Bullsin loppukiri jäi tyngäksi Heatia vastaan, Markkanen yhdeksän pistettä

25.4.2021 08:54 NBA:ssa Chicago Bulls hävisi loppukiristään huolimatta vieraissa Miami Heatille 101-106 (41-61). Lauri Markkanen viimeisteli Bullsille yhdeksän pistettä ja viisi levypalloa.

Lauri Markkanen upotti kolmella kolmosella yhdeksän pistettä. Kuva: Ville Vuorinen.

Heat johti ottelua ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan jo 24 pistettä ja nautti vielä puoliajalle mennessä 20 pisteen erosta. Bulls vei toisen puoliajan 60-45, mutta sekään ei riittänyt.

Bulls pääsi parhaimmillaan kalkkiviivoilla kahden pisteen päähän, mutta Heat piti johtoasemansa loppusummeriin saakka vapaaheittoviivalta.

Kotijoukkueelta peräti neljä pelaajaa heitti 20 pistettä tai enemmän: Duncan Robinson (23/6), Kendrick Nunn (22/5), Bam Adebayo (20/6/10 syöttöä) ja Jimmy Butler (20/5/8). Bullsin pistenyrkki taas oli Nikola Vucevic (26/14/6) ja Coby White (31/5/5).

Markkanen pelasi vaihdosta vähän vajaat 21 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi yhdeksän pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön. Suomalainen upotti kaikki pisteensä kolmen pisteen viivan takaa, osuen kolmosissaan 3/5.

Joukkueet kohtaavat uudestaan maanantain ja tiistain välisenä yönä Miamissa.

> Ottelutilastot

Henkilöt

Asiat

 
3.3.2024 10:33 NBA

Butlerin johdattama Heat päihitti Jazzin – Markkanen 25 pistettä, 6 syöttöä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Jimmy Butlerin johdattamalle Miami Heatille 120-126 (62-58). Lauri Markkanen tilastoi 25 pistettä, 4 levypalloa ja 6 syöttöä.

1.3.2024 08:45 NBA

Magic loppuhetkillä Jazzia parempia – Markkaselle 18 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkasen edustama Utah Jazz joutui toteamaan Orlando Magicin paremmakseen lukemin 115–107 (53–51). Markkanen tilastoi 18 pistettä ja kolme levypalloa 33 minuutin peliajalla.

28.2.2024 06:50 NBA

Hawks voitti selkeästi Jazzin, Markkanen 11 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz kärsi selkeänumeroisen tappion, kun Atlanta Hawks oli tyly isäntä voittaen 97-124 (44-55). Lauri Markkanen tilastoi 11 pistettä ja 4 levypalloa 26 minuutin peliajalla.

26.2.2024 06:37 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Spursin kurstannuksella, Markkanen 26 pistettä

NBA:ssa Lauri Markkanen ja Utah Jazz onnistuivat katkaisemaan viiteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz voitti San Antonio Spursin 109-128 (39-63). Markkanen tilastoi 26 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.

23.2.2024 06:43 NBA

Jazz palasi tauolta häviten Hornetsille – Markkanen 21 pistettä, 9 levypalloa ja 6 syöttöä

NBA:ssa Utah Jazz palasi tähdistöpelitauolta ja kärsi tappion Charlotte Hornetsille 115-107 (56-52). Lauri Markkanen tilastoi 21 pistettä, 9 levypalloa ja 6 syöttöä.

18.2.2024 12:00 NBA

Markkanen jäi yhden pisteen päähän finaalista NBA:n kolmoskisassa – Lillard vei voiton toistamiseen

NBA:n tähdistöviikonlopun lauantaina järjestetyssä kolmoskisassa Lauri Markkanen jäi pisteen päähän finaalipaikasta. Kolmoskisan voiton vei Damian Lillard jo toista kertaa peräkkäin.

15.2.2024 06:59 NBA

Jazzille kolmas peräkkäinen tappio – Markkanen 16 pistettä ja 8 levypalloa Lakersia vastaan

NBA:ssa Utah Jazz kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun Los Angeles Lakers veti pidemmän korren 138-122 (70-69). Lauri Markkanen heitti 16 pistettä ja noukki 8 levypalloa.

13.2.2024 06:44 NBA

Jazz taipui kotonaan Warriorsille – Markkanen 19 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi kotikentällään Golden State Warriorsille 129-107 (63-55). Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 19 pistettä ja viisi levypalloa.

9.2.2024 08:47 NBA

Lauri Markkanen on jälleen mukana tähdistöviikonlopun kolmoskisassa

NBA vahvisti eilen tähdistöviikonlopun lauantain kolmoskisan osallistujat. Utah Jazzia edustava Lauri Markkanen on yksi kahdeksasta osallistujasta. Kolmoskisa heitetään lauantaina 17.2. paikallista aikaa Indianassa.

9.2.2024 08:35 NBA

Durantin ja Bealin johdattama Suns päihitti Jazzin – Markkanen 22 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi Kevin Durantin ja Bradley Bealin tähdittämälle Phoenix Sunsille 115-129 (66-75). Lauri Markkanen tilastoi 22 pistettä ja 5 levypalloa.

Näytä lisää vastaavia