Seurauutisia #16: Hae seuralle KKI-hanketukea aikuisten terveysliikuntaan

14.8.2018 10:40 Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma jakaa taloudellista tukea aikuisten terveysliikunnan järjestämiseen. Hanketukea voivat hakea paikalliset toimijat, jotka järjestävät aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä kehittävät keinoja aktivoida vähän liikkuvia työikäisiä säännölliseen liikuntaan.

Järjestääkö seuranne aikuisille matalankynnyksen liikuntaa tai onko tällaisen ryhmän järjestäminen suunnitteilla? KKI-ohjelma tarjoaa taloudellista tukea terveysliikunnan järjestämiseen hanketukihaun kautta. Tukea voidaan myöntää 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista ja yleisimmin sitä myönnetään ohjauspalkkioihin.

Seuraava hanketuen hakuaika on 1.-30.9.2018, jolloin haettu tuki tulee käyttää seuraavan vuoden tammikuun ja marraskuun välisenä aikana. Toinen hakukierros järjestetään ensi vuoden maaliskuussa 1.-31.3.2019.

KKI-ohjelma on liikuttanut suomalaisia vuodesta 1995 lähtien. KKI-ohjelman tavoitteena on lisätä työikäisen väestön terveyttä ja hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen, arkiliikuntaan ja terveellisiin ruokailutottumuksiin. KKK-ohjelma kulkee kohti tavoitettaan jakamalla taloudellista tukea, järjestämällä tapahtumia, koulutuksia ja kampanjoita. Ohjelman toteutuksesta vastaa Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö, LIKES.

Tarkemmat ohjeet 

Mallihakemus

Lisätietoja:
Hankevalmistelija Anna Puurunen
puh. 050 441 4025
anna.puurunen(at)likes.fi

 
28.9.2020 19:40 Seurauutinen

Seurauutisia #46: Koripalloliiton palkitsemismuodot seurojen käytettävissä

Seurojen on hyvä säännöllisin väliajoin seuloa kaikki vapaaehtoistyötä tekevät ja myös palkalliset toimijat ja hakea heille sopivaa Koripalloliiton ansiomerkkiä tai muuta huomioimista.

4.12.2019 12:27 Seurauutinen

Seurauutisia #30: Ilmianna ”Kuukauden korissydän” tai laita ”Hyvä kiertämään”

Basket.fi:ssä käynnistyy kaksi uutta juttusarjaa. Voit nyt ilmiantaa tuntemasi Kuukauden korissydämen tai kertoa seurassasi keksitty oivallus Hyvä kiertämään -palstalla!

18.2.2019 09:21 Seurauutinen

Seurauutisia #5: LIITU-tutkimus – lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävän tuoreen LIITU-tutkimuksen mukaan 62 % 9–15-vuotiaista nuorista on mukana urheiluseuratoiminnassa, mutta vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

8.1.2019 09:36 Seurauutinen

Seurauutisia #1: Olympiakomitea julkaisi urheiluseuroille suunnatun kestävän kehityksen oppaan

KEKE-koutsi on urheiluseuroille suunnattu Kestävän Kehityksen valmentaja, joka opastaa fiksuihin ja ympäristöystävällisiin toimintamalleihin Olympiakomitean nettisivuilla. KEKE-koutsin yli 100 vinkkiä on helppo toteuttaa. Tutustu KEKE-koutsiin ja löydä seuranne arkeen sopivat vinkit.

12.11.2018 09:18 Seurauutinen

Seurauutisia #23: Seuratoiminnan kehittämistuen haku on käynnissä

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2019 haku on käynnissä 12.11.-14.12.2018. Seuratukea haetaan Suomisportin kautta, jonne seuran yhteyshenkilön pitää tehdä tunnukset hyvissä ajoin.

11.10.2018 11:34 Seurauutinen

Seurauutisia #21: Seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika lähestyy

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2019 hakuohjeet on nyt julkaistu ja haku on käynnissä 12.11.-14.12.2018.

17.9.2018 14:58 Koripalloliitto tiedottaa

Seurauutisia #19: Pikkusudet-tapahtumissa liikutettu yli 55000 lasta – kiitos seurat

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan välisen Pikkusudet-yhteistyön merkeissä on tarjottu liikunnan riemua jo yli 55 000 lapselle. Tapahtumien järjestämisessä paikallisilla seuroilla on ollut erittäin suuri rooli – kiitos kaikille!

30.8.2018 13:07 Seurauutinen

Seurauutisia #18: Seuratyytyväisyyskyselystä onnistumisia ja kehityskohtia

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa basket.fi:n kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja esimerkkejä hyviksi havaituista toimintamalleista.

17.8.2018 09:09 Seurauutinen

Seurauutisia #17: Fiksu seura -palkinnot haussa

Olympiakomitea ja Sitra kutsuvat seuroja jakamaa arkisia ympäristöä huomioivia fiksuja käytänteitä. Fiksuin idea palkitaan ja kaikki ideoita jakaneet osallistuvat rahapalkinnon arvontaan.

Näytä lisää vastaavia