Sudenpennuille kahden voiton lauantaipäivä

21.7.2018 22:55 Suomen 20-vuotiaat miehet voittivat B-divisioonan EM-kisoissa Belgian ja pelaavat huomenna viidennestä sijasta. 18-vuotiaat pojat taas nappasivat historiallisen päänahan Kroatiasta.

Edon Maxhuni johdatti Suomen 20-vuotiaat miehet voittoon B-divisioonan EM-kisoissa. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue eteni kamppailemaan B-divisioonan EM-kisojen viidennestä sijasta, kun suomalaiset päihittivät Belgian 58-69 (41-39).

Ensimmäinen puoliaika muodostui tasaiseksi, kun Sudenpentujen oma pää vuosi ja Belgia pääsi tekemään liialti helppoja koreja. Suomalaisten onneksi Edon Maxhunin heittoranne piti Sudenpennut pelissä mukana.

– Ensimmäinen puoliaika oli tunnustelua ja kaikki tekeminen jäi puolustuksessa puolitiehen. Pysyimme mukana Edonin henkilökohtaisilla ratkaisuilla, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.

– Sitten puoliajalta tuli kentälle sisuuntunut joukkue, Lehtonen lisäsi.

Severi Kaukiainen ja Suomi sisuuntui puoliajalla. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen pelaajien silmissä kiilui voitonhimo, joka kumpusi huomattavasti kohentuneeseen puolustuspeliin. Sudenpentujen susipuolustus toimi pitäen Belgian vain kolmessa pisteessä kolmanteen neljännekseen ja peli oli taputeltu.

– Emme ottaneet turhia virheitä tai rikkoneet pallottomia pelaajia niin, että joukkuevirheet tulisi täyteen. Siihen yhdistettynä pidettiin pallo laidassa, ei päästetty heitä keskelle, vastustajalle tuli menetyksiä, joista pääsimme juoksemaan, Lehtonen virkkoi.

Maxhunin päiväsaldo ottelussa oli 16 pistettä ja kaksi levypalloa. Yli kymmenen pistettä pussittivat myös Severi Kaukiainen (11/3) ja Elias Valtonen (11/1/3 syöttöä/3 riistoa).

Suomi kohtaa huomenna kello 16:00 EM-kisojen päätösottelussaan Tshekin. Kyseessä on tuttu joukkue, kun juuri EM-kenraaleissa Suomi kohtasi Tshekin kahdesti Kisakallion Susi Training Centerissä.

– Pääsemme katsomaan, että kumpi joukkue on viimeisen kahden viikon aikana kehittynyt enemmän, Lehtonen sanoi.

Lisätietoja: Ottelutilastot

18-vuotiaille pojille historiallinen kotivoitto Kroatiasta

Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat ikäluokkansa historian ensimmäisen voiton Kroatiasta, kun vierasjoukkue kaatui Kisakallion Susi Training Centerissä loppunumeroin 52-48 (25-19).

Thomas Exaucian komennossa Suomen puolustus pesi Kroatian. Kuva: Vesa Koivunen

– Iloksemme ottelu oli odotetun kaltainen: Kroatia pelasi kahdella sisäpelaajalla säännönmukaisesti palloa korin alle ja pääsimme harjoittelemaan sitä, mihin olimme myös valmistautuneet. Susipuolustuksen kivijalkaelementtejä kuten päätyrajatuplausta ja siihen liittyviä rotaatioita, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski iloitsi.

Suomen puolustuksesta kertoo paljon, että FC Barcelonan reservijoukkueessa viime kaudella pelannut Kroatian tähtipelaaja Luka Šamanić (5/7) heitti pelitilanneheittonsa 2/12. Kokonaisuudessaan Kroatia oli pakotettu 30 menetykseen.

Jollei ottelun alkumetrejä oteta huomioon, niin Suomella oli nihkeä ilta hyökkäyspäässä. Vankka puolustus kuitenkin mahdollisti, että voitosta taisteltiin loppuun asti.

Reilu kolme minuuttia ennen loppusummeria Kroatia johti pisteellä, mutta Suomen vapaaheitot, Joonas Timosen kolmonen ja Mikael Jantusen kakkonen varmistivat voiton kotijoukkueelle.

– Puolustuksella pysyimme pelin päällä. Lopussa saimme pari tärkeätä onnistumista hyökkäyksessä, Lohikoski sanoi.

Valtaosasta Sudenpentujen pisteistä vastasi viiden miehen orkesteri Timonen (12/1/3 riistoa), Jantunen (11/9/3 syöttöä), Erik Sajantila (10/2), Jesper Granlund (9/2) ja Mustapha Amzil (8/7). Tästä huolimatta jokainen Suomen tusinasta toi panoksensa voiton eteen.

Erik Sajantila kuului Suomen onnistujiin. Kuva: Vesa Koivunen

– Varsinkin tällä kokoonpanolla tämä on joukkue, jossa ei ole tähtiä, jonka täytyy pelata yhdessä. Välittömästi, kun ryhdymme pompottamaan ja pelaamaan staattista koripalloa, niin laatu laskee, Lohikoski kiteytti.

Suomi kohtaa Kroatian uudestaan Kisakallion Susi Training Centerissä maanantaina 23.7. kello 14:00.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Saksa pöllytti 16-vuotiaita poikia toistamiseen

Jo eilen selkein lukemin Saksalle Berliinissä hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toistamiseen isännille 96-35 (59-16).

Lauri Hänninen oli Suomen pistehai Saksaa vastaan. Kuva: Vesa Koivunen

– Tämän päivän peli ei tarjonnut kovin montaa ilonaihetta. Ehkä kokemusta sitäkin enemmän, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen aloitti.

– Saksa laittoi tänään ison vaihteen silmään heti pelin alusta lähtien ja vei meiltä pelitilan ja -ajan pois.

– Kesän kokonaisuutta ajattelen saimme hyvää harjoitusta prässin murtamisesta ja pelien käynnistämisestä aggressiivista puolustusta vastaan.

Suomelta korkeimman pistemäärän heitti Lauri Hänninen, joka sai kokoon 17 pistettä ja neljä levypalloa.

Sudenpennut hävisi molemmat Berliinissä pelatut ottelut selvin numeroin, mutta mahdollisuus turkinpesuun on ensi maanantaina ja tiistaina Dubrovnikissa pelattavissa Kroatia-otteluissa.

- Joskus elämässä kohtaa asioita, jotka eivät ole suoraan omassa vaikutuspiirissäsi. Kaikkiin tapahtumiin ei voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Omasta suhtautumisestaan ja ajatuksista tapahtumiin kuitenkin on aina vastuussa sekä niiden synnyttämistä teoista. Uskon ja toivon, että näiden kahden Saksa-maaottelun synnyttämät tunteet ja ajatukset konkretisoituvat meidän poikien harjoittelussa tulevina vuosina, Koskelainen virkkoi.

- Tämän kesän osalta elämme rakennusvaihetta, jossa valmistaudumme B-divisioonan EM-kisoihin elokuussa. Rakentaminen on joskus hankalaa ja vaikeuksien sävyttämää. Jos tämä olisi helppoa, sitä tekisivät kaikki.

Lisätietoja: Ottelutilastot

 
14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

24.7.2023 00:18 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat kaatuivat saappaat jalassa Serbialle EM-kisoissa

Serbian Nišissä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa isäntäjoukkue pelasi vahvan päätösneljänneksen ja korjasi 96-72 (40-29) voiton Suomesta. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi harjoitusmaaottelussa Italialle Bassano del Grappassa.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

Näytä lisää vastaavia