Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle toinen voitto Liettuasta

31.7.2023 19:13 Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi Liettuan toistamiseen vieraskentällä. Niin kuin lauantaina myös tänään Suomi nappasi selvän voiton 84-43 (40-24).

Sudenpentujen johto oli puoliajalla 16 pistettä. Lopullinen ratkaisu nähtiin kuitenkin kolmannella jaksolla, kun vieraat tuplasivat johtonsa.

- Tänään mukana oli jälleen 12 pelaajaa, joista 11 tämä oli maajoukkuedebyytti virallisissa otteluissa. Esityksemme oli hieman ehjempi, kuin lauantaina. Pelin kokonaiskuva oli samanlainen kuin lauantaina ja veimme levypallot selvästi. Pystyimme puolustamaan tänään paremmin. Lisäksi menetyksiä kertyi tänään vain yhdeksän, joka on todella pieni määrä, päävalmentaja Niko Hellman sanoi.

Myös tänään Suomi hallitsi levypalloja ja vei ne lukemin 71-48.

- Kuten lauantainakin myös tänään voitto tuli vahvan joukkuepelin ansiosta. Juoksimme hyvin kenttää.

Emilia Helasuo kasasi tupla-tuplan 13 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Moona Harju 12/4 ja Mona Pasanen 8/5/8 koriin johtanutta syöttöä esiintyivät myös vahvasti.

Alle 15-vuotiaiden maaottelut jatkuvat viikon päästä, kun sekä poikien että tyttöjen maajoukkueet kohtaavat Kisakalliossa Islannin useampaan otteeseen. Tyttöjen joukkue lähtee sinne 24 pelaajan voimin.

Ottelutilasto

Henkilöt

 
27.7.2025 18:25 Sudenpennut

WU15 ja MU15 päättivät Liettuan leiriviikon – tytöiltä ehjä voitto, pojilta selkeitä kehitysaskeleita

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat toiset maaottelunsa Liettuaa vastaan Anykščiaissa. Tytöt nappasivat toisen voittonsa ehjällä pelillä ja pojat onnistuivat parantamaan otteitaan perjantain ottelusta. Molemmille joukkueille leiriviikko tarjosi vahvan pohjan tulevalle Nordic Open -turnaukselle.

25.7.2025 23:35 Sudenpennut

15-vuotiaat pelasivat ensimmäiset maaottelunsa – tytöt kampesivat voiton, Liettua päihitti pojat

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti maaottelu-uransa Anykščiaissa hyvällä vireellä voittamalla Liettuan viidellä pisteellä. Poikien pelissä Liettua vei voiton selvällä marginaalilla.

24.7.2025 08:50 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet leireilevät ja pelaavat tällä viikolla Liettuassa

Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hikoilevat paraikaa harjoitusleirillä Liettuan Anykščiaissa. Perinteikäs leiri huipentuu perjantaina ja sunnuntaina pelattaviin maaotteluihin Liettuaa vastaan.

16.7.2025 15:29 Sudenpennut

Alle 15-vuotiaat tytöt ja pojat valittu Liettuan leirille

WU15- ja MU15-maajoukkueet ovat Liettuassa leirillä 21.-28.7. ja pelaavat siellä harjoitusmaaottelut Liettuaa vastaan. Molemmista Suomen joukkueista lähtee leirille 18 pelaajaa.

6.7.2025 13:52 Sudenpennut

Alle 15-vuotiaiden tyttöjen Kisakallion leirille kutsutut pelaajat on nimetty

Alle 15-vuotiaiden tyttöjen eli WU15-tyttöjen leiriryhmä on valittu. Tapahtuma järjestetään Kisakalliossa 7.-10.7. Mukaan on valittu yhteensä 29 pelaajaa.

27.5.2025 14:29 Sudenpennut

Maajoukkueessa ei pelata postinumerolla – 15-vuotiaiden leirityksessä pelaajia 24 eri seurasta

Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.

22.4.2025 09:03 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon toukokuun lopuksi

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 22.-25.5.2025.

15.1.2025 10:28 Sudenpennut

15-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu helmikuun aluksi Kisakallioon

Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 4.-6.2.2025.

9.8.2024 12:46 Sudenpennut

Sudenpennuille hopeaa U15 Nordic Openista

Sudenpennuille hopeaa U15 Nordic Openin finaaliotteluissa Kisakalliossa. Kovan taistelun jälkeen pojat taipuivat Tanskalle ja tytöt Saksalle.

7.8.2024 21:56 Sudenpennut

Saksa pisti Sudenpennuille kampoihin U15 Nordic Openissa

U15 Nordic Openissa nähtiin kaksikin jännitysnäytelmää Suomen ja Saksan välillä, joista toinen päättyi viime hetken korilla voittoon, ja toinen niukkaan tappioon jatkoajan jälkeen.

Näytä lisää vastaavia