Anton Mirolybov jatkaa uraansa Saksassa

30.4.2007 Suomen alle 20-vuotiaiden ja alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkuevalmentajana toimiva Anton Mirolybov jatkaa uraansa Saksassa. Mirolybov allekirjoitti 2.bundesliigajoukkueen Herten Löwenin kanssa sopimuksen, joka kattaa päävalmentajan tehtävien lisäksi myös seuran valmennuspäällikön pestin.

Anton Mirolybovtoimi joulusta 2005 lähtien Ari Tammivaaran apuvalmentajana Saksan 2.bundesliigassa pelaavan Mitteldeutscher BC:ssa. Uuden sopimuksen Mirolybov teki samassa liigassa pelaavan Herten Löwenin kanssa. Sopimus on muotoa 1+1 vuotta.

- Olen todella onnellinen uudesta sopimuksesta. Tämä on iso askel eteenpäin urallani ja odotan todella innoissani uutta kautta. Hertenin johto teki keväällä päätöksen, että se haluaa rakentaa tulevaisuudessa ammattimaisesti toimivan seuran ja aloittivat tämän palkkaamalla kokopäiväisen valmentajan, Mirolybov kertoo.

Herten sijoittui viikonloppuna päättyneellä kaudella kärkikymmenikön ulkopuolelle, mutta potentiaaliaan se näytti, kaatamaalla muun muassa MBC:n Weissenfelsissä maaliskuussa.

- Joukkueessa on nuoria saksalaisia pelaajia, joilla on tavoitteena mennä urallaan eteenpäin. On hienoa päästä työskentelemään tällaisten pelaajien kanssa, Mirolybov sanoo.

Päävalmentajan pestin lisäksi Mirolybovin työnkuvaan kuuluu johtaa koko seuran valmennusta sekä valmentaa myös alle 18-vuotiaiden joukkuetta. Seurassa koripalloa harrastaa yli 300 poikajunioria. Seuran tavoitteena on saavuttaa kahden vuoden sisällä paikka valtakunnallisessa alle 19-vuotiaiden mestaruussarjassa.

- Hertenissä on todella potentiaalisia nuoria pelaajia, ja tavoitteenani on tarjota heille käsitys siitä, mitä se vaatii, jos haluaa tulla hyväksi pelaajaksi. Haluaisin myös tarjota pelaajille kansainvälisiä pelejä ja uskonkin, että tulevaisuudessa etsimme mahdollisia yhteistyöseuroja mm. Suomesta, Mirolybov kertoo.

Kesä maajoukkueiden mukana

Anton Mirolybovaloittaa työskentelynsä Hertenissä elokuun alussa, jota ennen seuraa vilkas kesä nuorten maajoukkueiden kanssa. Sunnuntaina Suomeen kotiutunut Mirolybov työskentelee kesän sekä alle 20-vuotiaiden että alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueissa.

- Kesästä tulee todella vilkas, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Joukkueiden ensimmäiset leirit pyörähtävät käyntiin toukokuussa ja on erittäin hienoa päästä työskentelemään jälleen Salmisen Pekan kanssa. Olen myös todella iloinen siitä, että jatkamme Tammivaaran Arin kanssa hyvin sujunutta yhteistyötä nyt alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

Mirolybov on suorittanut Ammattivalmentajatutkinnon Suomen Urheiluopistolla vuonna 2003. Mirolybov sai viime kaudella myös A-lisenssin Saksaan ja kuluneella kaudella FIBA:n myöntämän valmentajalisenssin.

Nuoresta iästään huolimatta Anton Mirolybov on ehtinyt toimia ammattivalmentajana neljä vuotta, sekä toiminut yhtämittaisesti seitsemän vuotta nuorten maajoukkueiden valmentajana.

Henkilöt

 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia