5.7.2021 13:03 Helmi Tulonen, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi Italian Serie A2:ssa pelaavaan Carugateen. Susiladiesissa jo 19 ottelua pelannut Tulonen pelasi kaksi edelliskautta Espanjan kakkostasolla.
Helmi Tulonen pelaa tulevalla kaudella Italiassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Kahden edelliskauden aikana Tulonen on ehtinyt edustaa Espanjan Liga Femenina 2:ssa kolmea seuraa: Generoa, Celtaa ja viimeisimpänä Ibaizabalia. Päättyneellä kaudella hän viimeisteli Ibaizabalille keskimäärin 10,9 pistettä, 6,0 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden.
Tulosella on nuoresta iästään huolimatta edessä jo hänen neljäs kautensa ammattilaisena ulkomailla ja kolmas maa. Hän ehti pelata tulokaskautensa NCAA:ssa, mutta siirtyi Atlantin takaa jo yhden kauden jälkeen Saksan Bundesliigan Saarlouis Royalsiin.
– Aika uuden edessä ollaan jälleen. Uusi kieli ja kulttuuri, ja totta kai varmaan pitää taas totutella hieman erilaiseen koriskulttuuriinkin. Innolla lähden Milanon esikaupunkialueelle. Italia uutena korismaana voi avata myös uusia mahdollisuuksia, kuin vain jääminen Espanjan kakkossarjaan. Eli myöskin uutta kokemusta uudesta liigasta lähdetään hakemaan, Tulonen kommentoi.
Päättyneellä kaudella Carugate sijoittui Serie A2:n pohjoislohkon toiseksi viimeiseksi. Tällä hetkellä Tulonen on joukkueensa ainoa, jolla ei ole Italian kansalaisuutta.
– Ainoana ulkomaalaisena toki jännittää, mutta samalla sekin mielestäni tuo myös hyvää. Ainakin saa vastuuta ja tulos tai ulos -kulttuuri on vahvasti läsnä, mikä saa varmasti puskemaan itseään vielä kovemmin. Aloitan nyt myös opinnot Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa ja mahdollisuutena vaikuttaa aamutreeniaikatauluihin tuo varmasti paljon apua opintoihini.
Salon Vilppaan kasvatti pelasi menestyksekkään nuorisomaajoukkueuran, jonka aikana hän pelasi 63 nuorten maaottelua. Tulonen on sittemmin pelannut myös 19 ottelua naisten maajoukkueessa ja kahdeksan ottelua Suomen haastajamaajoukkueessa.
Elina Koskimies pääsi kuittailemaan suomalaishengessä, kun Keltern kaatoi Roosa Lehtorannan Angels Nördlingenin Saksassa. Elina Aarnisalo säkenöi Belgian liigan kärkiottelussa ja Sofia Pelander dominoi koria Ruotsissa.
Awak Kuierin Reyer Venezia ja Lotta-Maj Lahtisen Sedis Basquet varmistivat paikkansa EuroCupin pudotuspeleissä nappaamalla voitot. Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta juhlivat myös voittoa.
Awak Kuier ja Helmi Tulonen palasivat vahvasti maajoukkuetauon jälkeen tositoimiin seurajoukkueissaan. Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Rokkanen esiintyivät myös edukseen.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.
Awak Kuier pääsi nautiskelemaan todellisista murskajaisista, kun Reyer Venezia jatkoi voittoisasti EuroCupissa. Voittoja pääsivät juhlimaan myös Lotta-Maj Lahtinen sekä Elina Aarnisalo.
Sofia Pelander oli johdattamassa Norrköpingiä Ruotsin cupin välieriin loisto-otteillaan ja Awak Kuier ratkaisi summeritippauksella Venezialle voiton. Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat hyvässä iskussa Saksassa.
Awak Kuier pisti pystyyn melkoisen blokkishow’n hänen torjuessaan vastustajan heiton peräti seitsemästi Reyer Venezian jatkaessa voittoisasti EuroCupissa. Voiton kunniaksi pääsivät tuulettavamaan myös Elina Aarnisalo sekä Lotta-Maj Lahtinen.
Italiassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskivät yhteen. Roosa Lehtoranta puolestaan debytoi Saksan liigassa.
Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.
Elina Aarnisalo ja Awak Kuier esittivät erinomaisia otteita EuroCupissa johdattaessaan joukkueensa voittoihin. Myös Elina Koskimies ja Linda-Lotta Lehtoranta pääsivät juhlimaan voittoa hyvien esitysten päätteeksi.
Awak Kuier juoksi pelikentälle ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian riveissä ja oli heti loistovireessä. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan juhli Espanjan liigan suomalaiskohtaamisen voittoa ja Sara Rokkanen esiintyi vahvasti Tshekin liigassa.
Naisten EuroCupissa nähdään tällä kaudella yhteensä viisi suomalaispelaajaa, joista neljä pääsi avauspäivänä tositoimiin. Lotta-Maj Lahtinen pääsi juhlimaan voittoa ja Awak Kuier oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian kokoonpanossa.
Helmi Tulonen oli ottelun ehdoton ykköstähti, kun hän johdatti 23 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplalla Sagna Milanon kauden avausvoittoon. Muutenkin Susiladiesin pelaajat esiintyivät laajalla rintamalla edukseen Euroopan koriskentillä.
Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.
Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Susiladiesin Helmi Tulonen, 24, vaihtaa ensi kaudeksi joukkuetta Italian pääsarjassa Serie A1:ssä. Viime kaudella Le Mura Luccassa pelannut Tulonen siirtyy sarjanousija Sanga Milanoon.
Suomi-koriksen huippulupauksiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, 17, siirtyy kaudeksi 2023-24 Belgian huippujoukkue Kangoeroes Basket Mecheleniin. Kangoeroes pelaa Belgian ja Hollannin yhteissarjan lisäksi Euroliigaa. Aarnisalo itse siirtyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopistoon.