19.6.2014 Viime kaudella Tanskan pääsarjassa debytoinut 203-senttinen nuorisomaajoukkuepelaaja Nicolai Hvidberg, 18, ja joensuulainen Kataja Basket ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen. Hvidberg tulee kilpailemaan paikasta liigamiehistössä ja edustaa myös tulevalla kaudella seuran A-junioreita.
Nuorukaisesta antoi vinkin Tanskan mestaruuden voittaneen Bakken Bearsin suomalaisvalmentaja Ville Tuominen, jonka valmennuksessa tämä pelasi puoli kautta liityttyään Bears-miehistöön joulukuussa 2013.
Kataja Basket ja Bakken Bears kohtasivat viime kaudella FIBA EuroChallengen alkulohkossa ja tuolloin Bears oli parempi niin Joensuussa kuin Tanskan Aarhusissakin käydyissä mittelöissä.
Hvidberg on Katajan kuudes sopimuspelaaja kaudelle 2014/2015. Muut ovat Petri Virtanen, Kalle Naapi, Teemu Rannikko, Tommi Huolila ja Jesse Niemi. Päävalmentajana toimii Pekka Salminen.
Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.
Salon Vilpas haki vierasvoiton Loimaalta. Teemu Suokas pommitti kaukaa ja jakoi ahkerasti syöttöjä.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.
Miesten Korisliigan otteluvoitot menivät tänään Kauhajoelle, Helsinki Seagullsille ja Kataja Basketille.
BC Nokia ja Korihait saivat sarjapisteitä miesten Korisliigassa.
Lahti Basketballin vaikeasta kaudenalusta huolimatta seuran riveistä on erottunut yllättäen tähdeksi syttynyt 22-vuotias Erik Sajantila. Hänet palkittiin lokakuun 2023 parhaana pelaajana.
Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.
Kobrat kävi nappaamassa vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä.
Miesten Korisliigan sarjapisteet keräsivät tänään Bisons Loimaa ja Kataja Basket.
Kobrat taipui kotonaan KTP-Basketille 79–83.
Miesten Korisliigassa päivitettiin taas kärkikolmikkoa, kun sarjapisteet illan otteluista saivat Helsinki Seagulls ja Kouvot.
Korisliiga-kauden 2023–24 ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu huimaa jälkeä tehnyt Lahti Basketballin Erik Sajantila.
Kahdella tappiolla FIBA Europe Cup -kautensa aloittanut Kauhajoki kohtasi kyproslaisen Petrolina AEK:n, joka oli edennyt kilpailussa voitosta voittoon. Kauhajoki nappasi kauden avausvoiton eurokentillä vahvan lopun myötä lukemin 66–75 (33–31).
Lahti Basketball taivutti Tampereen Pyrinnön 93–89 hurjasti ailahdelleen kamppailun päätteeksi.
Kataja Basket metsästi tiistaina avausvoittoaan FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa Slovakiassa Patrioti Levicen vieraana. Kotijoukkueen vahva puolustuspelaaminen Severi Kaukiaisen johdolla oli myrkkyä Katajalle, kun isännät ottivat 68–55 (36–34) -voiton.
Korisliigassa voittoja ottivat Tampereen Pyrintö, Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas. Salossa nähtiin samalla myös juhlaseremonia.
KTP-Basket ja Kobrat kartuttivat sarjapistetilejään.
Suomalaisjoukkueet metsästivät avausvoittoaan keskiviikkona, kun FIBA Europe Cupissa pelattiin alkulohkon toiset ottelut. Kauhajoki taipui Saksassa Rostockin vieraana, Kataja puolestaan hävisi kotikentällään korin läheisyyttä hallinneelle CSM Oradealle.
Tiukka kotivoitto nosti BC Nokian Korisliiga-kauden ensimmäisenä joukkueena kymmeneen sarjapisteeseen.
Kauhajoki ja Kataja Basket hakevat keskiviikkona avausvoittojaan FIBA Europe Cupissa, kun alkulohkovaiheen toiset ottelut pelataan. Kauhajoki kohtaa vieraskentällä Bundesliiga-joukkue Rostock Seawolvesin. Kataja saa kotikentälleen vieraaksi romanialaisen CSM Oradean.