24.5.2006 Korisliigan hopeasijalle vajaa kuukausi sitten päätynyt Joensuun Kataja ja amerikkalaissentterinsä Clifton Jones, 28, ovat sopineet myös pelikaudesta 2006-07. Jonesilla alkaa näin ollen syksyllä jo kuudes kausi Joensuussa.
Päättyneellä kaudella erittäin monipuolinen Jones pelasi SM-runkosarjassa kaikki 44 ottelua, joissa keskimäärin 27 minuuttia. Tässä ajassa hän kirjautti tilastot 12,9 pistettä, 9,6 levypalloa (sarjan 4. paras), 1,09 syöttöä, 1,11 riistoa ja 1,30 torjuntaa ottelua kohden. Kahden pisteen heittotarkkuutensa oli erinomainen 63,8 %, mikä oikeutti myös tarkkuustilaston ykkössijaan.
Pudotuspelien 13 ottelussa Jones teki keskimäärin 26 minuutissa tilastot 9,3 pistettä, 10,1 levypalloa, 1,23 syöttöä, 1,23 riistoa ja 1,15 torjuntaa. Kahden pisteen heitot sujuivat edelleen mainiosti, 61,7 %:n tarkkuudella.
Oregon Staten kasvatti on ollut merkittävä osa Katajan menestystä 2000-luvulla. "Cliff" saapui Suomeen ja Katajaan syksyllä 2000, jolloin seura pelasi 1. divisioonassa. Heti seuraavana keväänä toteutui kauan odotettu nousu SM-sarjaan. Seuraavat kaksi kautta olivat niin ikään nousujohteisia: Kataja ja Jones juhlivat SM-pronssia ja Suomen Cup -voittoa 2002 ja SM-hopeaa 2003. Keväällä 2004 Jones vaihtoi Pohjois-Karjalan Etelä-Suomeen ja Porvooseen, mutta päätti palata takaisin jo yhden kauden jälkeen reilu vuosi sitten.
Suomessa pelaamiensa kausien aikana Jones on jo jättänyt puumerkkinsä SM-korishistoriaan. Ehkä kovin saavutuksensa on pudotuspelien levypalloissa, joissa meni tänä keväänä rikki 500:n raja 9. pelaajana kautta aikojen (keskiarvo 10,1).
Joukkueenjohtaja Jukka Törmälä kuvaa aina iloista Cliftonia varmoin sanankääntein:
- Cliff on meille erittäin tärkeä roolipelaaja, joka tekee nurisematta ja hyvällä asenteella sen, mitä valmentaja pyytää.
Kysymykseen oliko pelaajavalinnoista päättävällä päävalmentaja Timo Heinosella käytännössä muita vaihtoehtoja mielessä Jonesin paikalle, Törmälä vastaa kielteisesti.
- Jones on meille satavarma ratkaisu, joukkueenjohtaja toteaa ytimekkäästi ja tarkoittaa, että tämän amerikkalaisen kohdalla Kataja saa varmasti juuri sitä, mitä tilaakin.
Jonesin kiinnityksen myötä Katajan sopimustilanne näyttää seuraavalta: takalinjoilla pelaavat Jyri Lehtonen (sopimus 2006-08), Petri Virtanen (2006-07), Anssi Kinnaslampi (2006-08) ja Ville Vesala (2006-08). Lähempänä koria tulevat vääntämään Sami Lehtoranta (2006-07) ja Jones (2006-07).
Seura jatkaa edelleen ulkomaalaispelaajien kartoitusta. Jukka Törmälä kertoo, että ensisijaisesti haetaan mahdollisimman monipuolista isoa laitahyökkääjää. Tämän tehtävän onnistumisesta aikanaan riippuu, minkälainen mahdollinen kolmas ulkomaalaisvahvistus tulee olemaan.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.