25.9.2009 Korisliiga-joukkue KTP-Basket vahvistaa rivejään Porvoon Tarmosta siirtyvällä Mikael Holmeella. Lisäksi KTP:n miehistöön kesällä siirtynyt Clifton Jones on seuran ilmoituksen mukaan saanut Suomen kansalaisuuden.

Mikael Holme siirtyy seitsemän Tarmo-kauden jälkeen KTP-Basketin paitaan. Kuva: Matti Koskinen.
Mikael Holme edusti Tarmoa pääsarjatasolla viimeiset seitsemän vuotta ja ennätti solmia jo jatkosopimuksen porvoolaisseuran kanssa, joka alkavalla kaudella pelaa I divisioonassa. Holme käytti kuitenkin sopimuksensa pääsarjaoption ja siirtyy yksivuotisella sopimuksella Kotkaan.
192-senttinen, 30-vuotias HNMKY:n kasvatti Holme pelasi viime kaudella Tarmon paidassa 40 liigaottelua 7,6 pisteen ja 2,4 levypallon ottelukeskiarvoilla. Tarmon lisäksi Holme on pelannut pääsarjaa Panttereissa kaudella 2000-01.
Tarmo-paidassa Holme ennätti tällä kaudella esiintyä jo Suomen cupissa heittäen mm. neljännesvälierässä Forssan Koripoikia vastaan 19 pistettä.
Suomessa jo pitkään viihtyneen Clifton Jonesin kansalaisuushakemus on ollut vireillä jo hyvän aikaa. Torstaina KTP vahvisti hakemuksen saaneen myönteisen päätöksen.
Jones on edustanut Korisliigassa Joensuun Katajaa (2000-04 ja 2005-07), Porvoon Tarmoa (2004-05) sekä Team Componentaa (2008-09) ja I divisioonassa Helsingin NMKY:tä (2007-08). Hän on voittanut kahdesti SM-hopeaa (2003, 2006) ja -pronssia (2002, 2007) sekä kerran Suomen cupin mestaruuden (2002). Viime kaudella Jones heitti Team Componentan riveissä 9,4 pistettä ottelua kohden.
Kesällä Clifton Jones solmi KTP:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.