Honka venyi ”cup-finaalin ennakossa”

15.11.2006 Espoon Honka venyi Korisliigan keskiviikkokierroksen tasaisimmassa pelissä voittoon Lappeenrannassa, kun sarjapisteet lähtivät Espooseen 75-77 (44-47) -tuloksella. Ottelu antoi esimakua 16.12. Helsingissä pelattavasta Suomen cupin finaalista, johon LrNMKY ja Honka ovat tiensä selvittäneet.

LrNMKY johti viimeisen kerran kolmannen jakson puolivälissä pelissä, jossa johto vaihtui 16 kertaa. Viime sekunneilla kotijoukkue nousi Andrew Hunterin kolmosella kahden pisteen päähän. 

Molemmat joukkueet osuivat kaukaa huonosti, mutta Hongan tehomies Monte Cummings upotti 25 pistettään sataprosenttisilla pelitilanneheitoilla. Matthew Williams pussitti vanhassa kotisalissaan 15 pistettä. 

- Me emme onnistuneet tällä kertaa kaukaa, mutta emme tuskastuneet siitä. Voittomme irtosi kovalla taistelulla ja puolustuksella, painotti Williams. 

LrNMKY:n tehokkain oli 25 pistettä heittänyt Michael Cuffee. 

Katajan johto kasvoi

Korisliigan kärjessä jo kuukauden viihtynyt Joensuun Kataja kasvatti sarjajohtoaan keskiviikkona. Katajan johto kasvoi, kun se voitti vieraspelissään Porvoon Tarmon numeroin 86-92 (39-49), kun kakkossijalla oleva KTP puolestaan hävisi Karkkilassa 86-77 (42-47).

Kataja johti peliä Porvoossa koko ajan ensimmäisen neljänneksen loppuhetkiä lukuunottamatta. Katajan johto kasvoi viimeisellä neljänneksellä jo 24 pisteeseen, mutta viimeisellä minuutilla Tarmo nousi vielä viiden pisteen päähän.

Kahdeksasta edellispelistään seitsemän voittaneen Katajan tasaisen tehotrion muodostivat Marc Axton 23:lla, Sami Lehtoranta 21:llä ja Anssi Kinnaslampi 19 pisteellä.

Tarmon ykkönen oli Chris Hester 23 pisteellä.

Karkkilassa kotijoukkue piti johtoa toisen neljänneksen alusta lähtien. Karkkilan johto kasvoi 12 pisteeseen, mutta KTP pisti vielä pelin jännäksi nousemalla neljä minuuttia ennen loppua vain kahden pisteen päähän.

Karkkilan Chris Davis keräsi kauden ennätyspisteensä 34 ja Roope Suonio nakkasi 19 pinnaa.

KTP:n korinteosta vastasivat Andre Foreman 22:lla ja Jerald Fields 18 pisteellä. Kotkalaisilta puuttuivat sairaslistalaiset Maurice Ingram, Toni Ilmonen ja Pasi Heinonen.

Karkkila oli passittanut Mike Kingin kotiin ja Rakim Hollis on loukkaantuneena. Uusi pelaaja Jermaine Green ei osunut pelitilanteista kertaakaan ja teki vain neljä vapaaheittopistettä.

Kouvot katkaisi tappiosarjansa

Kouvot katkaisi neljän pelin tappiosarjansa ottamalla kotivoiton Namika Lahdesta 86-82 (40-45) -lukemin.

Peli ratkesi viimeisellä minuutilla, kun Kouvot upotti 80-80 -tasatilanteen jälkeen kuusi vapaaheittopistettä Namikan jäätyä yhteen kahden pisteen pelikoriin.

Kouvot tuhri 25 pallonmenetystä, mutta pistetilastossa viisi miestä pääsi kaksinumeroisiin pisteisiin. Heistä Tuomas Iisalo heitti seitsemän kolmosta ja 23 pistettä. Jason Andreas kahmi 20 pistettä ja 17 levypalloa. Vieraista Augenijus Vaskys teki 21 ja Sidney Holmes 18 pistettä.

Peräpään kamppailussa Uudenkaupungin Korihait haki voiton Tampereelta Pyrinnöstä 97-106 (52-45) -tuloksella.

Pyrintö hallitsi peliä kolmannen jakson alkupuolelle, jolloin Korihait nousi ensi kertaa johtoon. Pyrintö vei vielä viimeistäkin jaksoa, mutta Korihait nykäisi Akeem Scottin johdolla viimeisen viisiminuuttisen ratkaisevasti 24-10.

Scott heitti voittajille 31 pistettä ja Ben Perkins 33. Myös Ed Nelson keräsi muhkeat tehot 19 pisteellä ja 18 levypallolla. James Wright oli Pyrinnön tehomies 30 pisteellä ja Dennis Harrison 18:lla.

(STT – Koris.net)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

Näytä lisää vastaavia