Sofia Pelanderilla uudet haasteet tutussa maassa

2.10.2019 13:32 Neljä edelliskautta Ruotsin Basketliganin Norrköping Dolphinsissa pelannut Sofia Pelander jatkaa Ruotsissa, mutta joukkue vaihtuu ensi kaudeksi, kun hän teki sopimuksen Ruotsin mestari A3 Basket Uumajan kanssa. Tulevaan kauteen hän lähtee kovin odotuksin.

Sofia Pelander aloittaa kautensa Ruotsin hallitsevan mestarin riveissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pelander viihtyi Norrköpingissä erinomaisesti, mutta kaipasi maisemanvaihdosta neljän vuoden jälkeen. Ajankohta oli otollinen, sillä hän oli saanut lääketieteen opiskelunsa valmiiksi ja voi nyt täysipainoisesti keskittyä koripalloon. Kovin radikaalisti maisema ei kuitenkaan vaihdu, sillä uudeksi seuraksi valikoitui viime kaudella mestaruutta juhlinut ja EuroCup-joukkue A3 Basket Uumaja.

- Aluksi tavoitteena oli päästä EuroCup-joukkueeseen ulkomaille. Minulla oli muutamia tarjouksia, mutta A3 oli tosi kiinnostunut ja halusi minut. Mietimme agenttini kanssa, että tämä on uran kannalta paras vaihtoehto. A3 on hyvä ja iso seura ja he pelaavat EuroCupia. Tämä oli turvallinen valinta, sillä tiedän pystyväni pelaamaan Ruotsissa, tiesin valmentajan entuudestaan ja he tuntevat minut. Jos tämä kausi menee hyvin, niin ensi vuonna on paremmat lähtökohdat hakea jotain uutta, Pelander kertoo seuravalintansa taustoja.

Pelanderin kausi ei kuitenkaan alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä hän loukkaantui jo heti harjoituskauden alkumetreillä ja on edelleen toipilaana.

- Valmistautumiskausi on ollut vähän epäonninen, sillä ehdin olla Uumajassa viisi päivää ennen kuin mursin kämmeneni. Tavoittelin palloa ja taisin lyödä kädelläni puolustajaa, vaikka olen sanonut kaikille sen menneen donkatessa, Pelander naureskelee.

- Se ei aluksi tuntunut pahalta, mutta alkoi myöhemmin turvota ja kävin näyttämässä sitä lääkärille ja sieltä löydettiin murtuma, jonka jälkeen se leikattiin. Viikon päästä on tapaaminen lääkärillä ja katsotaan onko luu luutunut.

Sofia Pelander loukkasi kätensä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Aina positiivinen Pelander löytää loukkaantumisesta kuitenkin hopeareunuksen.

- Ainakin vasen käsi on nyt tosi hyvässä kunnossa eikä vasemman käden hook-heitto ole koskaan lähtenyt niin hyvin. Ehkä oli onni onnettomuudessa, että sain nyt treenattua vasenta kättäni entistä enemmän, heittää Pelander.

Mestaruus ja EuroCup-menestys tavoitteena

Uumaja on Ruotsin ehdoton suurseura, sillä se on raivannut tiensä finaaliin viitenä vuotena peräkkäin ja voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden viime kaudella. Uumajan kovin haastaja täksi kaudeksi on jälleen viimevuosien ykkösseura Luulaja.

- Puolustamme Ruotsin mestaruutta ja Luulajalla viime kausi meni vähän penkin alle, kun he putosivat jo puolivälierissä. Sen vuoksi he ovat tehneet ison satsauksen tähän kauteen ja hankkineet hyviä pelaajia. Meillä on myös hyvä joukkue. Meillä on kaksi hyvää pointtia, jotka pyörittävät peliä ja syöttelevät hyvin, mutta voivat ottaa myös oman ratkaisunsa, jos tarve vaatii.

Pelander pääsee tällä kaudella pelaamaan myös EuroCupia. (Kuva: Ville Vuorinen)

Uumaja pelaa tulevalla kaudella myös EuroCupin otteluita, joka tuo Pelanderille oman lisämausteen.

- EuroCup on tärkeä juttu ja toivottavasti pystymme haastamaan siellä hyvin. Siellä on kovia vastustajia ja kovia pelejä tiedossa. On siistiä päästä pelaamaan kansainvälisiä pelejä myös seurajoukkueen kanssa.

Pelander lukeutui viime kaudella sarjan huippusenttereihin pelaten uransa parhaan kauden 13,5 pisteen ja 9,1 levypallon tilastokeskiarvoilla. Täksi kaudeksi hänellä on kovat odotukset myös omalta kohdaltaan.

- Jos loppukauden osalta välttäisin loukkaantumiset ja pysyisin terveenä. Puolustamme Ruotsissa kultaa, joten meillä ei voi olla muuta tavoitetta kuin mestaruus. Itselleni on motivoivaa päästä pelaamaan mestaruudesta, sillä en ole koskaan ollut Ruotsissa puolivälieriä pidemmällä. Tuntuu kivalta ja motivoivalta pelata yhtenä ennakkosuosikkina.

Uumajan kausi Ruotsin liigassa käynnistyy torstaina 3.10. heti Luulajan kohtaamisella. EuroCupin avausottelu on edessä 17.10. turkkilaista Orman Genclikiä vastaan.

Henkilöt

 
14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

25.12.2019 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander nauttinut isosta vastuusta ja kovista peleistä

Susiladiesin kapteenina EM-karsinnoissa toiminut Sofia Pelander, 27, on saanut paljon vastuuta uudessa seurassaan A3 Basket Uumajassa. Alkukauden kohokohtina Pelanderille ovat olleet pelit EuroCupissa sekä maajoukkueen EM-karsintaottelut.

16.10.2019 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander odottaa EuroCupin kovia haasteita

Naisten EuroCup käynnistyy Sofia Pelanderin ja hänen edustamansa A3 Basket Uumajan osalta torstaina, kun joukkue kohtaa kotikentällä Orman Genclikin. Pelander odottaa EuroCupissa kovia pelejä.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

26.2.2024 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia tarrasi kiinni EuroCupin välieräpaikkaan

Awak Kuierin Reyer Venezia otti ison askeleen kohti EuroCupin välieräpaikkaa, kun se avasi puolivälierät selvällä voitolla TTT Riiasta. Espanjassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaisten kohtaamiset.

Näytä lisää vastaavia