29.2.2008 Euroliigan ”suomalaisjoukkue” Aris Thessaloniki kärsi kirvelevän tappion jatkosarjan kolmannessa ottelussaan. Hanno Möttölän edustama ja Gordon Herbertin valmentama Aris hävisi kotonaan espanjalaismahti Tau Vitorialle 69-87. Tappion myötä Ariksen nousu kiinni Euroliigan puolivälieräpaikkaan on enää teoriaa.
Viime viikonloppuna Kreikan liigassa Panathinaikosin yllättänyt Aris on hävinnyt kaikki kolmen Euroliigan jatkosarjan peliään. Tau puolestaan jatkaa tappioitta.
- Tau on paras joukkue, joka Thessalonikissa on pelannut. Syyllistyimme menetyksiin, joista Taun kaltaiset joukkueet aina rankaisevat. Emme osoittaneet joukkuehenkeä, joka näkyy tilastojen syöttösarakkeesta – vain seitsemän syöttöä. Se on sääli, sillä uskoin voittomahdollisuuksiimme, nieleskeli pettynyt Herbert, Ariksen kanadalaissuomalainen luotsi.
Puolivälieriin edetäkseen Ariksen on paitsi voitettava jäljellä olevat kolme otteluaan, jonka lisäksi lohkon muiden otteluiden tulee päättyä sen kannalta suotuisasti.
Ariksen ote kirposi Tau-ottelussa menetysten myötä toisella neljänneksellä, jonka se hävisi espanjalaisvierailleen 13-27. Tiago Splitter ja Sergi Vidal pussittivat voittajille 16 pistettä mieheen.
Hanno Möttölä pelasi ex-seuraansa vastaan 14 minuuttia tehden viisi pistettä. Möttölä edusti Tauta syksyllä 2002.
Euroopan kakkossarjan ULEB Cupin pudotuspelien toisella kierrokselle Teemu Rannikon edustama venäläisjoukkue Himki kohtaa espanjalaisen Joventut Badalonan. Ennakkoon sekä Himki että Joventut on arvioitu koko sarjan mestarisuosikkien joukkoon.
Himki selvitti tiensä toiselle kierrokselle pyörittämällä saksalaisesta Kölnistä murskaavan 96-69-voiton ja vieden otteluparin nimiinsä yhteistuloksella 187-141.
Joventut raivasi tiensä ULEB Cupin 16 parhaan joukkoon yhtä helposti. Itävaltalainen Gmunden taipui yhteistuloksella 115-166.
Himkin ja Badalona kohtaavat ensimmäisen kerran Moskovan liepeillä 11.3. ja viikkoa myöhemmin Espanjassa. Yhteistulos ratkaisee kahdeksan joukkueen Final Eight –lopputurnaukseen etenevän joukkueen.
Teemu Rannikko on edelleen sivussa kantapäävammaisena. Alkuperäisen aikataulun mukaisesti hänen paluutaan tositoimiin voidaan odottaa maaliskuun alkupuolella.
Suomalaisen Pekka Salmisen valmentama Solna Vikings otti jo 15. peräkkäisvoittonsa Ruotsin liigassa, kun Norrköping kaatui kotonaan lukemin 82-100.
Solna on viimeksi hävinnyt joulukuussa ja on voittoputkellaan noussut liigaykköseksi.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.