3.2017 Eteläinen alue

Klaukkalan NMKY hakee valmentajia

Klaukkalan NMKY etsii lisää valmentajia joukkueisiinsa. Haemme erityisesti päävalmentajia kasvaneiden joukkuemäärien myötä.

19.1.2017 Eteläinen alue

Sukkana Sisään -joukke etsii uusia naispelaajia

Sukkana sisään on entisistä junnutähdistä kasattu, muutamalla aikuisaloittelijalla vahvistettu naisten koripallojoukkue. Tavoitteena on pitää hauskaa, nostaa kuntoa ja oppia pelaamaan hyvännäköistä peliä. Lisää pelaajia kaivataan.

Näytä lisää vastaavia