Salin, Kanervo ja Tuovi taistelevat cup-voitoista loppuviikosta

14.2.2019 09:43 Useissa Euroopan korismaissa pelataan viikonloppuna paikallisia cup-turnauksia. Suomalaispelaajista Sasu Salin jahtaa Espanjan Copa del Rey’n voittoa, Lassi Tuovi havittelee Ranskan Leaders Cupin mestaruutta ja Antti Kanervon silmissä siintää Islannin cup-mestaruus.

Sasu Salin taistelee Espanjan cupin voitosta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Espanjan Copa del Rey pelataan runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parhaan joukkueen kesken. Salinin Malaga varmisti paikkansa turnauksessa jo hyvissä ajoin ja havittelee nyt kauden ensimmäistä pokaalia.

Malaga pääsee lähtemään hyvistä lähtöasetelmista. Alla on maukas viime hetken jatkoaikavoitto Real Madridista sekä viime kierroksella summeriheitolla tullut voitto Manresasta.

- Kiva, että voittoja on tullut ja vieläpä tuollaisilla tavoilla, mutta tietenkin sitä mieluummin voittaisi vähän helpommalla. Olemme pystyneet kääntämään vaikeat tilanteet eduksemme ja se nostaa joukkueen itseluottamusta. Olemme voittaneet kaikki muut turnaukseen osallistuvat joukkueet kuin Baskonian ja Teneriffan ja pystymme kyllä hyvänä päivänä voittamaan minkä joukkueen tahansa. Toisaalta huonona päivänä pystymme häviämään kelle tahansa, Salin arvioi.

Salin pääsee lähtemään cup-viikonloppuun hyvistä lähtöasetelmista. (Kuva: Ville Vuorinen)

Malaga kohtaa avausottelussaan nimenomaan Teneriffan, jolle se hävisi vuoden alussa kotonaan 61-78.

- Se ei ollut meiltä parasta puolustuspelaamista ja muutenkin meillä on välillä ollut ongelmia sen kanssa. Emme ole saaneet kunnon joukkuepuolustusta ja se heijastuu sitten esimerkiksi levypallopelaamiseen. Meitä rokotetaan pienistä virheistä ja ehkä tietynlainen intensiivisyys puuttuu. Puolustamiseen pitäisi saada samaa aggressiivisuutta kuin mitä meillä on hyökkäyspelissä. Jos saamme puolustuksen kuntoon, meillä pitäisi olla kaikki mahdollisuudet voittaa.

Ottelun voittaja selviää lauantaina pelattaviin välieriin, jossa se kohtaa voittajan otteluparista Barcelona-Valencia.

- Tämä on kauden ensimmäinen mahdollisuus voittaa pysti. Malaga on voittanut Copan vain kerran aiemmin, joten olisi varmasti kaupungillekin iso juttu voittaa. Sitä lähdetään hakemaan, Salin toteaa.

Copa del Rey

Tuovin Strasbourg vaikeista lähtökohdista Leaders Cupiin

Ranskan Leaders Cupin mestaruus ratkaistaan viikonlopun aikana Pariisin Disneylandissa. Copa del Rey’n tavoin Leaders Cupiin pääsi mukaan runkosarjan ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta.

Strasbourgin lähtökohdat viikonloppuun eivät ole helpot. Joukkueen alkuvuoden otteet ovat olleet mollivoittoisia, kun sen tie on noussut pystyyn sekä Mestarien liigassa että Ranskan cupissa. Vuoden aikana Strasbourg on pelannut yhteensä 11 ottelua ja voittanut niistä neljä. Osansa on ollut myös loukkaantumisilla, sillä tähtipelaajat Youssoupha Fall ja Mardy Collins ovat kärsineet loukkaantumisista ja Collins on sivussa myös viikonloppuna.

- Meillä on ollut avainpelaajia pätkiä loukkaantuneina, mutta rehellisyyden nimissä on myös sanottava, että meillä on täysin uusi joukkue viime kaudesta eikä viime vuoden rungosta ole jäljellä ketään. Meille on tullut pelaajia, jotka olivat isoissa rooleissa viime kaudella ja monilla on mennyt aikaa uuteen rooliin sopeutumisessa. Loukkaantumisten takia roolit ovat vaihtuneet myös paljon. Joukkueen yhteenhitsautumisessa on mennyt yllättävän kauan aikaa. Meillä on ollut parin viikon pätkiä, jolloin olemme ottaneet kovia voittoja, mutta samalla parin viikon jaksoja, jolloin olemme hävinneet käsittämättömiä pelejä. Tämä on ollut tällaista ylä- ja alamäkeä, Tuovi luonnehtii.

Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin alkuvuosi on ollut haastava. (Kuva: Ville Vuorinen)

Strasbourg lähtee Leaders Cupiin pienoinen otteluruuhka alla. Viime viikolla joukkue pelasi Belgiassa Mestarien liigaa, viikonloppuna oli Ranskan liigan ottelu ja maanantaina Ranskan cupin peli.

- Pelasimme edellispelit käytännössä seitsemällä pelaajalla, joten ei tässä hirveästi ole jäänyt palautumisaikaa. Helpottaisi, jos saisimme yhdenkin pelaajan pois sairastuvalta.

Tuovilla päivät ovat olleet pitkiä, kun hän on valmistautunut huolellisesti tuleviin vastustajiin. Valmistautuminen onkin hänen mukaansa avainasemassa, kun Strasbourg kohtaa avausottelussa Dijonin, joka pätki Strasbourgin tammikuussa tylysti 25 pisteen erolla.

- Dijon on monella tapaa erilainen joukkue kuin muut Ranskan liigan joukkueet. Heillä on hyvin aktiivinen ja monipuolinen puolustus ja se on itse asiassa aika lähellä susikorista. Se vaatii meiltä hieman erilaisen valmistautumisen.

Leaders Cupiin lähdetään puhtaalta pöydältä eikä edellisotteluiden tulokset paina. Strasbourgin selkeä tähtäin on voitto.

- Cupit eivät ole niin suuri juttu kuin sarja tai europelit, mutta kyllä voitot ja mestaruudet muistetaan. Leaders Cupin on cup-kilpailuista seuratumpi ja sinne mukaan pääseminen on kunnia-asia. Se joukkue, joka saa perjantaina hyvän flow'n päälle, on yleensä aika vahvoilla, miettii Tuovi.

Leaders Cup

Kanervon Stjarnan hurjassa vireessä Islannin Final Fouriin

Islannin cupissa pelataan Final Four –turnaus, jossa välierät ovat edessä torstaina ja finaali häämöttää lauantaina. Kanervon Stjarnan pääsee lähtemään cup-viikonloppuun hyvistä lähtökohdista, kun joukkue on voittanut peräti 10 peräkkäistä otteluaan.

- Hyvin on mennyt. En edes muista milloin olemme viimeksi hävinneet, Kanervo pohdiskelee rauhalliseen tyyliinsä.

Antti Kanervon Stjarnan on voittoputkessa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Joukkueen palaset ovat Kanervon mukaan loksahtaneet kohdilleen ja joukkue nauttii tällä hetkellä pelaamisesta.

- Meillä vaihtui amerikkalaisvahvistus joulutauolla ja sillä on ollut pieni vaikutus. Toisaalta voitimme jo ennen sitäkin. Se on vapauttanut joukkueen energiaa ja voimme keskittyä olennaiseen ja treenaamiseen. Pelejä on kuitenkin ollut sen verran tiuhaan viime aikoina, että treenaaminen on jäänyt vähän vähemmälle.

Stjarnanin lisäksi Islannin cupin mestaruudesta taistelevat IR, KR sekä Njardvik. Cup-viikonloppu on todellista korisjuhlaa, sillä samanaikaisesti taistellaan myös naisten ja nuorten cup-mestaruuksista.

- Cup on täällä tosi iso tapahtuma ja sitä arvostetaan hirveästi. Se on iso juttu, valottaa Kanervo.

Stjarnan kohtaa torstaina välierässä IR:n. Stjarnan on voittanut joukkueiden molemmat kohtaamiset tällä kaudella ja Kanervo lähtee cup-huipentumaan luottavaisena.

- Olemme pelanneet joukkueena hyvin viime aikoina. Pyritään keskittymään ensin torstaiseen IR-peliin ja jos ajatus vähänkin karkaa, niin pian ei tarvitse lauantaina pelata, Kanervo heittää.

Islannin cup

Susijengin pelaajat kokoontuvat seuraavan kerran kotimaahan helmikuussa, kun joukkue päättää MM-karsinnat kotiottelulla Ranskaa (21.2.) ja vierasottelulla Venäjää (24.2.) vastaan. Osta liput Espoo Metro Areenalla pelattavaan Ranska-otteluun >

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia