Taitava, älykäs Latvia Susijengin koetinkivenä perjantain kotiavauksessa

30.8.2018 10:45 Susijengi aloittaa syksyn maaottelurupeamansa uudella kotikentällään Espoo Metro Areenalla perjantaina klo 19 viime vuoden EM-kisojen viidenneksi sijoittunutta Latviaa vastaan. Nousevana koripallomahtina Latvia saapuu Espooseen joukkueella, joka on varteenotettava sekoitus veteraanipelaajia ja nälkäisiä nuoria.

Kaspars Vecvagars kuuluu Latvian nuoreen iskuryhmään. Kuva: FIBA Europe.

Kuluvalla vuosikymmenellä Susijengi on kohdannut Latvian neljään otteeseen, ja otteluista kolme viimeisintä on päättynyt täpärään tappioon – viimeksi vuosi sitten Tampereen Hakametsässä, missä Latvia jallitti Suomea pistein 81-85.

Kuten Suomikin, Latvia on tehnyt viime vuodet pitkäjänteistä työtä koripallo-ohjelmansa parissa noustakseen Baltian koripallojättiläisen Liettuan tasolle. Kesän 2017 EM-kisoissa Latvia saavutti viidennen sijan Liettuan jäädessä yhdeksänneksi, joten Latvian voi hyvin perustein sanoa tulleen Euroopan kärjen tuntumaan jäädäkseen.

- Latvia on ollut viime vuosina yksi kaikkein haasteellisimmistä joukkueista meille. Latvia pelaa äärimmäisen taitavaa koripalloa, missä pallo ja miehet liikkuvat ja pelaajat etsiytyvät aina oikeaan asemaan, Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi summaa.

Latvian NBA-troikka Kristaps Porzingis-Rodions Kurucs-Davis Bertans ei kuulu päävalmentaja Arnis Vecvagarsin MM-karsintaryhmään ja joukkueen Euroliiga-pelaajat liittyvät mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa, mutta Helsinkiin saapuva sekoitus veteraaneja ja nuorta osastoa osoittaa, kuinka laajalla miehistöllä Latvialla on varaa operoida.

- Latvian joukkue koostuu pelaajista, jotka ovat pelanneet itsensä vakiintuneisiin asemiin eurooppalaisissa huippusarjoissa. Perjantain ottelu on erinomainen haaste meille tässä vaiheessa leiritystä.

Susijengi ja Latvia kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 31.8. klo 19:00. Lipunmyynti otteluun täällä.

Coach Tuovin tärpit: Seuraa heitä

  • Martins Meiers (208 cm/27 v): ”Äärimmäisen monipuolinen, iso ja vahva pelaaja, joka on pelannut merkittävää roolia VTB-liigatasolla jo monta vuotta.”
  • Janis Blums (190 cm/36 v): ”Kaiken nähnyt maajoukkueveteraani. Joukkueensa isähahmo, joka näyttää esimerkkiä sitoutumisellaan samalla tavalla kuin oma kokeneempi osastomme.”
  • Ojars Silins (204 cm/25 v): ”Latvia on erittäin hyvä heittojoukkue ja Silins tyyppiesimerkki liikkuvasta, isosta, taitavasta pelaajasta, joka laittaa isot heitot sisään rutiinilla.”

Latvian kokoonpano perjantaina 31.8.

Kaiken nähnyt Janis Blums jatkaa Latvian takakentällä. Kuva: FIBA Europe.

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

2

Arturs AUSEJS

192

1990

VEF Riga (LAT)

4

Ojars SILINS

204

1993

free agent

7

Janis BLUMS

190

1982

free agent

15

Artis ATE

192

1989

VEF Riga (LAT)

19

Rihards LOMASZ

190

1996

BK Ventspils (LAT)

20

Kaspars VECVAGARS

190

1993

SZA Szcecin (POL)

24

Andrejs GRAZULIS

202

1993

VEF Riga (LAT)

33

Martins MEIERS

208

1991

Jenisei (RUS)

 

Artjoms BUTJANKOVS

202

1990

VEF Riga (LAT)

 

Arturs STRAUTINS

198

1998

Trieste (ITA)

 

Ronalds ZAKIS

207

1987

BK Ventspils (LAT)

  • Päävalmentaja Arnis VECVAGARS
 
3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

2.12.2025 08:37 Susijengi

Salin ohitti Klingan maaottelupisteissä, hätyyttelee pelattujen maaotteluiden viiden kärkeä

Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.

2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

1.12.2025 22:42 Susijengi

MM-unelma elää! Laumana saalistanut Susijengi repi Ranskan riekaleiksi loppuunmyydyssä kotihallissa

Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.

1.12.2025 09:07 Susijengi

Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

29.11.2025 11:31 Susijengi

Susijengillä ja Ranskalla takanaan koko joukko klassikko-otteluita

Susijengillä ja maanantaina Espoo Metro Areenalla pelattavassa MM-karsintaottelussa vastaan asettuvalla olympiahopeamitalisti Ranskalla on takanaan kiihkeä ja värikäs lähihistoria keskinäisistä arvokisa- ja karsintaotteluista. Suomalainen koripalloyleisö sai etenkin 2010-luvulla nautiskella koko joukon ikimuistoisia Suomi-Ranska-klassikoita.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

28.11.2025 22:26 Susijengi

Unkari kasvatti kotivoittoputkeaan Susijengin kustannuksella MM-karsinta-avauksessa

Susijengi paisutti Unkarin kotivoittoputken neljän ottelun mittaiseksi kaatumalla perjantai-illan MM-karsinta-avauksessa Szombathelyssa 89–82 (60–39). Ottelun alkupuoliskolla aneemisesti esiintynyt ja 26 pisteen taakse jäänyt Susijengi kaivautui vielä voittokamppailuun mukaan, mutta Unkarin pelikuri riitti avausvoittoon.

Näytä lisää vastaavia