”Gortat, Gortat ja Gortat” - Puolan peli perustuu NBA-jättiläisen onnistumisiin

4.9.2012 Helsingin Jäähallin sudenpesään saapuu keskiviikkoiltana ärsytetty Puola. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen arvioi, että Puolan joukkuepeli on muuttunut korinalaisemmaksi viimeisen puolentoista viikon aikana, mutta Puolan pysäyttämisen lähtökohta on yhä sama kuin aiemmin: NBA-tähti Marcin Gortat on saatava kuriin.

NBA-järkäle Marcin Gortat on Puolan pelin kulmakivi. Keskiviikkona Gortat johdattaa joukkonsa Susijengin vastustajaksi Helsingin Jäähalliin.

Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Suomen Petteri Koponen oli Puolalle paha pideltävä.

Hyökkäyspäässä Suomi löysi Koszalinissa tiensä Gortatin (vas.) vartioimalle korille. Kuvassa Suomen Gerald Lee.

Ja tässä Tuukka Kotin taidonnäyte.

Shawn Huff ja kumppanit keskittyvät vain ja ainoastaan keskiviikon Puola-otteluun, eikä vaivaa päätään sijoituslaskelmilla.

Yleisölle laskelmat ovat kuitenkin sallittuja. Puola-ottelu on Suomelle ensimmäinen ottelupallo varmistaa EM-kisapaikka. Kuvassa Suomi juhlii voittoaan Koszalinissa. Kuvat: Ville Vuorinen.

– Gortat, Gortat ja Gortat, luettelee Salminen Puolan maajoukkueen pelin tärkeimpiä elementtejä keskiviikon EM-karsintaottelun aattona.

– Se, miten Gortat reagoi kenttätapahtumiin ja pystyy toteuttamaan omaa peliään, on heidän joukkueensa tärkein elementti. Gortatin onnistuminen avaa paljon optioita muille pelaajille.

211-senttinen, 28-vuotias ”Puolan vasara” Gortat takoi viime kaudella NBA:n Phoenix Sunsissa Steve Nashin nappisyötöistä 15,4 pistettä ottelua kohden repien kylkeen 10,0 levypalloa ja blokaten 1,5 heittoa per peli. EM-karsinnoissa tahti on ollut vieläkin kovempi: 20,7 pistettä, 10,3 levypalloa, 2,3 blokkia ja 2,0 syöttöä ottelussa.

Salmisen mukaan Puola ei ole kaikesta huolimatta yhden tähden joukkue. Joukkueen kärkikolmikkoon kuuluvat myös pelinrakentaja Lukasz Koszarek (187 cm/28 v) sekä tappavan tarkka kaukoheittäjä Michal Ignerski (207/32).

– Koszarek on erittäin taitava pointti ja Ignerski pelaa erittäin hyvin Gortatin vierellä. Puola on täynnä taitavia heittäjiä, jotka käyttävät tehokkaasti Gortatin, Koszarekin ja Ignerskin esityöstä syntyneen vapaan tilan, Salminen painottaa.

Puola on parantanut, Susijengilläkin ässiä hihassa 

Puolan EM-karsinnat alkoivat murheellisesti, kun ennakkosuosikin viittaa kantanut joukkue taipui kahdessa ensimmäisessä karsintojen kotipelissään, ensin Belgialle 57–64 (33–33) ja viikkoa myöhemmin Suomelle 79–81 (40–42).

Puola on kuitenkin saanut päävalmentaja Ales Pipanin johdolla konseptinsa kasaan ja kohonnut vakuuttavasti E-lohkon kuntopuntarin kakkossijalle heti viiden voiton Suomen jälkeen. Albania- ja Sveitsi-voittojen lisäksi Puola nitisti Belgian vieraskentällä 73–87 (45–42) ottaen belgialaisista vahvan niskalenkin matkalla kohti EM-kisoja.

– Puolan puolustuspään intensiteetti on parantunut huomattavasti ja Gortat on saatu hyvin peliin mukaan. Lisäksi Puola toteuttaa hyökkäyspäässään muutamia uusia pelejä, jotka ovat toimineet hyvin, Salminen miettii.

Suomen siivitti vierasvoittoon Puolasta 21. elokuuta Petteri Koposen (26/5 syöttöä) huippupeli sekä ottelun loppua kohti tiivistynyt joukkuepuolustus yhdistettynä Shawn Huffin ja Mikko Koiviston loppuhetkien kolmosiin. Salmisen mukaan Suomelle jäi kuitenkin parannettavaa Koszalinin trilleristä.

- Uskon, että me pystymme iskemään keskiviikkona vieläkin laajemmalla rintamalla kuin silloin. Emme myöskään uskaltaneet vielä Koszalinissa toteuttaa tiettyjä asioita yhtä laadukkaasti kuin nyt. Meillä on nyt muutama voitto takana ja pelaajamme tietävät, mihin pystyvät, Salminen arvioi.

Ensimmäinen ottelupallo ilmassa 

Susijengillä on jäljellä kolme EM-karsintaottelua sekä samalla useampi mahdollisuus varmistaa paikkansa Slovenian kisakoneessa. Ensimmäinen ”ottelupallo” on ilmassa keskiviikkona, kun Puola saapuu Helsingin Jäähallille.

– Suurin vahvuutemme on usko omaan pelikonseptiimme. Pystymme toteuttamaan konseptiamme varmemmin kuin muut joukkueet omaansa. Tekemällä omaa juttua ollaan hoidettu pelit tähän mennessä kotiin, miettii Susijengin aloitusviisikon avainhahmoihin kuuluva Shawn Huff.

Keskiviikon Puola-ottelu sekä lauantain vierasottelu Belgiassa ovat Susijengille sikäli elintärkeitä, että voitoilla Suomi varmistaisi EM-kisapaikan lisäksi paikkansa karsintalohkonsa kahden parhaan joukossa, mikä tietäisi parempia asemia EM-kisalohkojen arvonnoissa. Huff latoo kuitenkin jäitä hattuun ennen suurempia spekulaatioita.

– Urheilussa on vaarallista lähteä pitkälle asioiden edelle. Päähuomiomme on tällä hetkellä keskiviikon Puola-pelissä ja siihen keskitytään.

Otteluun oli myyty tiistai-päivään mennessä yli 5000 lippua, ja kaikki Jäähallin katsomot on avattu lipunmyynnille. Kaikkia otteluun mieliviä kehotetaan ostamaan paikkansa ennakkoon. Jos ennakkolipun ostaminen ei syystä tai toisesta onnistu, suositellaan lipun ostamista lippuluukulta vähintään tuntia ennen ottelun alkua.

Suomi-Puola-ottelu käynnistyy Helsingin Jäähallilla keskiviikkona 5. syyskuuta klo 19:00. Ovet avataan yleisölle kahta tuntia aikaisemmin.

Lue myös seuraavat

 
10.6.2017 EM-karsinnat

Yle sopimukseen miesten maajoukkuekoriksen näyttämisestä vuoteen 2021 asti

Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.

18.9.2016 EM-karsinnat

Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia EM-kisoihin

EM-karsinnat huipentuivat lauantai-iltana, ja kuusi uutta joukkuetta leimasivat lippunsa vuoden päästä Turkissa, Suomessa, Israelissa ja Romaniassa pelattaviin vuoden 2017 EM-kisoihin. Jo aiemmin kisapaikkansa varmistaneiden maiden lisäksi arvokisoihin pelasivat tiensä Islanti, Saksa, Puola, Ukraina, Georgia ja Iso-Britannia.

15.9.2016 EM-karsinnat

Belgia, Slovenia, Montenegro ja Unkari varmistivat EM-kisapaikkansa

Neljä joukkuetta varmisti paikkansa vuoden 2017 EM-kisoissa voittamalla keskiviikkoillan EM-karsintaottelunsa. Jo viime viikonloppuna EM-kisalippunsa leimanneen Venäjän lisäksi EM-kisamatkansa varmistivat Belgia, Slovenia, Montenegro sekä Unkari. EM-karsinnat huipentuvat lauantaina.

22.1.2016 18:01 EM-karsinnat

Nuorisomaajoukkueiden EM-lohkot arvottu, 20-vuotiailla miehillä kivenkova alkulohko kotikisoissa

Sudenpentujen superkesän EM-kisojen lohkoarvonnat suoritettiin tänään Saksan Münchenissä. 20-vuotiaiden miesten kesän kotikisojen alkulohkossa pelaavat Suomen lisäksi huippumaat Espanja, Ranska ja Israel. 20-vuotiaiden EM-kisat pelataan Helsingissä 16.-24.7.2016.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

16.1.2014 EM-karsinnat

Susijengi ja fanit tulisilla hiilillä 1.-3.2.

Tiistaina Vuoden joukkueena Urheilugaalassa palkitulla Susijengillä ja niin ikään Uuno-pystin pokanneilla Susijengi-faneilla on luvassa jännityksentäyteiset kolme päivää, kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus kokoontuu Barcelonaan tekemään päätöksiä MM-kisojen villeistä korteista lauantaina 1.2. Maanantaina 3.2. koripalloperhe jännittää jo joko MM-kisojen alkulohkojen tai EM-karsintalohkojen arvontoja.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

30.7.2013 EM-karsinnat

Susijengin kesän maaotteluavaus Ranskassa

Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi avaa maaottelukesänsä Ranskassa alkaneella viikolla. Vastus on heti huippuluokkaa, kun Susijengi testaa viime EM-kisoissa hopeaa voittaneen ja Lontoon olympialaisissa kuudenneksi venyneen isäntämaan. Susijengi matkasi pelipaikalle Pauhun 15 pelaajan voimin.

7.6.2013 Pohjoinen alue

Naisten EM-karsinnat käynnistävät 27 kotimaaottelun kesän

Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.

28.3.2013 09:47 EM-karsinnat

Lipunmyynti kesän maaotteluihin käynnistynyt!

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.

11.11.2012 19:13 EM-karsinnat

MM-kisat laajenee, maajoukkueille MM-karsinnat ikkunoineen, EM-kisat 4 vuoden välein

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on Kuala Lumpurissa pitämässään kokouksessa päättänyt merkittävistä miesten maajoukkuekilpailujen järjestelmäuudistuksista. FIBA on päättänyt laajentaa MM-kisoja, aloittaa erilliset MM-karsinnat, avata maajoukkueille sarjakaudelle karsintaikkunoita sekä siirtää maanosien mestaruuskilpailut pelattavaksi neljän vuoden välein nykyisen kahden vuoden asemesta.

18.9.2012 EM-karsinnat

Valmentajalegenda Tuominen: ”Nykymaajoukkueen pelaamista mielettömän kiva katsoa”

Suomen miesten maajoukkuetta mm. vuoden 1964 Tokion olympialaisissa sekä vuoden 1967 EM-kotikisoissa valmentanut Kalevi Tuominen, 85, on yli 40 vuoden ajan ollut miesten maajoukkuehistorian voittoisin päävalmentaja. Viikko sitten tiistaina valmentajalegenda seurasi hyvillään, kuinka ”Susijengin” tämän päivän päävalmentaja Henrik Dettmann kiilasi hänen rinnalleen voittotilastossa.

18.9.2012 EM-karsinnat

Henrik Dettmann: ”MM-kisat ja olympiakarsinnat ovat täysin mahdolliset”

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin johtamat joukot saavuttivat toisen peräkkäisen EM-kisapaikkansa viime viikolla päättyneistä EM-karsinnoista. Lisäksi Dettmann nousi Kalevi ”Kallu” Tuomisen rinnalle Suomen kaikkien aikojen voitokkaimmaksi maajoukkuevalmentajaksi. Dettmannin, 54, katse on kuitenkin jo tulevaisuudessa ja kovenevissa tavoitteissa.

12.9.2012 11:36 EM-karsinnat

Koripallon EM-karsinnat kiinnostivat suomalaisyleisöä

Susijengin pirteät otteet tiistaina päättyneissä koripallon EM-karsintapeleissä kiinnostivat kotimaista urheiluyleisöä. Susijengin laukkaa seurasi Helsingin Jäähallissa neljässä ottelussa keskimäärin 4478 katsojaa ottelua kohden. Suomen katsojakeskiarvo oli koko EM-karsintojen kahdeksanneksi paras.

12.9.2012 10:10 EM-karsinnat

Susijengi EM-karsintojen paras kaukoheittojoukkue, Koponen ja Huff pelaajatilastojen aatelia

Vuoden 2012 EM-karsinnat tiistain Sveitsi-voittoon päättänyt Suomen miesten maajoukkue esiintyi edukseen karsintojen joukkuetilastoissa ollen koko karsintavaiheen paras kaukoheittojoukkue. Susijengin yksittäisistä pelaajista Petteri Koponen ja Shawn Huff löivät leimansa Euroopan eliittiin tilastovertailussa.

12.9.2012 09:29 EM-karsinnat

Serbia ja Turkki puristivat viime hetkellä EM-kisoihin

EM-karsintojen päätöskierroksella tiistaina selkä seinää vasten pelanneet koripallojättiläiset Serbia ja Turkki puristivat viimeisellä mahdollisella hetkellä EM-kisoihin. Suomen naapurimaista Ruotsi leimasi kisapassinsa rökittämällä Luxemburgin, mutta Viro jäi kuudesta voitostaan huolimatta nipin napin rannalle.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

10.9.2012 EM-karsinnat

Helsinki on todistanut EM-karsintojen ratkaisuhetkiä vuosikymmenien mittaan

Suomen koripallomaajoukkue petasi tiensä EM-kisoihin helsinkiläisyleisön edessä viime vuoden elokuussa kaatamalla EM-karsintojen ratkaisupeleissä Portugalin ja Unkarin. Helsingissä pelatut maaottelut ovat siivittäneet ”Susijengin” arvokisoihin myös vuosina 1977 ja 1993-94. Helsinkiin Suomi päättää karsintansa myös tiistaina ottelulla Sveitsiä vastaan varma kisapaikka hallussaan.

10.9.2012 EM-karsinnat

Susijengin tiistaisessa Sveitsi-ottelussa vielä paljon pelissä

Suomen maajoukkue varmisti paikkansa vuoden 2013 Slovenian EM-kisoissa käytännössä jo aloittamalla päättymäisillään olevat karsinnat viiden ottelun voittoputkella. Karsinnat päättyvät tiistaina Helsingissä, ja pelissä on vielä paljon: voittamalla Sveitsin ”Susijengi” pelaisi tiensä tulevien EM-kisojen lohkoarvonnoissa suotuisampaan arvontakoriin.

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

Näytä lisää vastaavia