10.4.2008 Peli-Karhujen pelintekijä Dionne Pounds, 23, voi tästä lähtien muistuttaa perheessä olevan toisenkin Suomen mestarin. Viisi ja puoli vuotta USA:ssa viettänyt Pounds palasi Suomeen joulutauolla. Hän on KTP-legenda Larry Poundsin tytär.
- Isälle ei ole vielä varaa kuittailla, onhan sillä enemmän mestaruuksia, naurahtaa vanhempiensa kannustamana Lappeenrannassa kultajuhlia pohjustanut Pounds.
Ratkaisufinaalissa Pounds pelasi reilut 28 minuuttia ja heitti 13 pistettä, joihin sisältyi 50-prosenttisella teholla osuneet kaksi kolmosta.
Sisustussuunnittelijaksi Lamarissa valmistunut Pounds oli vastuunkantaja jo yliopistossaan. Päätöskaudellaan 2006-07 hän oli joukkueensa paras pistenainen 16,2 pisteen ottelukeskiarvolla.
- Nyt on sikailoinen fiilis. Palasin juuri oikeaan aikaan. PeKa oli Suomessa ainoa mahdollinen seurani, kommentoi urallaan 47 nuorten maaottelussakin esiintynyt Pounds .
KTP:ssa uransa aloittanut (PeKa on vanhimmista ikäluokista lähtien kaupungin naiskoripalloseura) Pounds ehti juhlia ennen Pohjois-Amerikkaan lähtöään PeKassa Suomen cupin voittoa.
- Mestaruustunnelma on kuitenkin huikea. Onneksi saimme Lappeenrannan peliin saman latauksen kuin maanantaiseen kotiotteluumme. Catz pisti hanttiin, mutta puolustimme hyvin, korostaa 174-senttinen Pounds.
PeKalla ei ole seuran tapojen mukaan vielä yhtään sopimusta ensi kaudeksi.
- Tulevaisuutta mietitään myöhemmin. Nyt nautitaan mestaruudesta, Pounds nauraa.
Lue myös artikkeli "PeKa uusi naisten mestaruutensa". Naisten SM-pudotuspelien tulokset, tulevat ottelut ja täydelliset tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Saana Kujala, Annika Aarrejoki, Niina Sedano, Peppi Tyynilä ja Kenisha Williams jatkavat punapaidoissa päävalmentaja Damon Williamsin tapaan. Uutena pelaajana Tampereelle siirtyy Ebba Pekonen.
Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.
Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.
Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.
ToPo vei kolmannen finaalin kotonaan 82-65. Sillä on mahdollisuus napata mestaruus maanantaina Kotkassa.
Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on määrännyt sakkorangaistukset Kouvottarien valmentajille Joonas Frimodigille ja Jussi Kukkoselle vedonlyöntikiellon rikkomisesta.
Naisten Korisliigassa pelattiin toinen finaali. PeKa oli kotikentällään vahvempi 74-57 ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een.
ToPo otti komennon finaaleissa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen PeKa:n. Sarjassa jaettiin myös ensimmäiset mitalit, kun EBT kaatoi Hongan pronssiottelussa.
Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat pitkänäperjantaina. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Hallitseva Suomen mestari ToPo metsästää toista mestaruuttaan, kun PeKa taas tavoittelee jo peräti yhdeksättä mestaruuttaan.