Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottu – mukana 16 joukkuetta

11.10.2018 12:00 Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset ottelut pelataan 10. marraskuuta mennessä.

Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon ja kaudella 2018-19 mukaan ilmoittautui 16 joukkuetta. Mukana on värikäs kattaus osallistujia miesten Korisliigasta, I divisioonista sekä alemmilta sarjatasoilta.

Kaikki joukkueet aloittavat ensimmäiseltä kierrokselta, jonka otteluparit arvottiin. Toisella kierroksella ensimmäisen kierroksen voittajat kohtaavat toisensa ja häviäjät toisensa. Toisen kierroksen häviäjien keskinäisten otteluiden häviäjät putoavat kilpailusta. Näin kilpailujärjestelmä takaa jokaiselle osallistuvalle joukkueelle vähintään kaksi ottelua.

Ensimmäisen kierroksen kotijoukkueet on arvottu ja 2.-4. kierroksella kotijoukkueeksi määrätään se joukkue, jolla on kilpailun tässä vaiheessa vähemmän kotiotteluita pelattuna. Muussa tapauksessa kotijoukkue arvotaan. Välierissä ja finaalissa kotijoukkue arvotaan.

Kahden eri sarjatason joukkueen kohdatessa huonomman sarjatason joukkue saa hyväkseen 10 kolmen pisteen heittoa. Aloitusviisikosta kukin heittää kahdesti yhden kolmen pisteen heiton. Onnistuneet kolmen pisteen korit lasketaan heittäneen joukkueen sekä pelaajan henkilökohtaisiin pisteisiin. Ottelu voi alkaa siis esimerkiksi lukemista 30-0.

Ensimmäisellä kierroksella tasoitusheittoja heitetään kaikissa muissa otteluissa, paitsi I divari A:n joukkueiden JBA:n sekä FoKoPon kohtaamisessa.

Joukkueet sopivat otteluajankohdat 21.10.2018 mennessä ja ensimmäisen kierroksen ottelut tulee olla pelattuna lauantaihin 10.11.2018 mennessä.

Suomen Cup 2018-19 osallistujat:

Joukkue                              Sarja

BC Lepi                                Muu

Espoo Basket Team            M1DB

Forssan Koripojat               M1DA

Jyväskylä Basketball Academy M1DA

Koiviston Kipinä                 Muu

KTP-Basket                         Korisliiga

Lahti Basketball                 M1DA

LoKoKo Bisons                    M1DA

Munkkiniemen Kisapojat   M1DB

Porvoon Tarmo                  M1DA

Pyrintö Liiga                       Korisliiga

Pyrintö Akatemia               M1DA

Raiders Basket                   M1DB

Roosters                             Muu

Räppäkäpälät                     Muu

Salon Vilpas                        Korisliiga

 
15.11.2018 13:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäinen kierros lähes pelattu – tässä ovat toisen kierroksen parit

Koripallon Suomen Cupissa ensimmäinen kierros on pelattu yhtä ottelua lukuun ottamatta. Kaikki 1. kierroksen joukkueet selvisivät 2. kierrokselle, jossa 1. kierroksen voittajat kohtaavat toisensa ja häviäjät toisensa ottelukaavion mukaisesti.

23.10.2018 15:35 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ohjelma vahvistettu

Miesten I divisioona A:n JBA ja FoKoPo avaavat tämän vuoden Cupin viikon päästä.

18.9.2018 15:48 Suomen Cup

Suomen Cup palaa koriskartalle alkavalla kaudella 2018–19

Osallistuminen Suomen Cupiin on vapaaehtoista ja avoin joukkueille, jotka osallistuvat kuluvalla kaudella Koripalloliiton sarjatoimintaan.

Miesten ja naisten SM-sarjoihin uudet vahvistuskiintiöt

Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

Näytä lisää vastaavia