Bullsille kolmas peräkkäinen tappio, Markkanen 16 pistettä

31.10.2019 08:26 Chicago Bulls hävisi NBA:ssa kolmannen peräkkäisen pelinsä, kun Cleveland Cavaliers veti pidemmän korren kotikentällään 111-117. Lauri Markkanen jakoi joukkueensa parhaan pistemiehen viitan yhdessä Zach LaVinen kanssa 16 pisteellä.

Lauri Markkasen Bulls hävisi Cleveland Cavaliersille. Kuva: Ville Vuorinen.

Bulls ajautui päätösneljänneksellä takaa-ajoasemaan, mutta oli noin minuutti ennen loppusummeria vielä kahden pisteen päässä. Cavaliersin Kevin Love piti kuitenkin kotijoukkueen keulilla kakkosellaan ja vapauttamalla syötöllään Collin Sextonin.

Love (17/20/6 syöttöä), Sexton (18/2) ja Tristan Thompson (23/10) olivat erityisesti vaikeita pidettäviä Bullsin puolustukselle. Cleveland vei levypallot kokonaisuudessaan 47-32.

Markkanen sai peliaikaa reilut 27 minuuttia, joiden aikana syntyi 16 pistettä, kahdeksan levypalloa, kolme syöttöä ja yksi torjunta. Pelitilanneheittonsa suomalainen heitti 4/12, joista kolmoset 2/6.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Markkasen ja LaVinen (16/0) ohessa Bullsilta pisteidenteossa onnistuivat Wendell Carter Jr. (15/8), Otto Porter Jr (15/5) ja Thaddeus Young (14/5).

Bulls palaa seuraavaksi kotikentälleen United Centeriin, jossa joukkue saa vastaansa perjantain ja lauantain välisenä yönä Detroit Pistonsin.

Ottelutilastot

Henkilöt

 
25.4.2023 02:42 Susijengi

Lauri Markkanen palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana

Lauri Markkasen historiallinen NBA-kausi 2022–23 sai kruununsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Susijengin supertähti ja jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti palkittiin NBA:n kehittyneimpänä pelaajana. Markkanen peittosi finaalissa kilpakumppaninsa Shai Gilgeous-Alexanderin (Oklahoma City) ja Jalen Brunsonin (New York). Markkanen on NBA:n historian kuudes eurooppalainen, joka voittaa kehittyneimmän pelaajan palkinnon.

3.2.2023 10:47 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Tunteet nousivat pintaan"

Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.

19.10.2022 09:46 NBA

Lauri Markkanen ja Utah Jazz aloittavat NBA-kautensa ensi yönä Nuggetsia vastaan

NBA-kausi 2022-23 pyörähti käyntiin viime yönä Yhdysvalloissa kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Utah Jazz taas aloittavat tuoreen kautensa ensi yönä, kun vastaan tulee Denver Nuggets.

4.9.2022 11:49 Susijengi

Kaupalle vahvistus: Lauri Markkanen siirtyy Utah Jazziin

Susijengin syömähammas ja Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 25 vuotta, siirtyy pelaajakaupassa Cleveland Cavaliersista Utah Jazziin. Jazzissa pitkään pelanneen Donovan Mitchellin ympärille rakennettu kauppa vie Markkasen Utahiin yhdessä Collin Sextonin, Ochair Agbajin ja kolmen ensimmäisen kierroksen varauksen kanssa.

23.11.2021 08:25 NBA

Markkanen palasi 22 pisteen voimin NBA-parketeille – Cavs taipui niukasti Netsille

Lauri Markkanen palasi Cleveland Cavaliersin kokoonpanoon 22 pisteen ja 8 levypallon voimin, kun Cavs hävisi Brooklyn Netsille 117-112 (52-63). Markkanen oli sivussa yhdeksän ottelua NBA:n koronaprotokollan takia.

18.10.2021 14:09 NBA

Lauri Markkanen viidenteen NBA-kauteensa uusissa vermeissä, Cavaliersin väreissä

NBA:n 75. kausi käynnistyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Cleveland Cavaliers taas aloittavat kautensa keskiviikon ja torstain välisenä yönä Memphis Grizzliesiä vastaan.

29.8.2021 12:19 NBA

Lauri Markkanen siirtyy Cleveland Cavaliersiin

Cleveland Cavaliers varmisti tänään virallisesti, että Lauri Markkanen on siirtynyt joukkueen vahvuuteen. 24-vuotias Markkanen vaihtaa täten joukkuetta NBA:ssa neljän Chicago Bullsissa vietetyn vuoden jälkeen.

25.1.2020 07:52 NBA

Bullsille tappio Kingsiä vastaan, Markkanen sivussa lantiovamman takia

Chicago Bulls hävisi NBA:ssa Sacramento Kingsille 98-81. Bulls pelasi ilman Lauri Markkasta, joka on sivussa 4-6 viikkoa lantiosta löytyneen rasitusvamman vuoksi.

21.1.2020 08:17 NBA

Bucks kaatoi Bullsin jo neljännen kerran tällä kaudella

Lauri Markkanen ja Chicago Bulls joutui toteamaan Milwaukee Bucksin paremmakseen jo neljännen kerran tällä kaudella, kun Bulls kärsi 98-111-tappion vieraskentällä. Markkasen saldo ottelussa oli kahdeksan pistettä ja yhtä monta levypalloa.

19.1.2020 07:19 NBA

Bullsin loppukiri kantoi hedelmää, Markkanen 17 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls sai makean kotivoiton Cleveland Cavaliersista, kun Bulls kiri 19 pisteen takaa voittoon loppunumeroin 116-118. Lauri Markkanen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies pussittaen 17 pistettä.

Näytä lisää vastaavia