8.8.2019 12:42 Seura hakee pää- sekä apuvalmentajia ikäluokkajoukkueisiin tukemaan valmentajatiimiä. Lisäksi seura hakee kerho-ohjaajia syyskuussa aloittaviin kerhoihin. ToPoLa tarjoaa valmentajille ja ohjaajille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää omaa valmennusosaamista.
ToPoLan jäsenmäärä jatkaa vahvaa kasvua ja on nyt yli 400 ja myös lisenssimäärä saavutti uuden ennätyksen. Ensi vuonna Lauttasaareen valmistuvien uusien liikuntatilojen myötä kasvun jatkumiselle on myös lähitulevaisuudessa erinomaiset edellytykset. Kasvun tueksi seura hakee jatkuvasti etenkin kerhoihin ohjaajia.
Valmentajien osalta seura edellyttää vahvaa koripallotaustaa, sitoutuneisuutta sekä halua kehittää lasten ja nuorten koripalloharrastusta sekä omaa valmennusosaamista. Aiempi kokemus valmennuksesta katsotaan ehdottomaksi eduksi, mutta ei ole välttämätöntä.
Kerhojen ohjaajien osalta seura edellyttää sitoutuneisuutta sekä halua kehittää lasten ja nuorten liikuntaa sekä omaa osaamista. Aiempi kokemus ohjauksesta katsotaan ehdottomaksi eduksi, mutta ei ole välttämätöntä.
Seura tarjoaa sekä valmentajille että ohjaajille monipuolista valmennuskoulutusta ja lupaa tehdä paljon asioista yhdessä. Mukaan kaikkeen ohjaustoimintaan voi lähteä moneen eri rooliin omien aikataulujen ja intressiensä mukaan.
Mielellämme kuulemme sinusta, ota rohkeasti yhteyttä.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Toni Taipale: toni.taipale77@gmail.com / 0505706055
Sonja Rintamäki: sonja.rintamaki@topola.fi / 0405716589
www.topola.fi
WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.
LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.
Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLa hakee vastuuvalmentajaa 2019-syntyneiden joukkueisiin sekä kerho-ohjaajia 2022-2020 -syntyneiden kerhoihin. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa seurassa, jossa tähdätään laadukkaaseen, turvalliseen ja kaikille avoimen toimintaan.
Tulevalla kaudella Porvoossa pelataan korista eri tasoilla junioreiden SM-Sarjasta aina aikuisten divareihin.
PuHu Juniorit on yksi Suomen suurimmista seuroista lähes 700 lisenssipelaajan joukollaan. PuHu oli kaudella 2023–202424 ainoa seura Suomessa, jolla oli kaikissa ikäluokissa nuorten SM-sarjajoukkueet. Alkavan kauden ikäluokkien päävalmentajissa on jälleen paljon kokeneita ja koulutettuja oman toimen ohella valmentavia tai päätoimisia valmentajia.
Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.
Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.
Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.
Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.
Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.