5.4.2022 12:26 Tapiolan Hongan järjestämä, junioreille suunnattu, HONKA 3X3 pelataan jälleen vuonna 2022. Edellisen kerran pelattiin toukokuussa 2019, jonka jälkeen tapahtumaa ei olla koronaepidemian takia voitu järjestää kahtena edellisenä keväänä. Mutta 21.-22.5.2022 päästään jälleen pelaamaan!
Näitkö 3×3-pelejä televisiosta Tokion olympialaisissa? Juuri tästä samasta lajista on kyse. Virallisilla FIBA 3×3 säännöillä pelattavaa nopeaa, näyttävää ja viihdyttävää peliä yhteen koriin voi pelata kuka tahansa, ja parhaille on väylä auki aina Suomen mestaruuteen, ammattilaisten maailmankiertueelle ja olympialaisiin saakka.
Honka 3×3 on perinteinen junioreille suunnattu 3×3-turnaus Honkahallilla, jossa opetellaan lajin saloja ja tutustutaan uusiin koriskavereihin rennolla meiningillä, musiikin soidessa. Ensimmäinen turnaus pelattiin 2015, josta se on kasvanut perinteeksi. HONKA 3×3 on ”pelaajien turnaus”, jossa pelaajat pelaavat keskenään ilman valmentajia. Yhdessä 3×3-joukkueessa on 4 pelaajaa, joiden ei tarvitse olla samasta koripallojoukkueesta eikä edes samasta seurasta. Koripallolisenssiäkään ei tarvita, eli kaikki voivat osallistua. Hyvien ja tasaisten pelien mahdollistamiseksi toki sarjoissa on ikärajat, mutta nekin ovat ohjeellisia ja niistä voidaan tehdä poikkeuksia. Kokoa siis joukkue kavereidesi kanssa, anna sille iskevä nimi ja ilmoittaudu.
Lauantai 21.5.
Future Legends (Pojat 2003-2006)
Future LEgends (Tytöt 2003-2006)
Pojat 2007
Tytöt 2007
Pojat 2008
Tytöt 2008
Pojat 2009
Tytöt 2009
Sunnuntai 22.5.
Pojat 2010
Tytöt 2010
Pojat 2011
Tytöt 2011
Pojat 2012-2013
Tytöt 2012-2013
Ilmoittautuminen käynnistyy 31.3. Osallistumismaksu on 60 euroa/joukkue.
ILMOITTAUTUMINEN AVOINNA NYT:
www.tapiolanhonka.fi/honka3x3
Lisätietoja:
honka3x3@tapiolanhonka.fi
Tervetuloa mukaan!
Namika WINTER 3x3-turnaus pelataan Namika Areenalla 26.12.2023. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita tuoreessa olympialajissa! Turnaus on avoin kaikille.
Tervetuloa aloittamaan koripallokausi Hyvinkäältä. Hyvinkään Pontevan 2009 tyttöjoukkue järjestää hauskan 3X3 turnauksen vuonna 2007-2010 syntyneille junioreille Hyvinkään Martinhallissa lauantaina 14.9.
Tapiolan Honka järjestää neljännen HONKA 3x3 -turnauksen Espoossa 26.-27.5. Turnauksessa pelataan hyvällä meiningillä 3vs3 pelejä Honkahallilla ja se on tarkoitettu kaikille koriksesta innostuneille lapsille ja nuorille.
LePy on Suur-Leppävaaran alueella Espoossa toimiva koripalloseura. Seura tarjoaa toimintaa pienten perhekoriksesta alkaen aina yli 65-vuotiaiden Ladies-joukkueeseen saakka. Meiltä löytyy varmasti sinullekin sopiva ryhmä harrastaa korista!
LePyn järjestämät koripallon näytetunnit ovat Espoon alakouluissa tuttu juttu. Monet opettajat haluavatkin varmistaa luokkansa näytetunnit jo kesällä ja yhteydenottoja tulee pitkin syksyä. Tänäkin syksynä koripallotreeneistä saa nauttia lähes kaksisataa koululuokkaa ja tuhansia oppilaita.
Vantaan Energia-juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 24. kerran 19-21.1.2024. PuHu Juniorit toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!
Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.
Suomen suurin koripalloseura Helsingin NMKY sai oman koripalloareenan. Areenan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6.-8.10.23.
Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.
Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu ensi vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.
Vantaalainen koripallo ottaa jälleen askeleen eteenpäin, kun PuHu Junioreiden miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kotiottelunsa Vantaan Energia Areenalla kaudella 2023-2024. Muutos on osa PuHu Junioreiden ja Vantaan kaupungin monivuotista yhteistyötä, ja edustusjoukkueiden otteluiden lisäksi PuHun juniorijoukkueet harjoittelevat Energia Areenalla entistä enemmän.
Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!
Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu tulevana vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.
LePyn jo perinteeksi muodostunut Pikkusudet -turnaus järjestetään jälleen syyskuussa. Tunnelma on aina huipussaan, kun Leppävaaran hallin täyttävät sadat Pikkusudet kannustajineen. Syksyn turnauksen ikäluokkina ovat 2014 ja 2015 syntyneet tytöt ja pojat. Turnaus on hyvä mahdollisuus hakea ensimmäiset kokemukset koripallo-otteluista, sekä mainio startti sarjakauteen.
LePy järjestää ohjattua harrastekorista naisille ja miehille neljänä iltana viikossa. Harjoituksissa opetetaan koripallon perustaitoja ja tietenkin pelataan. Osallistujien kuntotasolla ei ole merkitystä, sillä harjoituksissa kukin pystyy itse määrittelemään rasitustasonsa. Kunto myös kehittyy treenatessa.
Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.
Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.
Jokelassa pelataan 25. katukoris 5.8.2023
Hyvinkään 30. Katukoris lauantaina 12.8.2023 Hotel Sveitsin piha-alueella.
Naisten 2. divisioonaan noussut LoU Basket järjestää avoimet harjoitukset kiinnostuneille pelaajille 15.6.