Bullsille kauden avausvoitto, Markkanen joutui jättämään pelin kesken

30.12.2020 08:10 Chicago Bulls nappasi viime yönä NBA-kauden ensimmäisen voittonsa päihittämällä Washington Wizardsin 115-107 (52-46). Edellispelissä loukkaantunut Markkanen joutui vaihtamaan itsensä pois kentältä toisella puoliajalla.

Lauri Markkanen ehti heittää yhdeksän pistettä Wizardsia vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Edellispelin viimeisillä minuuteilla loukkaantunut Markkanen oli toipunut pelikuntoon, mutta sai uuden iskun samaan paikkaan ja joutui vaihtamaan itsensä pois toisella puoliajalla.

– Ensimmäinen puoliaika tuntui vielä hyvältä, mutta totta kai sain uuden iskun samaan paikkaan. Toisella puoliajalla halusin yrittää, mutta en pystynyt antamaan joukkueelleni mitään ensimmäisen kolmen minuutin aikana, joten vaihdoin itseni pois. En pystynyt juoksemaan täysiä, en pystynyt liikkumaan kuten halusin, Markkanen kertoi ottelun jälkeen.

– Ärsyttää, etten pystynyt olemaan kentällä, mutta olen iloinen, että jätkät saivat homman maaliin, Markkanen lisäsi.

Markkanen ehti pelata reilut 19 minuuttia, joiden aikana hän pussitti yhdeksän pistettä ja repi neljä levypalloa. Suomalainen heitti pelitilanneheittonsa 3/8, joista kolmoset 1/2.

Bulls otti pelin haltuunsa puoliaikaan mennessä ja kolmannen neljänneksen lopuksi ero heilui jo kymmenen pisteen paremmalla puolella. Wizardsista ei ollut enää loppukiriin päätösneljänneksellä.

Zach LaVine oli Bullsin pistekärki 23 pisteellä, viidellä levypallolla, kuudella syötöllä ja neljällä riistolla. Kokonaisuudessaan seitsemän Bulls-pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin: LaVinen lisäksi Coby White (18/5/6 syöttöä), Otto Porter Jr. (16/3), Patrick Williams (12/1), Garrett Temple (12/1), Tomas Satoransky (10/2/6) ja Wendell Carter Jr. (10/12).

Bullsille kyseessä oli kauden ensimmäinen voitto. Edellispelissä Golden State Warriors nappasi voiton viimeisten sekuntien kolmosella. Sitä ennen joukkue kärsi kaksi selkeää tappiota.

– Olemme puhuneet noista peleistä, ettei niin saa tapahtua enää. Kyse on siitä, että toimimme, menemme kentällä ja taistelemme toistemme puolesta. Edellispelin annoimme, sen olisi pitänyt olla meidän voitto. Tänäänkin oli hetkiä jolloin emme pelanneet organisoidusti, kun vastustaja pisti meihin painetta. Meidän pitää oppia käsittelemään se, Markkanen kommentoi.

Wizardsin pistekolmikon ottelussa muodosti tripla-tuplan kerännyt Russell Westbrook (21/15/11), Bradley Beal (29/4) ja Davis Bertans (20/4).

Bulls pelaa uusintaottelun Washington Wizardsia vastaan torstain ja perjantain välisenä yönä. Markkanen ei vielä pystynyt haastattelussa arvioimaan pelikuntoaan.

> Ottelutilastot

Henkilöt

Asiat

 
19.3.2024 06:41 NBA

Markkanen palasi kentille 22 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplalla – Jazzille tappio Wolvesia vastaan

Lauri Markkanen palasi pelikentille NBA:ssa, kun Utah Jazz hävisi kotikentällään Minnesota Timberwolvesille 114-104 (53-59). Edelliset kuusi peliä sivussa ollut Markkanen tilastoi 22 pistettä ja 12 levypalloa.

26.2.2024 06:37 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Spursin kurstannuksella, Markkanen 26 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz onnistuivat katkaisemaan viiteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz voitti San Antonio Spursin 109-128 (39-63). Markkanen tilastoi 26 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.

9.2.2024 08:47 NBA

Lauri Markkanen on jälleen mukana tähdistöviikonlopun kolmoskisassa

NBA vahvisti eilen tähdistöviikonlopun lauantain kolmoskisan osallistujat. Utah Jazzia edustava Lauri Markkanen on yksi kahdeksasta osallistujasta. Kolmoskisa heitetään lauantaina 17.2. paikallista aikaa Indianassa.

7.2.2024 06:45 NBA

Jazzille kotivoitto Thunderia vastaan – Markkanen 33 pistettä, 11 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvan Oklahoma City Thunderin 117-124 (68-61). Lauri Markkanen oli hurjalla pelipäällä tilastoiden 33 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.

5.2.2024 06:39 NBA

Jazz kiri Bucksin ohitse päätösneljänneksellä – Markkanen 21 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz katkaisi kolmeen venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset voittivat Milwaukee Bucksin 108-123 (63-53). Lauri Markkanen säkitti 21 pistettä.

2.2.2024 08:52 NBA

Jazz hävisi niukasti 76ersille – Markkanen 28 pistettä, 10 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi kolmannen peräkkäisen pelinsä, kun utahilaiset hävisivät Philadelphia 76ersille 127-124 (71-61). Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä, 10 levypalloa ja 3 syöttöä.

28.1.2024 10:09 NBA

Jazzin hurja ensimmäinen puoliaika poiki voiton Hornetsista – Markkanen 33 pistettä, 12 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz ilotteli ensimmäisellä puoliajalla 35 pisteen johdon, jonka myötä utahilaiset voittivat Charlotte Hornetsin 134-122 (82-47). Lauri Markkanen oli erinomaisella pelipäällä 33 pisteellä, 12 levypallolla ja kolmella syötöllä.

26.1.2024 06:41 NBA

Jazz takaisin voittojen tielle – Markkanen 29 pistettä Wizardsia vastaan

NBA:ssa Utah Jazz palasi kolmen peräkkäisen tappion jälkeen takaisin voittokantaan, kun utahilaiset voittivat vieraissa Washington Wizardsin 123-108 (64-56). Lauri Markkanen tilastoi 29 pistettä, 7 levypalloa, 5 syöttöä ja 3 riistoa.

16.1.2024 06:46 NBA

Jazzin voittoputkelle jatkoa – Markkanen 32 pistettä, 10 levypalloa Pacersia vastaan

NBA:ssa Utah Jazz voitti jo kuudennen peräkkäisen ottelunsa, kun Jazz voitti kotikentällään Indiana Pacersin 105-132 (50-64). Tuore läntisen konferenssin viikon pelaaja Lauri Markkanen heitti erinomaisin tarkkuuksin 32 pistettä ja noukki 10 levypalloa.

14.1.2024 09:29 NBA

Jazz venytti voittoputkensa jo viiteen – Markkanen 29 pistettä Lakersin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz venytti voittoputkensa jo viiteen, kun utahilaiset kaatoivat kotikentällään vierailleen Los Angeles Lakersin 125-132 (67-64). Lauri Markkanen keräsi nimiinsä 29 pistettä, 9 levypalloa ja 5 syöttöä.

Näytä lisää vastaavia