23.8.2005 Lasse Aavamäki, Mika Haakana ja Teemu Siitonen eivät jatka pelaamista Joensuun Katajan paidassa miesten koripalloliigassa.
211-senttinen Aavamäki on päättänyt keskittyä tulevana talvena tietotekniikan opintoihinsa ammattikorkeakoulussa.
- Minulla on alkamassa viimeinen lukuvuosi enkä pystyisi täysipainoiseen urheiluun Katajan edustusjoukkueen mukana. Sopimukseni on ollut tähän asti aivan riittävä ja olen ollut tietoinen omasta asemastani ryhmässä, vähälle peliajalle jäänyt 22-vuotias Aavamäki toteaa.
Katajan kasvatti pitää koripallosta osittaista välivuotta pelaamalla alemmalla sarjatasolla joko Joensuussa tai Rovaniemellä. Takamies Mika Haakanan pelit päättyvät Katajassa.
Haakana haluaisi jatkaa luokanopettajan opintoja yliopistossa ja on sen takia jäämässä Joensuuhun. Haakanan ensi kauden seura tai mahdollinen välivuoden pitäminen ovat kuitenkin vielä auki olevia asioita.
Myöskään viime kaudella ajoittain hyvin pelaamaan päässyt Teemu Siitonen ei jatka Katajassa. Siitonen on jo muuttanut Helsinkiin ja etsii pelipaikkaa I divisioonasta.
Katajan ensi kauden runkomiehistö on toista amerikkalaispelaajaa vaille pitkälti kasassa.
Katajalla on sopimus Clifton Jonesin, Jyri Lehtosen, Sami Lehtorannan, Petri Virtasen ja Ville Vesalan kanssa. Lehtorannan sopimuksessa on kesäkuun loppuun asti kestävä option ulkomaille siirtymisestä.
- Ennen heinäkuuta ei tule uusia pelaajasopimuksia, koska haluamme katsoa, lähteekö Lehtorannan Sami vielä ulkomaille pelaamaan. Omia kasvatteja ensi kauden ryhmässä tulee olemaan kaksi tai kolme eli viime kautta enemmän, Katajan joukkueenjohtaja Jukka Törmälä ilmoittaa.
Katajan päävalmentajana jatkaa Timo Heinonen.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.