25.11.2020 16:30 Lahdessa pelattavan perinteisen Easter Tournamentin ilmoittautuminen avataan 1.12.2020 kello 10.00. Turnaus pelataan tulevana pääsiäisenä 2.-4.4.2021
Tämän vuoden huhtikuussa pelattavaksi suunniteltu turnaus jouduttiin perumaan Covid-19- epidemian takia. Tulevan turnauksen osalta lopullisia rajoituksia ja ohjeistuksia ei vielä tiedetä, mutta turnauksen suunnitteluissa edetään normaalisti. Ilmoittautuneiden joukkueiden määrää on esimerkiksi vielä rajattu, jotta osallistujille pystytään järjestämään turvallinen turnaus. Ensi vuoden puolella nähdään tarkemmin sen hetkiset rajoitukset ja päätetään mahdollisesta sarjojen laajentamisesta.
Easter Tournament järjestetään 26. kerran Lahdessa ensi pääsiäisenä. Turnauksen tukikohtana on viimeisten vuosien aikana toiminut Lahden Suurhalli- ja Messukeskuskompleksi, jossa on 10 pelikentän lisäksi ollut myös turnausruokala sekä paljon oheistoimintaa. Lisäksi pelejä on pelattu Lahden alueen kouluilla.
Lahdessa etäisyydet ovat todella hyvät, ja kävellenkin pääsee koulumajoituksista sekä hotelleilta kulkemaan Suurhallille sekä pelikouluille. Turnauksessa pääsee fiilistelemään ainutlaatuista korisfiilistä, kun Suurhallilla näkee sekä isompien että pienempien pelejä.
Turnauksesta lisätietoja löytyy turnauksen nettisivuilta, jossa on päivitetyt turnaushinnat sekä infot!
Tervetuloa Lahteen Easter Tournament 2021 turnaukseen!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen turnauksen nettisivuilta: www.eastertournament.com
Kouvot Juniorit hakee valmentajia kaudelle 2023-2024
KTP Koripallo Ry järjestää yhteistyössä LähiTapiola Kaakkois-Suomen kanssa marraskuussa koripalloturnauksen ensimmäisen kerran Kotkassa moniin vuosiin. Turnaus pelataan 5.-6.11.2022 Kotkan hyvissä urheilupuitteissa.
Kouvot junioreiden kesän valmentajarekrytoinnit on olleet loistavat ja saatu kasaan loistava nippu innokkaita valmentajia. Seurassa toimii kaksi päätoimista valmentajaa ja 34 sopimusvalmentajaa.
Kouvot järjestää perinteikkään Kouvot-turnauksen jälleen syksyllä. Turnaus pelataan 18.-20. marraskuuta. Ilmoittautuminen aukeaa perjantaina 5.8. klo 9:00!! Joukkuemaksu spesiaalihintaan sunnuntaihin 14.8. asti: 2009-2012 syntyneet 100€ (norm. 150€), mikrot 60€ (norm. 90€)!!
Conerly ottaa harteilleen myös seuran miesten edustusjoukkueen valmentamisen.
KTP etsii innokkaita ja motivoituneita valmentajia joukkoomme. Toivomme innostuneisuutta, sitoutumista ja halua kehittää itseään.
Kotkassa leireillään jälleen! Tervetuloa kaikki v. 2011 ja aiemmin syntyneet Karhuvuoreen kehittymään ja harjoittelemaan kovaa
Yksilöllisen valmennuksen edelläkävijä ja huippu-urheilijoita valmentava SAHA Training järjestää yhdessä YMCA Heinolan kanssa juniorikoripalloilijoiden heittoleirin kesäkuussa 13.-16.6.2022 YMCA Training Centerillä!
Easter Tournament järjestetään Lahdessa parin vuoden koronatauon jälkeen tulevana pääsiäisenä 15.-17.4.2022. Turnaukseen odotetaan yli 200 joukkuetta ja tuomaritehtäviä löytyykin oikein urakalla!
Kevään hauskin koristurnaus Easter Tournament 2022 lähestyy! Turnaus pelataan huhtikuussa pääsiäisen aikaan 15.-17.4.2022 ja mukaan on ilmoittautunut jo yli 150 joukkuetta!
Easter Tournament 2022 koristurnauksen ilmoittautuminen on avattu! Turnaus pelataan ensi keväänä pääsiäisen aikaan 15.-17.4.2022 ja puitteet Lahdessa ovat mitä parhaimmat!
Namika Lappeenranta etsii pelaajia ensi kauden edustusjoukkueeseensa (valtakunnallinen 1B-divisioona).
Seuran tarkoituksena on edistää ja kehittää sekä nais- että tyttökoripallon harrastusmahdollisuuksia Etelä-Karjalassa. Catz hakee pää- ja apuvalmentajia eri ikäluokkajoukkueisiin. Seura tarjoaa hyvän toimintaympäristön valmentajille sekä mahdollisuuden kehittää omaa valmennusosaamista.
YMCA Heinola järjestää kesän 2020 aikana YMCA Training Centerillä kaksi Hall of Fame Basketball Campiä.
Korisbuumi Orimattilassa! Perinteikkään yleisseuran Orimattilan Jymyn jäsenmäärä on huikeassa kasvussa. Varsinkin koripallojaoston nuorempiin ikäryhmiin tarvitsemme lisää valmentajia.
Kesä tulee - niin myös Novelle Street Basket ! Kerää kaverit kasaan ja tulkaa nauttimaan aurinkoisesta katukoristapahtumasta Porvooseen !
Seurojen hyvin alkanut yhteistyö saa jatkoa tulevilla pelikausilla. Valmistautuminen seuraavaan kauteen 2019-2020 on jo suunnitteilla ja se aloitetaan järjestämällä yhteiset U19-, miesten ykkösdivisioona- ja korisliiga-joukkueiden avoimet harjoitukset.
Tervetuloa mukaan elo-syyskuun Biddy Basket 1-tason leireille. Leirit ovat avoimia kaikille 1.9.2006 jälkeen syntyneille tytöille ja pojille. Nyt myös uusi oma leiri Biddy Eurooppa joukkueelle marraskuussa (1.9.2005 jälkeen syntyneet).
Tuomari-ilmoittautuminen on avattu Easter Tournament 2019 koripalloturnaukseen. Lahdessa oli viime vuonna mukana 197 joukkuetta, ja tänä vuonna joukkuemäärä tulee olemaan noin 220-250 joukkuetta, eli tuomareille löytyy todella paljon töitä pääsiäisviikonloppuna
Lahti Basketball Juniorit on Suomen suurimpia koripalloseuroja. Seurassa on yli 600 pelaajaa kilpa- ja harrasteryhmissä. Etsimme määräaikaiseen työsuhteeseen (1.6.2019-31.5.2020) päätoimista valmentajaa.